By Laura Hämäläinen

2017/03/08

KUN KUPLA PUHKEAA



IMG_5311

Olen aina ollut tunnollinen ja ahkera. Jos jotain tehdään, niin se tehdään kunnolla alusta loppuun asti. En koskaan aiemmin ole ymmärtänyt, että myös siinä voi piillä oma vaaransa.

CrossFit on ollut iso osa elämääni viimeisen reilun parin vuoden ajan. Yrittäjyys tuli mukaan elämääni kun olin vielä koulussa ja sanotaanko, että noh, ei se aina ole niin kauhean kevyttä ja helppoa. Lisäksi minussa oli syttynyt vahva kipinä kilpailemiseen ja huomasin, että kun tekee asioita tunnollisesti ohjelmoinnin mukaan kehitystä tapahtuu hurjaa vauhtia. Se motivoi ja kasvatti nälkää. Halusin enemmän. Halusin menestyä. Halusin voittaa.

En vain tiennyt mikä hinta tuolla poltteella tulisi olemaan.

IMG_5314

Aloin hiljalleen ajautua tietynlaiseen kuplaan. Kaikki ajatukset ja teot pyörivät treenien ympärillä ja muita elämän menoja määritti hyvin vahvasti se miten ne mahdollisesti vaikuttaisivat treeneihin seuraavana päivänä.

En voinut lähteä kesäiltana ulos, koska en pääsisi välttämättä aikaisin nukkumaan.

En voinut lähteä juhannuksena mökille, koska en voisi juoda kaljaa ettei seuraavan viikon treenit menisi pilalle.

En viettänyt spontaaneja iltoja läheisteni kanssa, koska olin aivan liian paljon kiinni rutiineissani jotka huomaamattaan vetivät arjen harmaaksi massaksi.

Olin ajamassa itseäni kovaa vauhtia loppuun ja samalla myös läheisiä ihmisiä ympäriltäni pois. Ja kaikkein pelottavinta kaikessa oli se, että en itse tajunnut sitä lainkaan. En nähnyt kuinka itsekkääksi olin muuttumassa. En tajunnut, kuinka olin kadottamassa itselleni tärkeimmän arvon - perheen ja läheiset ihmiset. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olinkaan. Minulla ei ollut mitään annettavaa mihinkään treenien ulkopuolella.

IMG_5312

Kesti puoli vuotta ennen kuin uskalsin pysähtyä. Ja tuo pysähdys on ollut raskain ja pelottavin juttu mitä olen vähään aikaan käynyt läpi. Samalla se on kuitenkin avannut silmäni siihen mikä oikeasti on tärkeää ja vihdoin alan löytää jälleen sen avoimen, herkän ja muista välittävän Lauran joka pohjimmiltani olen.

On pelottavaa katsoa taaksepäin itseään ikäänkuin ulkopuolelta. Kuka tuo ihminen on? Miten se voi tehdä noin? Miten se voi sanoa noin? Miten kaikki menikin noin yli?

Tuo pysähdys sai minut myös pohtimaan miksi haluan ylipäätään kilpaurheilla. Hetkeen en osannut edes vastata siihen ja tuntui vain lähinnä siltä, että laji jota niin intohimoisesti tein on vain vienyt minulta kaiken mikä oikeasti on tärkeää. Olin todella väsynyt enkä tiennyt haluaisinko enää edes kilpailla.

IMG_5310

Takana on kaksi raskasta kuukautta. Kymmeniä huonosti nukuttuja öitä, kymmeniä päiviä jotka ovat alkaneet itkulla ja päättyneet itkuun. Lukuisia hetkiä, jolloin olisin antanut mitä vain voidakseni palata ajassa taaksepäin. Mutta hiljalleen olen löytämässä tietäni takaisin kotiin.

Tiedän, että halu kilpailla on olemassa syvällä sisimmässäni ja kun sen aika tulee, se nousee taas esiin ja aion ottaa selvää kuinka lähelle suomen kärkeä voin päästä.

Haluan kuitenkin ennen kaikkea olla rakastava kumppani, hyvä ystävä, läheinen isosisko ja oikeasti läsnä niille ihmisille joilla on tärkeimmät paikat minun elämässäni.

Tämä on varmasti avoimin ja rehellisin blogiteksti mitä olen koskaan kirjoittanut. Siltikään en halunnut jättää sitä kirjoittamatta. Haluan, että te siellä muistatte olla välillä vähän enemmän läsnä, tehdä vähän enemmän spontaaneja juttuja pelkäämättä tulevaa päivää ennen kuin tuo harmaa kupla imaisee ketään teistä sisäänsä.

Nimittäin elämä, se on tuon harmaan kuplan ulkopuolella.
SHARE:

16 kommenttia

  1. Olipa hyvä teksti, kiitos. Luulen, että moni voi tunnistaa itsensä tuosta tekstistä. Minä ainakin tunnistin. CF on juttu josta voi helposti innostua pikkasen liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!

      monestakin jutusta voi varmasti innostua liikaa jos siitä pitää kovasti ja toivottavasti tällä tekstillä pystyn edes vähän muistuttamaan ihmisiä siitä kuinka tärkeitä ne läheiset ihmiset vaikkapa ovat :-)

      Poista
  2. Mahtavan rehellinen teksti, kiitos. Itselläni oli aivan samankaltainen tilanne ja onneksi myös itse ymmärsin ajoissa hidastaa tahtia ja nykyään harjoittelenkin vain omaksi ilokseni sen mitä opiskeluilta ehtii. :) ja yllättävästi myös kehitystä on tullut kun lopetti stressaamisen urheilusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos itsellesi kommentista!

      ja kiva kuulla, että tajusit hidastaa ajoissa ja kuunnella kroppaa. niin se vaan menee, että tuloksiakin tulee yleensä enemmän silloin kun on hyvä fiilis itsellä :-)

      Poista
  3. Tosi hyvä kirjoitus Laura! Ja mahtavaa, että uskalsit julkaista sen.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä niin koskettava kirjoitus sinulta Laura,rakas välittävä tyttäreni. Rakastan sinua aina <3
    Äiti

    VastaaPoista
  5. Kiitos kirjoituksestasi Laura! Ihmettelinkin jo, miksei Sinulla ole Open-tuloksia, mutta tämä selittääkin sen. Puit hyvin sanoiksi sen, mitä itsekin olen todella paljon miettinyt. Treenaan tavoitteellisesti kisaryhmässä, mutta huomaan, että tosiaan lähes kaikki elämä pyörii sen ympärillä. Lisäksi paineet kehittyä ja pärjätä hyvin kisoissa ovat kasvaneet aivan valtaviksi, ja se saa todella miettimään, että onko tässä mitään järkeä. Kyseessä ei kuitenkaan ole olympialaji tai edes laji, jolla voisi itsensä elättää, siis kisaajana, salin omistaminen on tietysti eri juttu. On ollut hirveää huomata, kuinka paljon huonosti menneet treenit tai se, että ei saavuta tavoitteitaan, vaikuttaa yleiseen mielialaan. Treenaamisen pitäisi olla kivaa ja tuoda lisäiloa elämään, eikä lisäahdistusta. Minusta on mahtavaa, että nostit tämän aiheen esille ja toivon, että tästä tulisi enemmänkin keskustelua cf-piireissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei ja kiitos kommentistasi! kiva, että joku muukin on pohtinut näitä juttuja. kuulostaisi, että sinulla aivan samoja oivalluksia kuin itsellä ja toivottavasti tämä teksti herättäisi edes hieman ihmisiä pohtimaan välillä sitä ettei treenit saa määrittää aivan kaikkea elämässä. vaikka tottakai jos haluaa menestyä, pitää asioita tehdä tosisaan mutta silti, mitä lopulta sitten jää kun urheilu-ura päättyy?

      Poista
  6. Hienoa, että pysähdyit ajoissa. Tunnollisena ja täydellisyyteen pyrkivänä ylisuorittajana en itse kuunnellut kroppaani tai mieltäni. Varoituskellot soivat toistakymmentä vuotta, mutta sisulla ne sai vaiennettua - aikansa. Totaalisesta fyysisestä ja henkisestä loppuunpalamisesta on jo lähes kuusi vuotta, mutta uupumus on ja pysyy. Entisenlaiseksi en toivu koskaan ja armollisemman elämän opettelu on hidasta, vaikeaa ja turhauttavaa. Kyvyttömyyys normaaliin elämään on kallis hinta kunnianhimosta. Toivoisin hiljentyneeni ajoissa, pysähtyneeni ennen romahdusta, kuunnelleeni järkeä tahdon sijaan.

    Kaikkea hyvää sinulle. Onneksesi heräsit kuplasta ajoissa ja ymmärsit kyseenalaistaa valintojasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei sinä siellä <3

      kiitos avoimesta kommentistasi ja kommenttisi todella sai miettimään, että onneksi ei omat hommat meneet aivan noin pitkälle. hienoa kuitenkin, että nykyään tiedostat oman jaksamisen vaikkakin tie siihen on varmasti ollut kova. kaikkea hyvää myös sinulle <3

      Poista
  7. Ihanan rehellinen teksti, josta tunnistin myös paljon itseäni. Kiitos tästä "herätyksestä"!

    Mukavaa ja rentoa kevään jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei heidi, kiitos ihanasta kommentistasi <3

      Poista
  8. Laura <3
    Oon pahoillani, että asiat kerkesi mennä noin pahaksi, mutta hyvilläni, että oot nyt tajunnu pystähtyä ja miettiä elämää. Joskus pitää vaan oppia kovimman kautta, ennen ku asioita pystyy näkemään oikeassa valosa. Voin sanoa kokemuksesta.

    Oon tunnistanu itsestä nuorempana semmosia piirteitä, joiden perusteella osaan nyt sanoa, ettei minusta oo noudattamaan mitään tiettyä treeni- tai ruokavalio-ohjelmaa. Mulle kävis just noin niinku sulle. Liikun kyllä paljon, mutta fiiliksen mukaan ja lepäämistä unohtamatta. Välillä tässä Bikini fitness ja Cross Fit -huumassa vertailen ja mietin joskus, että minunkin pitäis treenata enemmän ja tarkemmin. Mutta tiiän, että oon onnellisempi ja terveempi näin, sekä fyysisesti että henkisesti.

    Tämä pysäytys vaan vahvistaa sua, usko pois! Opit uusia asioita elämästä, ja ennen kaikkea sun on pakko tutustua itseesi. Se muovaa susta paremman Lauran, joka osaa elää tulevaisuudessa eri tavalla, ja ehkä suhteuttaa asioita parempaan tärkeysjärjestykseen. Puhuminen auttaa, äläkä pelkää hakea apua muualta, jos siltä tuntuu <3

    Toivon, että näistä asioista puhuttais enemmän siellä Cross Fit -piirissä, ja varsinkin nuorten keskuudessa. Ehkä sää voit olla rohkaiseva ja rakentava esimerkki niille, joilla on taipumusta ajautua samaan tilanteeseen kuin sinä.
    Tsemppiä, ihana ja valoisa kevät on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinä <3 kiitos.

      onneksi uskalsin hakea apua ja käydä juttelemassa ammattilaiselle, siitä on ollut todella paljon apua. uskon itsekin, että tällä varmasti tarkoituksensa vaikkakin ikävää, että piti mennä vähän tälleen kantapään kautta.

      toivottavasti pystyn edes yhtä ihmistä siellä ruutujen toisella puolen rohkaisemaan puhumaan asioista tai pysähtymään lepäämään hetkeksi. :)

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig