Viimeinen kilpailupäivä. Kroppa tuntui yllättävän hyvältä lukuunottamatta paineista selkää, joka oli tullut jo perjantain maastavedoista.
Palautuminen oli ollut itselle se suurin jännittävä tekijä, sillä helmikuun Winter Warien jälkeiset uniongelmat ja hermoston ylirasitustila olivat vielä tuoreena mielessä. Sain kuitenkin nukuttua todella hyvin n. 8h yöunet joten sunnuntaihin lähdettiin oikein hyvillä fiiliksillä.
Laji 6 "Hanskapumppi"
4 kierrosta aikaa vastaan:
60 Tuplanaruhyppy
6 Käsilläseisontapunnerrusta ilman kippiä
2 Köysikiipeilyä
Laji jota olin odottanut ja jännittänyt. Aamun briiffissä selvisi (hieman kyllä ennakko-odotusten mukaisesti), että käsilläseisontapunnerrukset tehtäisiin ilman avustavaa kippiliikettä. Köysi oli myös normaalista poikkeava sillä se oli katkaistu 150cm päästä maasta ja näin ollen ensimmäiset vedot piti tehdä ilman jalkojen avustusta.
Lähdin tähän lajiin samanlaisella taktiikalla kuin lauantain muscle uppeihin. Vauhti oli valittava sen mukaan, että käsilläseisontapunnerrukset eivät pala loppuun. Tein ensin kahden toiston pätkissä ja kolmannella kierroksella jouduin tekemään muutaman ykkösen. Olin todella tyytyväinen kun sain tehtyä käytännössä pelkästään ylävartaloa kuormittavassa treenissä yhteensä 18 toistoa.
Kolmannelta kierrokselta ehdin tekemään yhden köyden ennen aikarajaa.
Sijoitus lajissa 23.
Laji 7 "Merimiehen cooper"
Aikaa vastaan:
90m Yoke - telineen kantoa
400m Juoksu
90m Yoke -telineen kanto
Noniin. Se Yoke.
Kesälomalla testailin hieman kyseisetä kapistusta Jyväskylässä vieraillessani ja hieman hirvitti naisille määrätty 140kg:n yhteispaino. Selkä oli väsynyt ja paineinen ja lajissa jännitti todella paljon oman henkisen kantin merkitys. Telineen kantaminen on turvallista joten jos korvien väli kestää, olisi sitä mahdollista kantaa niin kauan kunnes jalat käytännössä putoaa alta.
Ja voin kertoa, teline nimittäin painoi. Se painoi aivan todella paljon ja ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli ongelmia selän kanssa treeni/kisatilanteessa. Tuntui kirjaimellisesti, että alaselkä räjähtää siihen kohdistuvasta paineesta. Ensimmäinen 90m pätkä meni kahdessa osassa ja juoksu tuntui aivan todella kevyeltä ja helpolta vaikka matka oli ylä- ja alamäkimaastoa. Toivoin melkein että juoksua olisi ollut tuplamäärä niin olisin ehtinyt juosta kärkeä paremmin kiinni :D
Toinen 90m tuntui todella pitkältä. Siinä vaiheessa kuitenkin tiesi jo, että maaliviivan takana häämötti koko viikonlopun maali ja viereisellä radalla hieman edellä mennyt Lilli antoi voimia. Yritin parhaani saada Lilliksen kiinni ja pusertaa loppuun asti - taisinkohan loppujen lopuksi hävitä sekunnilla :D
Tulos: 6:04, sijoitus 18.
Itselle Karjalan Kovin tänä vuonna oli ennenkaikkea todiste itselle, että kuulun sinne top20 joukkoon ja että kroppa ja pää on jälleen täysillä messissä tässä hommassa. Nautin viikonlopusta vaikka monissa lajeissa painittiin omien heikkouksien äärellä.
Viikonloppu antoi arvokasta kokemusta ja nälkää tulevaan sekä luottoa siihen, että nykyinen treenirytmitys toimii ja on tuonut tuloksia lyhyessä ajassa ajatellen karsinnan aikaista kuntoa.
Kiitos Karjalan Kovin järjestäjille hienosti organisoidusta viikonlopusta ja odotan innolla ensi vuotta!
Kuvat: Eino Ansio / Karjalan Kovin
2017/08/30
2017/08/13
KARJALAN KOVIN 2017 KISARAPORTTI: LAUANTAI
Ensimmäistä kertaa kilpailuissa sain nukuttua hyvin. Olo oli lauantai aamuna freesi, mitä nyt takaketju hieman jumitti perjantain lajeista.
