Viimeinen kilpailupäivä. Kroppa tuntui yllättävän hyvältä lukuunottamatta paineista selkää, joka oli tullut jo perjantain maastavedoista.
Palautuminen oli ollut itselle se suurin jännittävä tekijä, sillä helmikuun Winter Warien jälkeiset uniongelmat ja hermoston ylirasitustila olivat vielä tuoreena mielessä. Sain kuitenkin nukuttua todella hyvin n. 8h yöunet joten sunnuntaihin lähdettiin oikein hyvillä fiiliksillä.
Laji 6 "Hanskapumppi"
4 kierrosta aikaa vastaan:
60 Tuplanaruhyppy
6 Käsilläseisontapunnerrusta ilman kippiä
2 Köysikiipeilyä
Laji jota olin odottanut ja jännittänyt. Aamun briiffissä selvisi (hieman kyllä ennakko-odotusten mukaisesti), että käsilläseisontapunnerrukset tehtäisiin ilman avustavaa kippiliikettä. Köysi oli myös normaalista poikkeava sillä se oli katkaistu 150cm päästä maasta ja näin ollen ensimmäiset vedot piti tehdä ilman jalkojen avustusta.
Lähdin tähän lajiin samanlaisella taktiikalla kuin lauantain muscle uppeihin. Vauhti oli valittava sen mukaan, että käsilläseisontapunnerrukset eivät pala loppuun. Tein ensin kahden toiston pätkissä ja kolmannella kierroksella jouduin tekemään muutaman ykkösen. Olin todella tyytyväinen kun sain tehtyä käytännössä pelkästään ylävartaloa kuormittavassa treenissä yhteensä 18 toistoa.
Kolmannelta kierrokselta ehdin tekemään yhden köyden ennen aikarajaa.
Sijoitus lajissa 23.
Laji 7 "Merimiehen cooper"
Aikaa vastaan:
90m Yoke - telineen kantoa
400m Juoksu
90m Yoke -telineen kanto
Noniin. Se Yoke.
Kesälomalla testailin hieman kyseisetä kapistusta Jyväskylässä vieraillessani ja hieman hirvitti naisille määrätty 140kg:n yhteispaino. Selkä oli väsynyt ja paineinen ja lajissa jännitti todella paljon oman henkisen kantin merkitys. Telineen kantaminen on turvallista joten jos korvien väli kestää, olisi sitä mahdollista kantaa niin kauan kunnes jalat käytännössä putoaa alta.
Ja voin kertoa, teline nimittäin painoi. Se painoi aivan todella paljon ja ensimmäistä kertaa ikinä minulla oli ongelmia selän kanssa treeni/kisatilanteessa. Tuntui kirjaimellisesti, että alaselkä räjähtää siihen kohdistuvasta paineesta. Ensimmäinen 90m pätkä meni kahdessa osassa ja juoksu tuntui aivan todella kevyeltä ja helpolta vaikka matka oli ylä- ja alamäkimaastoa. Toivoin melkein että juoksua olisi ollut tuplamäärä niin olisin ehtinyt juosta kärkeä paremmin kiinni :D
Toinen 90m tuntui todella pitkältä. Siinä vaiheessa kuitenkin tiesi jo, että maaliviivan takana häämötti koko viikonlopun maali ja viereisellä radalla hieman edellä mennyt Lilli antoi voimia. Yritin parhaani saada Lilliksen kiinni ja pusertaa loppuun asti - taisinkohan loppujen lopuksi hävitä sekunnilla :D
Tulos: 6:04, sijoitus 18.
Itselle Karjalan Kovin tänä vuonna oli ennenkaikkea todiste itselle, että kuulun sinne top20 joukkoon ja että kroppa ja pää on jälleen täysillä messissä tässä hommassa. Nautin viikonlopusta vaikka monissa lajeissa painittiin omien heikkouksien äärellä.
Viikonloppu antoi arvokasta kokemusta ja nälkää tulevaan sekä luottoa siihen, että nykyinen treenirytmitys toimii ja on tuonut tuloksia lyhyessä ajassa ajatellen karsinnan aikaista kuntoa.
Kiitos Karjalan Kovin järjestäjille hienosti organisoidusta viikonlopusta ja odotan innolla ensi vuotta!
Kuvat: Eino Ansio / Karjalan Kovin
©
LAURA H.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape