Nyt ehkä vihdoin olen valmis kirjottamaan aiheesta joka on minulle paitsi äärimmäisen lähellä sydäntä, myös äärimmäisen arka asia puhua. Tämä teksti kertoo tarinan siitä kuinka nuoren tytön unelmat murskautuvat, kuinka siitä noustaan vain toteamaan niiden murskautuminen uudelleen ja millaisen aukon lajista luopuminen jättää vielä vuosienkin jälkeen. Avaan nyt ikkunan elämääni uudesta näkökulmasta, are you ready?
Hexter.
Aloitin ratsastamisen vaahtosammuttimen kokoisena viiden vuoden iässä. 11-vuotiaana siirryin Kouvolaan ja samalla sain ensimmäisen vuokraponini, mitkä opettivat nuorelle ratsastajalle vastuuta ja kehittivät tottakai ratsastajana eteenpäin huimin harppauksin. Vuoden 2005 lopulla tapahtui jotain mikä muutti täysin siihen astisen harrastamiseni suunnan. Kaksi tuttavaani ostivat saksasta nuoren, lahjakkaan esteponin taatakseen minulle mahdollisuuden nousta vielä joskus jopa SM-tasolle asti. Minä, Laura 12 vee, olin ensimmäinen ihminen, joka hyppäsi Hexterillä enkä ikinä tule unohtamaan sitä hetkeä. Tuntuu ihan tolkuttomalta ajatella kuinka nuori sitä silloin oli, huhhuh.. Nojoo, anyways, siitä alkoi tiivis valmentautuminen ja lajille omistautuminen, joka opetti ennenkaikkea periksiantamattomuutta, tahtoa ja uskoa niihin unelmiin. Monet kerrat muistan valmennusten jälkeen itku silmässä miettineeni, että ei tästä tule yhtään mitään.Ei siinä kuitenkaan auttanut kuin nostaa leuka rinnasta ja puskea eteenpäin.
Etenimme hiljalleen tilanteesta, jossa ponilla ei oltu ikinä hypätty, tilanteeseen jossa pystyin hyppäämään jopa 120cm ratatehtäviä. Oli uskomatonta ajatella, että kaikki se työ alkoi pikkuhiljaa palkita ja seuraavan vuoden tavotteissa häämötti alkava kilpailukausi.
Hexter, Levantina.
Vuoden 2008 loppukesästä tapahtui kuitenkin jotain, mikä muutti kaiken. Valmennuksen jälkeen tuli tallinpihalla sekava tilanne ja tuttuni hevonen potkaisi minua suoraan oikeaan polveen. Tuomio oli yksiselitteinen - kierukkavamma, määräys Tulikouran leikkauspöydälle ja ainakin vuosi sivussa. Muistan kun kuulin ponin myynnistä ensimmäisen kerran - en saanut henkeä ja romahdin polvilleni keskelle hiekkapihaa. Tuntui kuin maailmani olisi kirjaimellisesti romahtanut. Kaikki se vuosien työ tulisi olemaan pian jonkun muun käsissä. Poissa. Sain unohtaa haaveeni viimeisestä ponikaudesta, sain unohtaa kaikki ne tavotteet jotka jäivät odottamaan toteuttajaansa. Edessä oli vain raskas kuntoutusjakso ja polvea koristaa edelleen arvet muistona siitä, kuinka karvas hinta loukkaantumisella oli.
Erkas, Charlotte.
Kuntoutuksen jälkeen kesti ennen kuin löysin poltteen lajiin uudelleen. Aloitin hissukseen, lähinnä vain omaksi iloksi keventelyn tuttavan hevosella. Olin kasvanut jo yli poneista ja oli aika siirtyä isompiin hevosiin. Vuonna 2009 polte alkoi heräillä rinnassani ja halusin takaisin kentälle. Halusin takaisin tekemään sitä mistä eniten nautin eli valmentautumaan tosissani. Vuosi 2010 meni tiiviisti tuttuni nuorta FWB-tammaa, High Tideä, treenaten ja vuoden lopussa oli uudet unelmat piirrettynä taivaalle. Vanhempani olivat valmiita ostamaan minulle osuuden tammasta - saisin vihdoin oman nimeni omistajan papereihin. Paperit olivat lähinnä allekirjoitusta vaille valmiit ja viikonloppuna oli tarkoitus lähteä kisoihin. Myöhäisenä marraskuun torstai-iltana teimme viimeiset tsekkaukset pikkuesteillä ennen kilpailuja - ja ne olivatkin taas viimeiset hypyt vähäksi aikaa. Tipuin niin, että vasen polvi pääsi vääntymään ja muistan tunteneeni, kuinka jotain hajosi. Tuomio oli murskaava - kierukkavamma ja jänteen repeämä, uudet treffit Tulikouran kanssa ja vuoden kuntoutusjakso. Toistamiseen katsoin unelmieni valuvan sormieni välistä enkä voinut uskoa sitä todeksi - kuinka huono tuuri voi ihmisellä olla?
High Tide, nuori 5v saksalainen tamma
Edessä oli jälleen pitkä kuntoutusjakso, tällä kertaa vielä edellistä pidempi vamman ollessa suurempi. Kevät 2011 meni polvea kuntouttaen - halu saada jalka kuntoon oli kova. Kevät vaihtui kesään ja ennen kuin sain lupaa edes juosta olin ollut uudelleen jo hevosen selässä. Takaraivossa kummitteli pieni pelko siitä miten polvi kestää ja mitä tapahtuisi jos sattuisin tippumaan. Kesällä 2011 sain mahtavan tilasuuden ratsastaa Sari Merilän myyntihevosia, valmentautua ja hyppäsin myös ensimmäiset kilpailuni vuosiin. En pysty sanoin kuvaamaan sitä tunnetta, kun loukkaantumisten ja vastoinkäymisten jälkeen seisoo palkintojen jaossa ja kun vastassa tietää olleen säännöllisesti kilpailleita, tasokkaita ratsastajia. Tulin, näin ja voitin ennenkaikkea itseni.
Charles. Kausala, alue-esteet 100cm.
Syksyllä 2011 alkoi abivuosi ja ratsastus jäi hetkeksi taka-alalle hieman haikein fiiliksin. Kävin kuitenkin syksyn mittaan liikuttelemassa erään tutun tammaa, mutta sen jäädessä ns. mammalomalle jäivät hevoset tällä kertaa hieman pidemmäksi aikaa. Halusin löytää jotain muuta, jotain millä täyttää lajin jättämää tyhjää oloa ja aukkoa. Aloin ohjaamaan ryhmäliikuntatunteja ja tunsin taas voivani pyrkiä uusia tavotteita kohti. Löysin jotain mihin panostaa ja jotain, jolle voisin antaa koko sydämeni. Vuosi 2012 meni lähes kokonaan uusissa fiiliksissä - kehitin itseäni ohjaajana ja treenasin omaksi ilokseni, muutin uuteen kaupunkiin ja aloitin opiskelut uudessa koulussa. Kaiken sen hullunmyllyn keskellä en edes osannut kaivata takaisin hevosten pariin. Tämän vuoden puolella alkoi jossain syvällä syttyä taas polte tehdä paluu lajin pariin. Kaikki ne muistot ja tunteet toteuttamattomista unelmista pääsivät ajoittain pintaan ja vanhoja kuvia ja videoita katsellessani kyyneleet vierivät pitkin poskiani. Miksi kaikki meni niin pieleen?
4v tulevaisuuden lupaus, mun tän hetken ehdoton suosikki
Tartuin puhelimeen ja soitin Sarille, jonka estehevosia ratsastin kesällä 2011 ja sovittiin treffit eräälle lauantaille. Pitkän tauon jälkeen kiipesin takaisin hevosen selkään ja tuntui aivan kuin taukoa ei olisi ikinä ollutkaan. Taidot olivat tallella ja en pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä, joka tulee aina kun saa nuoren hevosen kulkemaan rentona itseään kantaen. Maanantaina hyppäsin ensimmäistä kertaa yli vuoden tauon jälkeen nelivuotiaalla saksalaisella nuorella ja silloin tajusin - tämä on juuri se asia, mitä tarvitsen sen tyhjän aukon täyttämiseksi. Tunsin kuinka vihdoin kaikki palaset tuntuivat olevan kohdallaan elämässä ja ensimmäistä kertaa aikoihin tunsin olevani aidosti täysin onnellinen.
Charles, Fleurine.
Ratsastus on laji, jota on vaikea selittää ihmiselle joka ei ole koskaan kokenut sen hienoutta. On vaikea kuvailla miltä se tuntuu, kun yhteistyö suuren, elävän olennon kanssa on saumatonta. On vaikea kuvailla, mikä tekee nuorten hevosten kanssa työskentelystä niin palkitsevaa. Se on kuitenkin jotain, mitä rakastan koko sydämestäni enkä mistään muusta lajista saa samanlaista tunnetta, samanlaista poltetta, sitä kuuluisaa rakkautta lajiin. Se vaatii lajina paljon, mutta antaa vielä enemmän.
Tästä voit lukea postauksen, jossa kerron polven kuntoutuksesta.
©
LAURA H.
tää postaus ylitti mun odotukset! vaikkakin iski noista loukkaantumisista lukiessa älyttömän surku fiilis, mutta hienoo että oot taas päässyt hevosen selkään :) toivottavasti nyt menee paremmalla tuurilla :)
VastaaPoistaihana kuulla että tykkäsit! pitää nyt toivoo ettei tuu enää loukkaantumisia vastaan :-) sit ehkä menis jo usko tohon hommaaan lopullisesti.. :-D
PoistaMulla on vähän sama tilanne kun sulla ja toi on todellakin totta, että ihminen, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunut hevosista eikä ratsastuksesta, todellakaan osaa edes kuvitella miltä sen harrastuksen menettäminen tuntuu.
VastaaPoistaMä asun suuressa kaupungissa, eikä täällä ole lähellä talleja. Mulla ei ole sukulaisia eikä suhteita, joiden kautta voisin ratsastaa. Eikä mulla myöskään ole opiskelijana aikaa tai rahaa maksaa siitä, että kulkisin noin 70km päivässä tallille ja maksaisin vielä 35€ yhdestä ratsastustunnista..
6 vuotta ratsastin pienenä ja välillä tulee päiviä kun miettii, miksi sen täytyi loppua? Kaipaan yhä takaisin hevosen selkään, ehkä vielä joku päivä.. Tällä hetkellä viimeisestä ratsastuskerrasta taitaa olla noin 5-6 vuotta, silti tunnen tätä poltetta ratsastukseen vieläkin. Eikä se varmaan lopu, ennen kuin todella pääsen sinne hevosen selkään :)
Ihana postaus, toivottavasti pääset nauttimaan ratsastuksen iloista ja toivotaan, ettei mitään vastoinkäymisiä nyt sattuisi! Tsemppiä sulle tulevaisuuteen harrastuksen parissa :)
toivottavasti pääset vielä takaisin hevosen selkään! harmi ettei sulla tällä hetkellä oo mahdollisuutta käydä :-( pidän sulle peukkuja!
PoistaMulla tuli oikeesti kyyneleet silmiin tätä postausta lukiessa! itsekin olen viimeiset 12 vuotta ollut hevosten kanssa tekemisissä ja vastoinkäymisten takia joutunut luopumaan neljästä omasta ponistani matkan varrella .. Kukaan ulkopuolinen ei kyllä pysty ymmärtämään kuinka palon tähän lajiin ja ennenkaikkea siihen hevoseen pystyy kiintymään :) Tsemppiä sulle jatkoon - winners never quit!
VastaaPoistaoikeesti näitä teidän kommentteja on niin ihana lukea! :') ihana kuulla, että ruudun puolella on ihmisiä jotka ymmärtää tekstin ajatuksen :-)
PoistaTätä lukiessani huomaan kyyneleiden valuvan poskillani. Äitinäsi muistan niin elävästi kaikki nuo tapahtuneet ja miten se oli kovaa tunteiden käsittelyä asioista,joita ei olisi tahtonut uskoa tapahtuneen. Kasvoit nuorena tyttönä henkisesti paljon enemmän kuin moni ikäisesi.Tiesin sinun kaipaavan takaisin satulaan vuosien jälkeen ja tieto siitä vahvistui jutellessamme asiasta viime aikoina. Tunne oli aivan mahtava,kun näin sun nousevan viime viikolla nuoren ratsun selkään ja näin sen riemun,onnellisuuden sun kasvoillasi.Toivottavasti saat tehdä sen kanssa yhteistyötä ja toteuttaa rikki menneitä haaveitasi nyt <3
VastaaPoistakiitos äiti <3
PoistaToi tunne on ihan kamala kun kaikki kova työ tuntuu valuvan hukkaan! Itekin joskus tuli reenattua lajin parissa jonkin verran, mutta sitten tuli mutkia matkaan ja pistin harrastuksen tauolle. Mutta kiva kuulla että sä teet paluuta lajin pariin! (:
VastaaPoistaJa hei, mua kiinnostais kanssa joku ryhmäliikuntatuntien ohjaaminen, miten sellaseen voi hakeutua ja mitä vaatimuksia hommaan on? Ja ylipäätään mitä homma vaatii?
mä ite otin yhteyttä silloin ensin ihan meijän salin bp ohjaajaan ja sitä kautta sitten ryhmäliikunnasta vastaavaan henkilöön :-) kannattaa omalta salilta kysellä millaisia mahdollisuuksia olisi päästä erilaisiin koulutuksiin tms :-)
Poistavaatimuksina nyt voisin ehkä sanoa asiakaspalvelualttiin luonteen ja rohkean luonteen ettei pelkää olla ihmisten edessä! tietty riittävä pohjakunto ettei nyt ihan koko ajan huohota sinne mikkiin... :-D
se vaatii kykyä huononakin päivänä sulkea omat henk.koht elämän tapahtumat ohjaamistilanteen ulkopuolelle ja tuoda esiin se ohjaajapersoona, joka on avoin, positiivinen ja tekee aina kaikkensa asiakkaiden hyvän tunnin takaamiseksi :-)
Oot paras, tiiän et toi on kasvattanu sua ihmisenä niin paljo, oot paras sisko koko maailmassa <3
VastaaPoista:') awws kiitti sisko<3
PoistaVoi, ihana postaus♥
VastaaPoistaMieki harrastin ratsastusta, mut nyt se on nykyää jääny ihan kokonaan :-(
"Kuntoutin" aikoinaa sellasta vanhaa ruunaa, jolla oli jalan kans ongelmia. Se tunne kun reilun vuoden pelkän käyntityöskentelyn jälkeen päästii laukkaamaa pieni pätkä lumiselle pellolle, poni oli niin innoissaan ja onnellisen olonen! Sen kans oppi kyllä kaikkea kärsivällisyydestä luottamukseen.
Tän kesän lopussa poni kuitenki lähti taivaslaitumille kunnioitettavassa 29 vuoden iässä. Ikävä on kova, mut tiedän että sillä on hyvä olla siellä ♥
ohhoh sillä oli pitkä ja varmasti hyvä elämä :-) ja noi onnistumisen hetket ja kehityksen huomaaminen on parasta mitä tossa lajissa on!
Poistatää postaus on todella koskettava, mä oon ihan sanaton luettuani tän. viimeinen kappale kertoo juuri sen, miksi mäkin ratsastusta koko sydämmestäni rakastan - se yhteistyö ison eläimen kanssa, se kaikki yhteisymmärrys ja tunne, mikä siitä tulee kun onnistuu ♥ mikään laji ei tosiaan tuo samanlaista fiilistä, eikä sitä tiedä jos ei ole itse koskaan ratsastanut. mä oikeesti herkistyin tätä lukiessani, älyttömän kauniisti ja tunteita purkautuvasti kirjoitettu (jos noin voi sanoa).
VastaaPoistaja vitsit mulla tuli ikävä mun vuokrahevosta, jolta opin enemmän kuin keltään muulta - itsevarmuutta, rohkeutta, pitkäpintaisuutta ja kaikkea mitä en oo koskaan ennen mistään saanut. hevonen on kun parasystävä, sille voi kertoa huoletta salaisuudet ja se kuuntelee aina, vie ajatukset pois kaikesta ikävästä ♥ mä kaipaan takaisin kunnon tunneille ja ratsaille, tällänen satunnainen ratsastelu saa vain haluamaan enemmän sinne tositoimiin!
kiitos vielä mahtavasta postauksesta, toivottavasti saat toteuttaa sun haaveita tämän lajin parissa :-)
ei vitsi heidi, kiitti ihanasta kommentista! :') ihan uskomatonta että ruudun toiselta puolelta löytyy näin paljon ihmisiä jotka ymmärtää mitä tekstissä yritin kertoa! toivottavasti säkin vielä pääset lajin pariin, on se sen verran hienoa hommaa kuitenki.
PoistaNiin ajankohtainen aihe, eilen juuri muutin hevoseni muualle opiskelujen vuoksi ja mietin, miten tulen kestämään olemaan siitä ja ratsastuksesta erossa. :/ Vaikka meilläkään ei mikään ruusuinen tie oo ollut, niin ikävä tulee oleen kova. Kamala sanoa, mutta silti pienesti oon myös helpottunut, kun voi tehdä vähän spontaanimmin asioita (lähteä vaikka koko vkonlopuksi jonnekin, tosi spontaania :D ), kun ei ole niin isoa vastuuta toisesta :)
VastaaPoistaOnneksi sulla näyttää tällä hetkellä valoisalta, toivottavasti jatkuukin niin :)
se on kyllä sen lajin varjopuoli, tosissaan ku tekee ni vie kaiken rahan ja ajan.. :-D toivotaan että ois nyt vähä parempaa tuuria mullaki tässä hommassa!
PoistaTää postaus oli kyllä mahtava ja niin hienosti kirjoitettu, olet todella hieno ihminen ! :) Itsekkin harrastan ratsastusta ja samaa meiltä olen että ei sitä ihmiset aina ymmärrä jos eivät itse ole sitä kokeneet sitä hienoutta ja kaikkea mitä siihen kuuluu :)
VastaaPoistakiitos ihanasta kommentista ida :-) !!
PoistaWau! EN olis uskonu susta mitään tällästä, mutta oot tosiaanki aito heppatyttö ja selvästi ylpee siitä! Tsemppiä sulle <3 Itsekin kaipaisin takaisin hevosten pariin kovasti.. saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
VastaaPoistaheh, ei sitä kaikkea tuu tänne heti kirjoiteltua :-)
PoistaHitto vieköö mitä kylmiä väreitä menee! Pitää jutella enemmä, ku osutaan fb samaan aikaa!
VastaaPoistaTää kone lagas ja en tiiä tuliko mun äskönen kommentti, mut tästä pitää puhua enemmä fb, ku osutaa samaan aikaa! Miks nää kylmät väreet ei lopu...
VastaaPoistawow, en ois aatellu että tommosia reaktioita saan ihmisissä aikaan ruudun toisella puolella!
PoistaTuli kyllä kylmät väreet tätä luettaessa! Pakko myöntää että nyt tuli vielä enemmän ikävä takasin hevosen selkään sekä sitä ihanaa onnistumisen tunnetta..
VastaaPoistaMut tsemppiä sulle ja toivotaan ettei nyt tuu mitään vastoinkäymisiä! :-)
kiitti veera! ei muuta kuin takasin lajin pariin ;-)
PoistaKiitos että jaoit tän, Laura! Kuulun sun uusimpiin lukijoihin, joten en todellakaan tiennyt, miten tosissaan oot hevosten kanssa ollut. Voin kyllä todella kuvitella, miten siistiä on hevosen kanssa toimia ja kaikki arvostukseni niille, joilla on kärsivällisyyttä noin upeaan lajiin perehtyä. Hevosia nyt tuskin voi edes verrata koiriin, mutta oikeastaan koirienkin kanssa työskentelyssä on kyse samasta asiasta: yhteistyö eläimen kanssa. Se on jotain aivan upeeta. Tosin itse en ole vielä päässyt toimimaan ihan oman koiran kanssa, olen vain kouluttanut tuttujen koiria.
VastaaPoistaTämä todella avasi susta minulle ja muille uudemmille lukijoille, miksei vanhoillekin, uusia puolia. Oot mahtava tyyppi ja nyt mua alkaa jo itkettää, joten lopetan tähän. Kaikkea hyvää ♥
ei sitä varmaan kovin moni muukaan tiennyt, ensimmäistä kertaa kirjoittelin asiasta tänne :-) ja kohta mäki liikutun täällä ku luen näitä teijän kommentteja, huhhuh ootte huippuja!
Poistajos alat nyt ratsastelemaan taas useemmin niin voisitko joskus kirjottaa tänne blogiin hevosistakin? :) ja sulla on muutes tosi kiva blogi ja oot tosi kaunis :)
VastaaPoistatuskin mainitsemisen tasoa pidemmälle alan kirjoittelemaan kuitenkaan, ei tää mikään heppablogi oo :-)
PoistaVautsi, miten rohkeesti ja kauniisti kirjotettu teksti itsellenikin rakkaasta harrastuksesta!
VastaaPoistaNostan sulle kyllä hattua, kuinka oot aina jaksanut noinkin pitkien kuntoutuksien jälkeen nousta takaisin satulaan! Ite oon myös kokenut polvivammat jotka häirinny ratsastusta, eikä se kivalta tuntunu tunnin jälkeen huomata että polvi pettää alta.
Tää postaus oli sulta kyllä paras vähään aikaan, auttaa taas itteääki muistamaan minkä takia tätä lajia harrastaa! Tsemppiä sulle Laura ja kaikkea hyvää, niin ratsastuksen parissa kuin muutenkin :-)
kiitos tuuli, mulla on oikeesti ihan parhaat lukijat varmasti! nää kaikki kommentit lämmitti mun mieltä ihan älyttömästi ja hassua ajatella, että blogilla joka ei mikään heppablogi ole, on kuitenkin näinkin paljon lajia harrastavia lukijoita :-)
Poistamistä oot löytäny noin super hienoja heppoja!!
VastaaPoistatällä hetkellä elimäeltä :-) mutta kun suht tosissaan aina yrittänyt tätä tehdä, tavoitteet korkealla, niin on pitänyt löytyä jonkun verran laatuakin niistä ratsastettavista :)
PoistaIte oon ratsastanut oikeastaan läpi elämäni, mutta nyt viime vuosina se on jäänyt vähemmälle, taloudellisen tilanteen takia.
VastaaPoistaRatsastus on aina ollut mulle parasta terapiaa, mitä maa päällään kantaa♥ Olin ihan surun murtama, kun sain kuulla, että yksi poni oli jouduttu lopettamaan nopean sairastumisen takia :c Mulla on vieläkin ihan järjetön ikävä sitä ponia ! aina tulee muistot mieleen ♥