By Laura Hämäläinen

2016/07/16

USKO OMAAN TEKEMISEESI



Tulee hetkiä jolloin tuntuu, että hakkaat vain päätä seinään. Tulee hetkiä jolloin ei kiinnostaisi tehdä epämukavalta ja vaikealta tuntuvia asioita. Tulee hetkiä jolloin kyseenalaistat onko koko touhussa mitään järkeä. Välillä tekisi jopa mieli luovuttaa.

Sitten tulee yksi suuri onnistuminen ja kaikki on ollut juuri sen kaiken kovan työn arvoista. Jokainen sekunti, jokainen hetki.

Niin minulle kävi viime viikolla.

IMG_0534

Sanotaanko vaikka niin, että esteratsastus ei ole antanut sitä parhainta taustaa voimisteluun. Turhauduin kamppailemaan yksin niin ylitsepääsemättömän vaikeilta tuntuvien asioiden kanssa ja tästä syystä aloitimme vuosi sitten valmennussuhteen Antin kanssa. Tavoitteenamme oli lähteä kehittämään vahvaa pohjaa voimistelujuttuihin ja perusasioiden kautta saada asioita loksahtelemaan kohdilleen.

Ensimmäinen puoli vuotta meni käytännössä hartiarenkaan toiminnan optimoinnissa, vahvistamisessa ja väärien liikemallien pois opettelussa. Kun perusasiat alkoivat olemaan sillä tasolla, että loukkaantumisriski ei ollut enää tähtitieteellinen, aloitimme selkeämmän muscle up -harjoittelun.

Käytännössä koko alkuvuosi on keskitytty erilaisiin osaharjoitteisiin ja voimaharjoitteluun tavoitteena rakentaa ehjää ja vahvaa pohjaa strictin muscle upin kautta. Itsellä se ultimaattisin tavoite tälle vuodelle oli saada vihdoin juurkin se strict ring muscle up. Tottakai haluan myös kipillä tehtävät kulkemaan mahdollisimman hyvin mahdollisimman pian, mutta omaan "stronger the base, higher the pyramid" ajatteluun peilaten halusin saada pohjalle riittävän voimatason ilman kippiä tehtävään versioon.

Viime viikon perjantaina sitten olin tekemässä kehonhuoltoa ennen karsintaa ja ajattelin puoliksi läpällä kokeilla tehdä tiukkaa muscle uppia. JA ONNISTUIN! YHTEENSÄ KOLMESTI! Sitä fiilistä ei voi sanoin kuvailla. Käytännössä kokonaisen vuoden pitkäjänteinen työ oikeiden asioiden äärellä tiivistyi tuohon onnistumisen hetkeen. Voin sanoa, että kyllä hymyilytti. Ja noh, hymyilyttää oikeastaan vieläkin.

Muista, että kova työ palkitaan. Aina.

SHARE:

1 kommentti

  1. No varmasti hymyilytti ! Onnea siis siitä :)

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig