By Laura Hämäläinen

2017/11/12

TÄMÄN VIIKON TREENIPÄIVÄKIRJA

Valmennustyöt boxilla rytmittävät treenaamistani niin, että joka toisella viikolla kun valmennan aamuisin ei ole mahdollista tehdä erillistä aamu- ja iltapäivätreeniä. Aamuviikoilla treenaan päivällä yhden pidemmän treenin ja alkuun tämä aiheutti hieman haasteita lähinnä keskittymisen puolesta, koska focus ei meinannut jaksaa säilyä aina laadukkaana pitkän treenin loppuun asti.

Olen siis aamuviikoilla valmennuksissa kiinni klo 07-11 ja tämän jälkeen pääsen aina kotiin lounaalle ja yritän myös hetken ehtiä lepäämään ennen treeniä.

Tässä olisi vähän fiiliksiä tämän viikon treeneistä - hauskoja lukuhetkiä! Tämä viikko oli siitä myös poikkeuksellinen, että poikaystäväkin oli Rukalla leirillä joten jäi usein notkumaan boxille treenin jälkeen aika pitkiksikin ajoiksi tekemään kehonhuoltoa koska mielummin olin siellä ihmisten kanssa kuin kotona yksin :D

_MG_7483_preview

Maanantai:
- Tempauksen vakiointiharjoitus, tempausvetoja, jacked gymnasticsin voimistelutreeni, yläkropan apuliikkeet + klo 16:00 WOD 

Tempaukset tuntuivat aivan sairaan hyviltä. Oli paljon ykkösiä 55 kilolla lyhyillä palautuksilla ja tuntui, että ne vain paranivat loppua kohden. Vihdoin tempaus alkaa tuntua taas hyvältä <3 Loppuun tein hieman tempausvetoja ennen kuin siirryin voimistelujuttuihin.

Maanantain treenissä Matt on nyt laittanut perhosleukojen tekniikkaa ja siihen liittyviä metconeita ja tänään oli 5 kierroksen metcon jossa oli assault bikeä ja 10 perhosleukaa, jotka piti aina jokaisella kierroksella saada putkeen. Yritin leuoissa työstää asennon "tiukkuutta" ja hieman nopeampaa syklitystä.

Loppuun tein Lauran antamia apuliikkeitä tukemaan voimistelua, mm. vaakasoutuja pausella ja leveän selkälihaksen aktivointeja.

Olin varannut vielä päivän klo 16:00 wod tunnin ja siinä ehti mukavasti makoilemaan ja lepäilemään puolisen tuntia ennen tunnin alkua. Wodilla oli superkiva metcon jossa oli aikaa vastaan:

15-12-9
Power snatch 45/30kg
Bar over burpee

Joka jälkeen suoraan perään,

9-12-15
C&J 45/30kg
Toes to bar

Aika oli 10:08 ja kylläpä kävi puristusvoimaan :D huhuhh. Alusta asti tein tankoliikkeet ja toes to barit kahdessa osassa paitsi viimeisen toes to bar setin joutui pätkimään 3x5 kun ei vaan jaksanut enää puristaa tangosta. Tästä jäi kyllä hyvä fiilis. Seuraavaan kertaan vielä fiksummin tekisin hengityksillä vakioidut tauot niin tietäisi että tauot olisivat keskenään identtisen mittaisia.

Treenin päätteeksi tein vielä kehonhuoltoa n. 40 minuuttia.

Tiistai:
- Takakyykkyjä, Mikon triangeli, lantion apuliikkeet + keskivartalo

Takakyykyissä oli tähän astisista suurimmat painot ja kyykyt tuntuivat kyllä hyvältä ja olin tyytyväinen etten tarvinut vyötä lainkaan raskaampiinkaan painoihin.

Kyykkyjen jälkeen tein toisen viikon treenin Mikon triangelin progressiosta eli kierrosten välillä oli taukoa 1:45.

10 kierrosta:
1min Ski erg
1min Row
1min Assault bike
1:45 Rest  

Rakastan tehdä triangelia. Kunnon perusduunia ja treeni tuntui tooooodella hyvältä tällä vkolla. Sykkeet laskivat nopeasti 118-120 tuntumaan levon aikana ja olin tästä todella tyytyväinen.

Triangelin jälkeen tein vielä apuliikkeitä lantion alueelle mm. yhden jalan maastavetoa kahvakuulalla, askelkyykkykävelyä kaksi kahvakuulaa eturäkissä ja lauran antamaan yhden jalan kyykkyharjoitetta korokkeelta.

Lopuksi tein vielä keskivartalotreenin vinoille vatsalihaksille ja kunnon kehonhuollot.


Keskiviikko:
- Juoksu boxille n. 20min, jacked gymnasticsin voimistelutreeni, metcon, pyöräily kotiin 

Juoksin boxille rentoa hölkkää. Tulipa hyvä fiilis ja kieltämättä kyllä kävi mielessä, että ei olisi yhtään hullumpi idea juosta vähän useammin treeneihin kerta matka on noin lyhyt :D ..

Tämän päivän voimistelutreenissä oli ring muscle upin osaharjoitteita ja käytin niihin huolellisesti aikaa ja ajatusta. Vielä ei yhdessäkään treenissä ole ollut kokonaisia muscle uppeja joten niitä odotellessa.. :D

Tämän jälkeen tein aikaa vastaan:

100 DU

21-15-9
Box jump overs
Deficit kipping HSPU

50 Unbroken DU

Rest 5 minutes

100 DU

21-15-9
Burpee box jump overs
HSPU

50 Push up

En nyt muista tarkkaa aikaa kun treenipäiväkirja on boxilla, mutta ensimmäisessä osassa lähdin riskillä kokeilemaan deficitin HSPUn kapasiteettia ja noh, olisi ehkä voinut tehdä hieman pienemmissä seteissä. Tuplat tuntuivat hyviltä ja toisessa osassa sain kaikki HSPUt kahdessa sarjassa. Punnerrukset sitten painoivatkin hieman lopussa jo ojentajissa ja jouduin tekemään 10x5.

Treenin jälkeen tein huollot yläkropalle.


Torstai
- Aktiivinen lepopäivä, jacked gymnasticsin liikkuvuusharjoitteet + vapaauinnin tekniikkaharjoitus 40 minuuttia

Tein Mattin ohjelmoimat huollot heti töiden jälkeen. Niissä oli tällä vkolla mm. skin the catteja ja jefferson curlia. Loppupäivän sitten kamppailinkin oman pääni sisällä siitä, että jaksanko lähteä uimaan vai en. Monesti perustelin itselleni ettei välttämättä tarvitse, koska on tarkotus levätä ja kerätä voimia viikon viimeisiin treeneihin. Lopulta kuitenkin päätin lähteä tekemään treenin, koska ensinnäkin se on todella lyhyt ja kevyt treeni pääpainotuksen ollessa vain tekniikkaharjoitteissa.

Olin päivän päätteeksi todella iloinen ja tyytyväinen siihen että en jäänyt kotiin.

_MG_7580_preview

Perjantai:
- Raskaampia rinnallevetoja + työntöjä, etukyykkyjä, maastavetoa ja jacked gymanstics voimistelutreeni

Ah, kroppa tuntui aamulla yllättävän freesiltä! Tuntui, että uinti ja saunominen auttoi lihasjumeihin.

Onnistuin hieman sähläämään lounaan kanssa unohtamalla ruuat boxille ennen palaveria ja meni ruokarytmi hieman sekaisin, mutta uskottelin vain itselleni että lounas ihan sama mihin aikaan suhteessa treeniä on parempi kuin ei lounasta ollenkaan.

Oltiin sovittu treenitreffit yhden kaverin uudelle salille Ahtialaan kahdeksi ja tätä treeniä olin odottanut koko viikon. Kyykkyprogressio on purrut sen verran hyvin, että Laura antoi palkinnoksi tälle ja ensi viikolle hieman raskaampia nostoja ja voi pojat, 4x3+2 rinnallevedot ja työnnöt pisti kyllä tekemään kunnolla töitä, että nostot pysyivät tasalaatuisina.

