YSTÄVÄNKIRJASSA MINÄ

Bongasin Annikan blogista tälläisen pikkuhaasteen ja ajattelin sen olevan ihan hauska! Tuntuu, että virtaa riittää nyt tänne blogin puolellekin ja napsittiin maanantaina ihanan Amandan kanssa vähän kuvia niin on laadukasta materiaaliakin nyt postailla tänne.

Jotenkin toi keväinen aurinko ja valo antaa ihan sairaasti virtaa ja eilen oli töissä ihan mieletön päivä kun yksi meidän asiakkaista sai ihkaensimmäisen leuanvedon. Nää on ihan niitä parhaita hetkiä valmentajana ja niistä saa kyllä boostia taas muihinkin töihin pitkäksi aikaa.

Nyt taidan heittää netflixin päälle ja rentoutua yhden gilmore girlsin verran. Ihanaa torstaita tyypit!



Nimeni on...  Laura Eveliina Hämäläinen

Jotkut tosin kutsuvat minua... Lareksi, Larssoniksi ja Sonja kutsuu vieläkin pikkulauriksi.

Olen syntynyt... 1993 Kuusankosken big cityssä.

Pienenä olin varma, että minusta tulee... Ensin halusin eläinlääkäriksi ja sitten parturikampaajaksi.

Kolme parasta piirrettä minussa on... Itse vastaisin tähän, että tietyllä tapaa mun herkkyys, kyky yrittää ajatella aina positiivisen kautta vaikka kaikki menis kuinka perseelleen ja intohimoisuus mulle tärkeitä asioita kohtaan.

Kysyin myös mun läheisiltä ja ne vastas näin; "oot hyvä kuuntelemaan, luotettava, rehellinen, sun seurassa on aina kivaa, oot hyvä ystävä ja sun kanssa voi olla näääääääin monta tuntia" ja että "se, et oot vähän hölmö välillä :D"

Lähitulevaisuudessa suunnitelmiini kuuluu... Vaihtaa auto! Ja keväällä on tulossa paljon siistejä livekeikkoja - tällä viikolla äidin kanssa laatuaikaa brunssin ja juha tapion merkeissä, parin viikon päästä haloo helsinki (!!) ja sanni ja toukokuussa hans zimmer, ohh yessss.

Suosikki kaupunkini on... Lontoo oli ihana, vaikka vain päivän siellä ehtikin olla.

Suosikkibiisini on... Tällä hetkellä: Haloo Helsingin hei haloo ja rakasta mua nyt ja Kygo - It ain't me.

Suosikki ravintolani ja -ruokani siellä on...  Lahden seurahuoneen Trattoriassa oli ainakin ystävänpäivänä ihan 6/5 kolmen ruokalajin illallinen. Otin ankanrintaa ja oli kyllä mielettömän hyvää.

Suosikki juomani on... Kylmä vesi on kyllä hyvää. En tykkää yhtään vichyvesistä, niissä on aina liikaa kuplia ja limuaki tulee juotua tosi harvoin. Mutta ainiin, KAHVI. Rakastan kahvihetkeä ja sitä fiilistä mikä tulee kun nauttii kupin kahvia rauhassa sunnuntai aamuna.

Suosikkisarjani juuri nyt... Gilmore girls. Mutta kaikkien aikojen suosikki on kyllä How I met your mother nimim. oon kattonu sen kolme kertaa alusta loppuun.

Suosikki kosmetiikkatuotteeni tällä hetkellä... Lidlin kasvorasva, halpa mutta erittäin hyvä!

Suosikkisovellukseni puhelimessani on... Instagram <3<3<3<3

Mitä pakkaat mukaan matkalle? Riippuu toki mihin menossa, mutta vakkarijuttuja tietysti ainakin yksi setti treenikamoja, puhelimen laturi, mustat farkut, muutama peruspaita ja kosmetiikkahommat.

Mitä teet kotona kun kukaan ei näe? Kuuntelen repeatilla tän hetken suosikkibiisejä ja laulan niiden mukana, vaikka väitän aina kaikille etten ikinä suostu laulamaan :D

Viimeisin sisustus ostoksesi? Kynttiläjuttu :D

Viimeisin whatsupp viestisi? "Aai nii!" Olipa mielenkiintoista :D

Paras tapa tuhlata 50 euroa? Hyvä ravintolaillallinen ja lasi viiniä.

Bravuurini keittiössä on... Vihreä curry thai kana! Paitsi viimeksi yritin säveltää ruokaa niin, että puolet mausteista puuttu niin ei kyllä tullut kauheen hyvää :D

Perjantai illan herkutteluja varten ostan kaupasta... Ben&Jerry's jäätelöpurkki tai irtokarkkeja ja yks corona :D


Kuva: Amanda Aho // www.amandaaho.com

KUN KUPLA PUHKEAA

Olen aina ollut tunnollinen ja ahkera. Jos jotain tehdään, niin se tehdään kunnolla alusta loppuun asti. En koskaan aiemmin ole ymmärtänyt, että myös siinä voi piillä oma vaaransa.

CrossFit on ollut iso osa elämääni viimeisen reilun parin vuoden ajan. Yrittäjyys tuli mukaan elämääni kun olin vielä koulussa ja sanotaanko, että noh, ei se aina ole niin kauhean kevyttä ja helppoa. Lisäksi minussa oli syttynyt vahva kipinä kilpailemiseen ja huomasin, että kun tekee asioita tunnollisesti ohjelmoinnin mukaan kehitystä tapahtuu hurjaa vauhtia. Se motivoi ja kasvatti nälkää. Halusin enemmän. Halusin menestyä. Halusin voittaa.

En vain tiennyt mikä hinta tuolla poltteella tulisi olemaan.



Aloin hiljalleen ajautua tietynlaiseen kuplaan. Kaikki ajatukset ja teot pyörivät treenien ympärillä ja muita elämän menoja määritti hyvin vahvasti se miten ne mahdollisesti vaikuttaisivat treeneihin seuraavana päivänä.

En voinut lähteä kesäiltana ulos, koska en pääsisi välttämättä aikaisin nukkumaan.

En voinut lähteä juhannuksena mökille, koska en voisi juoda kaljaa ettei seuraavan viikon treenit menisi pilalle.

En viettänyt spontaaneja iltoja läheisteni kanssa, koska olin aivan liian paljon kiinni rutiineissani jotka huomaamattaan vetivät arjen harmaaksi massaksi.

Olin ajamassa itseäni kovaa vauhtia loppuun ja samalla myös läheisiä ihmisiä ympäriltäni pois. Ja kaikkein pelottavinta kaikessa oli se, että en itse tajunnut sitä lainkaan. En nähnyt kuinka itsekkääksi olin muuttumassa. En tajunnut, kuinka olin kadottamassa itselleni tärkeimmän arvon - perheen ja läheiset ihmiset. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olinkaan. Minulla ei ollut mitään annettavaa mihinkään treenien ulkopuolella.



Kesti puoli vuotta ennen kuin uskalsin pysähtyä. Ja tuo pysähdys on ollut raskain ja pelottavin juttu mitä olen vähään aikaan käynyt läpi. Samalla se on kuitenkin avannut silmäni siihen mikä oikeasti on tärkeää ja vihdoin alan löytää jälleen sen avoimen, herkän ja muista välittävän Lauran joka pohjimmiltani olen.

On pelottavaa katsoa taaksepäin itseään ikäänkuin ulkopuolelta. Kuka tuo ihminen on? Miten se voi tehdä noin? Miten se voi sanoa noin? Miten kaikki menikin noin yli?

Tuo pysähdys sai minut myös pohtimaan miksi haluan ylipäätään kilpaurheilla. Hetkeen en osannut edes vastata siihen ja tuntui vain lähinnä siltä, että laji jota niin intohimoisesti tein on vain vienyt minulta kaiken mikä oikeasti on tärkeää. Olin todella väsynyt enkä tiennyt haluaisinko enää edes kilpailla.



Takana on kaksi raskasta kuukautta. Kymmeniä huonosti nukuttuja öitä, kymmeniä päiviä jotka ovat alkaneet itkulla ja päättyneet itkuun. Lukuisia hetkiä, jolloin olisin antanut mitä vain voidakseni palata ajassa taaksepäin. Mutta hiljalleen olen löytämässä tietäni takaisin kotiin.

Tiedän, että halu kilpailla on olemassa syvällä sisimmässäni ja kun sen aika tulee, se nousee taas esiin ja aion ottaa selvää kuinka lähelle suomen kärkeä voin päästä.

Haluan kuitenkin ennen kaikkea olla rakastava kumppani, hyvä ystävä, läheinen isosisko ja oikeasti läsnä niille ihmisille joilla on tärkeimmät paikat minun elämässäni.

Tämä on varmasti avoimin ja rehellisin blogiteksti mitä olen koskaan kirjoittanut. Siltikään en halunnut jättää sitä kirjoittamatta. Haluan, että te siellä muistatte olla välillä vähän enemmän läsnä, tehdä vähän enemmän spontaaneja juttuja pelkäämättä tulevaa päivää ennen kuin tuo harmaa kupla imaisee ketään teistä sisäänsä.

Nimittäin elämä, se on tuon harmaan kuplan ulkopuolella.