Sää oli hieno ja fiilis odottavainen päivän lajeista.
Laji 3 "Märkää"
Aikaa vastaan:
Uinti
21 Thrusteria axel tangolla 33kg
Uinti
15 Thrusteria
Uinti
9 Thrusteria
Aikaraja: 7 minuuttia
Tämä laji jännitti minua kaikista eniten. Uinti ei ole itselle vielä mikään pala kakkua ja avovesiuintiharjoitukset on jääneet kyllä aika vähiin :D
Kilpailun järjestäjilä oli käynyt pieni moka uintimatkan suhteen ja lajista tulikin enemmän uintitesti kuin sprintin omainen metcon. Uin alusta asti rintauintia ja sain jotenkin kasaan 21 thrusteria putkeen. Tahti oli kyllä thrustereissa aivan toivottoman hidas joten siinä kyllä petrattavaa.
Selviydyin toiselta kierrokselta kahden poijun matkan uintia kuten valtaosa naisista ja yläkroppa oli aivan soossia. Käsiä särki niin paljon ettei varmaan koskaan ole särkenyt ja nyt viimeistään alkoi seuraavan lajin muscle upitkin jännittämään.
Tulos: Toinen uinti jäi yhden merkin vajaaksi, sijoitus 10.
Laji 4 "Hitokseen nätti"
Mahdollisimman paljon toistoja 12 minuutin aikana
3 Rengas muscle up
6 Pistooli kyykky
12 Kahvakuulaheilautus 32/24kg
Rengas muscle upit. Liike, jonka kassa menneenä keväänä ja kesänä olen tuskaillut enemmän kuin minkään muun liikkeen kanssa ikinä. Yhdessä vaiheessa trendi oli etten saanut edes yhtä. Jo winter wareissa mokailin muscle up lajin kun niitä ei vain tullut ja en aikonut toista kertaa kokea samaa.
Pari viikkoa ennen kisoja sain jotakin loksahtamaan kohdilleen ja aloin taas saamaan toistoja kasaan. Suunnitelmani oli fiiliksen mukaan tehdä 1-2 toistoa kerrallaan renkaissa.
Lähdin alusta suosiolla tekemään ykkösiä ja tavoitteeni oli onnistua kaikissa toistoissa, ei yhtään epäonnistumista. Otin vauhdin varman päälle renkailla ja tein pistoolit ja kahvakuulat tasaisesti, aina kahvakuulaheilautukset putkeen.
Muscle upit tuli hyvin yksi kerrallaan. Varmasti ja hyvin.
Tämä laji oli itselle yksi suurimmista onnistumisista ja kantaa pitkälle vielä tulevissa treeneissä kotona. Pitkään kamppailin renkaiden kanssa ja tuntui ettei tehty työ vaan tuota yhtään tulosta. Mikään ei kehity, mikään ei onnistu ja ainoa mitä jää käteen treeneistä on paha mieli.
Tämä laji kuitenkin osoitti, että vihdoin se työ alkaa tuottaa tulosta. Ja tämä on vasta alkua.
Tulos: 106 toistoa, sijoitus 24.
Laji 5 "Ehkä thrusteri"
2 Rinnallevetoa + 2 Työntöä nousevalla kuormalla minuutin välein
55-60-65-70-75-80-82,5-85-87,5-90kg
Huhtikuussa soitin Niemelän Lauralle, että nyt tartteis jeesiä ja pystyiskö Laura auttamaan ja siitä se ajatus sitten lähti. Askel askeleelta aloin hiffaamaan omat virheet silloisissa nostotekniikoissani ja aloin kahdesti viikossa tekemään Lauran ohjelmoimaa voimaohjelmaa. Kerran kuukaudessa olen käynyt Nummelassa Speedstersillä nostamassa ja työ alkaa tuottaa tulosta.
Tiesin, että onnistuessani voin tehdä lajissa jopa ennätyksen mikä oli kyllä noin lyhyillä palautuksilla hyvin epätodennäköistä. En kuitenkaan ole testannut maksimia pitkiin aikoihin joten nostoreserviä on toivottavasti kehittynyt kolmessa kuukaudessa jo hieman takataskuun.
Nostin rinnallevedot raakana vielä 70 kilon kohdalla, työnnöt tuntuivat hyvältä. 75 otin kyykkyyn ja nostot olivat hyvän tuntuisia. Tässä vaiheessa mietin jo että noniin, nyt se työ palkitaan ja siirryin kohti 80 kg:n tankoa.
Kaksi rinnallevetoa onnistuneesti ja päälle vielä yksi onnistunut työntö. Nosto oli minulle uusi 2+1 ennätys ja olin aivan älyttömän tyytyväinen lajiin. Nostot pysyivät teknisesti hyvin kasassa, paitsi viimeisen työnnön jouduin kävelemään kiinni, mutta kuitenkin.
Tulos: 23 toistoa, sijoitus 18.
Lauantaipäivä oli kokonaisuudessaan melkoista itsensä ylittämistä ja sain juuri niitä tärkeitä onnistumisia todistamaan, että parin kuukauden kova työ on kantanut hedelmää.
Lähdin sunnuntaita kohti sijalta 18.

2017/08/11
KARJALAN KOVIN 2017 KISARAPORTTI: PERJANTAI
Long time no see!
Nyt tulisi sitten kolmen postauksen verran fiiliksiä ja yhteenvetoa tämän vuoden Karjalan Kovimmasta. Kilpailusta jäi kokonaisuudessa todella hyvä fiilis ja se oli juuri se kaivattu itseluottamnus boosteri itselleni vaikean kevään ja lievän ylirasituksen jälkeen.
Karsinnan sijoitus 44/50 ei ollut se mieltä nostattavin, vaikka tiesin etten olisi uusimmalla karsintaa pystynyt kuitenkaan sijoitustani parantamaan. Tein parhaani silloin ja se riitti juuri ja juuri kilpailuun mukaan. Sain karsintakokemuksesta aivan mielettömän paljon motivaatiota ja löysin ehkä hieman kadoksissa olleen draivini tulla parhaaksi minäksi. Ja kilpaileminen on se tapa jonka kautta siitä kovasta työstä pääsen nauttimaan.
Halusin kilpailla heinäkuussa Ukonniemen stadionilla. Halusin pystyä olemaan parempi.
Laji 1 "Äkkilähtö"
Aikaa vastaan:
50/40 Leuanvetoa
10 Maastaveto 160/110kg
Aikaraja: 6 minuuttia
Ensimmäinen ajatukseni tästä lajista oli, että kuinka siistiä! Nopea sprintin omainen laji, leuanvedot ovat kehittyneet huimasti viimeaikoina ja noh, mave tulisi olemaan painava.
Leuat pyöri hyvin perhosina ja pätkin niitä omasta mielestäni järkevästi niin, että jaksaisin vielä vetää maastavedossa vahvalla selällä. Olin omasta lähdöstäni ensimmäisenä valmiina leuanvedoissa ja mietin vain, että jes nyt otan erävoiton ja aivan superhyvän startin viikonloppuun. Tartuin mavetankoon ja voi luoja miten paljon se painoi.
Alkuperäinen suunnitelmani 5+5 toistoa meni viemäristä alas viimeistään siinä vaiheessa kun nappasin yhden turhan no repin kun en aivan saanut ojennettua lantiota ennen kuin tanko lipesi kädestä. Sain kuitenkin kaikki maastavedot valmiiksi painolla joka on lähemmäs neljän tai viiden toiston maksimi kun viimeksi olen kyseistä painoa liikutellut joten virhettä lukuunottamatta olin tyytyväinen.
Aika: 3:01, sijoitus 24.
Laji 2 "Pitkä veto"
10km soutu aikaa vastaan
Jes. Tykkään soudusta ja tiesin, että tässä lajissa tulisin luultavimmin nappaamaan viikonlopun parhaan sijoituksen.
Lähdin 2:08/500m vauhtia alkuun ja pidin vauhdin tasaisena 5km asti. Tämän jälkeen kiristelin vauhtia hiljalleen ja lopulliseksi split ajakseni koko matkalta laite näytti 2:05/500m kun sain soudun valmiiksi. Olin suoritukseeni todella tyytyväinen ja oli hyvä fiilis lähteä hotellille suihkuun, syömään ja lepäämään.
Aika: 41:55, sijoitus 11.
Ensimmäisen päivän jälkeen olin noustanut karsintasijoitustani 19 sijaa ja lähdin kohti toista kilpailupäivää sijalta 16.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
©
LAURA H.
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.