Nostojen jälkeen tein 3x5 etukyykkyä joka tuntui niin hämmentävän kevyeltä, että laskin varmaan viisi kertaa tangossa olevat painot ja kyllä ne oikein oli :D. Kyykkyjen jälkeen tein vielä 3x2 maastavetoa ja hyppyjä tangon kanssa. Treeni venyi melkein kolmetuntiseksi kun oli kerrankin treenikavereita niin tuli vähän vaihdettua kuulumisiakin tyyppien kanssa joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Ei haitannut kuitenkaan yhtään, fiilis oli aivan huippu tämän treenin jälkeen!

Illalla menin vielä open gymille tekemään tämän päivän voimistelut joissa focus oli perhos chest to bareissa (hmm olisikohan toi yhdyssana? :D) ja ring muscle up voimassa.

Hyvä fiilis jatkui vielä iltatreeniin ja tein ensimmäistä kertaa perhosilla chest to bareja yhdistettynä johonkin muuhun liikkeeseen (!!!!) ja ne tuntuivat helpoilta.

EMOM10
3 unbroken butterfly chest to bar
Rest of the minute: assault bike

Kuusi viikkoa sitten sain tuurilla ehkä kaksi putkeen ja nyt kova työ palkitaan ja oli ihan sairaan hieno fiilis vain hypätä pois pyörän selästä, kävellä tangolle ja tehdä kolme chest to baria putkeen. Aivan sairaan siisti onnistumisen fiilis.

Tämän jälkeen tein kevennettyjä tiukan muscle upin kääntöjä ja loppuun yläkropan apuliikkeitä mm. tiukkoja leukoja, horisontaalivetoja pausella, leveän selkälihaksen aktivointeja ja tietysti hauiskääntöjä perjantain kunniaksi.

Lauantai:
- "Fight gone bad" + keskivartalo

Lauantaina oli vain lyhyt aamutreeni, koska olimme menossa jo puolilta päivin hämeenlinnaan pitämään olkapääseminaaria.

Päivän wodina oli "Fight gone bad" joten tehtiin se yhdessä mertsin kanssa. Edellinen tulos oli itsellä 317 ja nyt sain 370. Olin tyytyväinen siihen, että onnistuin pitämään tasaisesti alussa valitsemani vauhdin, mutta hieman jäin miettimään sitä että olisin voinut alusta valita ehkä aavistuksen vielä tiukemman tahdin. Oli vaikea arvioida oikein sitä millaista vauhtia pystyisi ylläpitämään.

Tämä oli oikein hyvä ja opettavainen treeni. Ensi kerralla tavoitteena on 400 toistoa rikki ja uskon, että se tulee kyllä yllättävän helposti.

Loppuun tehtiin tiukkoja toes to bareja, hollow pitoa ja erästä Lauran antamaa alavatsaharjoitetta. Tokaisinkin siinä treenin päätteeksi, että olen kyllä lepopäiväni ansainnut. :D

_MG_7568_preview

Olen todella tyytyväinen kuluneeseen viikkoon ja siihen, miten hyvin palauduin pitkistä ja aika kovistakin treenipäivistä. Hieman viikko kyllä vaati verojaan eilen illalla kun simahdin jo aivan lasten nukkumaanmenoaikoihin, mutta onneksi se ei poikaystävääkään haitannut kun he saivat sitten veljekset keskenään ässäillä poikien juttuja pidemmälle iltaan (:D).

Suurin muutos kuitenkin on tapahtunut korvien välissä - keskityin koko viikon aina yhteen treeniin kerrallaan ja yritin aina keskittyä hyviin asioihin ensin. Lauantaiaamuna kroppa tuntui rehellisesti sanottuna jo suhteellisen jyrätyltä ja reidet betonilta, mutta toistin vain itselleni sitä että kovaan viikkoon nähden kroppa tuntuu hyvältä ja on kiva tehdä treeni heti aamusta pois alta. Sinä voit itse valita millaista tarinaa itsellesi kerrot <3

Kuvat: Amanda Aho
SHARE:

2 kommenttia

  1. Hieno viikko ollut sulla ja kiva oli tuota lukea:)
    Hyvin tuntuis treeni kulkevan . Hieno juttu! Tsemppiä jatkoon ja mukavia treenipäiviä:)
    Oot ihana urheilija !

    VastaaPoista
  2. Aikamoista settiä!! Tekstistä sai ihanan energisen vaikutelman! :-)

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig