KUN KUPLA PUHKEAA

Olen aina ollut tunnollinen ja ahkera. Jos jotain tehdään, niin se tehdään kunnolla alusta loppuun asti. En koskaan aiemmin ole ymmärtänyt, että myös siinä voi piillä oma vaaransa.

CrossFit on ollut iso osa elämääni viimeisen reilun parin vuoden ajan. Yrittäjyys tuli mukaan elämääni kun olin vielä koulussa ja sanotaanko, että noh, ei se aina ole niin kauhean kevyttä ja helppoa. Lisäksi minussa oli syttynyt vahva kipinä kilpailemiseen ja huomasin, että kun tekee asioita tunnollisesti ohjelmoinnin mukaan kehitystä tapahtuu hurjaa vauhtia. Se motivoi ja kasvatti nälkää. Halusin enemmän. Halusin menestyä. Halusin voittaa.

En vain tiennyt mikä hinta tuolla poltteella tulisi olemaan.



Aloin hiljalleen ajautua tietynlaiseen kuplaan. Kaikki ajatukset ja teot pyörivät treenien ympärillä ja muita elämän menoja määritti hyvin vahvasti se miten ne mahdollisesti vaikuttaisivat treeneihin seuraavana päivänä.

En voinut lähteä kesäiltana ulos, koska en pääsisi välttämättä aikaisin nukkumaan.

En voinut lähteä juhannuksena mökille, koska en voisi juoda kaljaa ettei seuraavan viikon treenit menisi pilalle.

En viettänyt spontaaneja iltoja läheisteni kanssa, koska olin aivan liian paljon kiinni rutiineissani jotka huomaamattaan vetivät arjen harmaaksi massaksi.

Olin ajamassa itseäni kovaa vauhtia loppuun ja samalla myös läheisiä ihmisiä ympäriltäni pois. Ja kaikkein pelottavinta kaikessa oli se, että en itse tajunnut sitä lainkaan. En nähnyt kuinka itsekkääksi olin muuttumassa. En tajunnut, kuinka olin kadottamassa itselleni tärkeimmän arvon - perheen ja läheiset ihmiset. En ymmärtänyt kuinka väsynyt olinkaan. Minulla ei ollut mitään annettavaa mihinkään treenien ulkopuolella.



Kesti puoli vuotta ennen kuin uskalsin pysähtyä. Ja tuo pysähdys on ollut raskain ja pelottavin juttu mitä olen vähään aikaan käynyt läpi. Samalla se on kuitenkin avannut silmäni siihen mikä oikeasti on tärkeää ja vihdoin alan löytää jälleen sen avoimen, herkän ja muista välittävän Lauran joka pohjimmiltani olen.

On pelottavaa katsoa taaksepäin itseään ikäänkuin ulkopuolelta. Kuka tuo ihminen on? Miten se voi tehdä noin? Miten se voi sanoa noin? Miten kaikki menikin noin yli?

Tuo pysähdys sai minut myös pohtimaan miksi haluan ylipäätään kilpaurheilla. Hetkeen en osannut edes vastata siihen ja tuntui vain lähinnä siltä, että laji jota niin intohimoisesti tein on vain vienyt minulta kaiken mikä oikeasti on tärkeää. Olin todella väsynyt enkä tiennyt haluaisinko enää edes kilpailla.



Takana on kaksi raskasta kuukautta. Kymmeniä huonosti nukuttuja öitä, kymmeniä päiviä jotka ovat alkaneet itkulla ja päättyneet itkuun. Lukuisia hetkiä, jolloin olisin antanut mitä vain voidakseni palata ajassa taaksepäin. Mutta hiljalleen olen löytämässä tietäni takaisin kotiin.

Tiedän, että halu kilpailla on olemassa syvällä sisimmässäni ja kun sen aika tulee, se nousee taas esiin ja aion ottaa selvää kuinka lähelle suomen kärkeä voin päästä.

Haluan kuitenkin ennen kaikkea olla rakastava kumppani, hyvä ystävä, läheinen isosisko ja oikeasti läsnä niille ihmisille joilla on tärkeimmät paikat minun elämässäni.

Tämä on varmasti avoimin ja rehellisin blogiteksti mitä olen koskaan kirjoittanut. Siltikään en halunnut jättää sitä kirjoittamatta. Haluan, että te siellä muistatte olla välillä vähän enemmän läsnä, tehdä vähän enemmän spontaaneja juttuja pelkäämättä tulevaa päivää ennen kuin tuo harmaa kupla imaisee ketään teistä sisäänsä.

Nimittäin elämä, se on tuon harmaan kuplan ulkopuolella.

UNBROKEN KISAFIILIKSET

Laji1: Vauhditon pituushyppy

Kaksi ensimmäistä lajia kilpailtiin perjantaina Kivikon hiihtohallilla ja joukkueiden ensimmäinen laji oli vauhditon pituushyppy lumelle. Hyppäsin itse muistaakseni 2,18cm joka jäi kyllä harmittamaan sillä treeneissä olin hypännyt 2,33cm. Onnistuimme kuitenkin joukkueena todella hyvin ja voitimme lajin. 

Laji2: 4x n. 4,2km perinteinen hiihto -viesti

Muistan kun laji julkaistiin ja mietin, että tämän on pakko olla jokin vitsi :D No, se ei kuitenkaan ollut vitsi ja ala-asteen hiihtokilpailuvoittomeriiteillä lähdettiin tähän lajiin. Emme ehtineet ajaa Helsinkiin fiilistelemään putkea ja tämä laji jännitti kyllä ehdottomasti eniten. 

Lähdin hiihto-osuudelle joukkueemme viimeisenä urheilijana ja yllätyksekseni lapsuuden hiihtoskillssit nostivat päätään ja viisi kierrosta putkea ympäri menivät yllättävän mukavasti. Keuhkot kyllä oli kovilla ja yskinkin koko matkan kisapaikalta hotellille :D Laji meni jälleen tasaisesti ja sijoitumme neljänneksi. 

Lähdimme toiseen kilpailupäivään sijalta 2.

Laji 3: "Sandstrom" 

Kolmoslajissa suoritettiin mies-nainen pareissa 10 minuutin ajan synkronoidusti 15 hiekkasäkin pään päälle vientiä, 12 etukyykkyä 60/40kg ja 9 käsilläseisontapunnerrusta.

Lähdimme lajiin Petterin kanssa ensimmäisenä ja muistan kuinka koko kroppa oikein kihelmöi mielettämömästä fiiliksestä kun 10 sekunnin lähtölaskenta alkoi ja odotimme kellon piippausta. Ehkä yksi siisteimmistä jutuista kilpailuissa on juuri tuo hetki ennen lajin alkua.

Pidimme yllä hyvää vauhtia ja johdimme eräämme alusta loppuun ottaen kisojen ensimmäisen erävoiton. Hiekkasäkki oli yllättävän kevyt käsitellä, vaikka sellaista ei ole tullut harjoiteltua yhtään. Raskainta lajissa oli ehkä etukyykyt, mutta tykkäsin tästä lajista kyllä todella paljon!

Sijoituimme lajissa sijalle 3.




Laji 4: "Strings and rings" 

Joukkueiden toteutuksessa tiimin tuli tehdä yhteensä 30 synkronoitua ring muscle uppia. Ensimmäisen parin tuli lisäksi hyppiä 50 tuplanaruhyppyä putkeen ennen renkaisiin pääsyä. Ennen muscle uppeja suoritettiin lisäksi parin kantoa (:D)

Samuli ja Mirka laitettiin lähtemään heti kärkeen, sillä niiden muscle upit kulkevat aivan mielettömän hienosti. Hieman jännitti kun Samuli ei kahdella ensi yrittämällä saanut naruja kulkemaan, mutta hienosti sai pidettyä pään kylmänä ja narut meni kolmannella yrittämällä helposti putkeen.

Samuli ja Mirka teki 5-7 muscle upin settejä ja me tehtiin Petterin kanssa kakkosia. Synkronointi tuli liikkeessä yhtäaikaisesta ojennuksesta yläasennossa. Oli kyllä siistiä vain hypätä renkaisiin ja tietää, että kaksi tulee helposti putkeen - kova työ on tuottanut tulosta vihdoin!!

Tämä laji oli itselle ennenkaikkea todiste siitä, että voimistelujuttuihin panostaminen on kannattanut ja lisäsi kyllä kovasti motivaatiota jatkaa ahkeraa työskentelyä noiden asioiden parissa. Sijoituimme lajissa sijalle 4. yhteensä 22 muscle upilla.




Laji 5: "Hang in there part A" 

Viidennessä lajissa etsittiin riipusta tehtävän rinnallevedon kahden toiston maksimia. Aikaa oli paria kohden 5 minuuttia ja meille oli joukkueena etua siitä, että olimme nainen-nainen ja mies-mies pareina todella tasavahvoja.

Tässä lajissa jippona oli se, että 2 minuutin kuluttua alkavassa 6. lajissa käytettiin tästä painosta 70% maksimitoistojen hakemiseen 3 minuutin aikana. Tästä syystä lajista nähtiin vähän erilaisia taktiikoita, mutta me päätimme lähteä hakemaan ennätystä kuitenkin.

80kg tuli helposti (!!???)  kyykyn kautta ja se oli meille molemmille ennätys. Mietittiin siinä hetken aikaa että hitto, olisi varmasti tullut enemmänkin, mutta aika alkoi loppua kesken ja myös seuraavan lajin %paino kummitteli hieman myös mielessä. Pojat vetivät komeasti 120kg ja sijoituimme tässäkin lajissa sijalle 4. yhteistuloksella 400kg.


Laji 6: "Hang in there part B"

Meille tuli Mirkan kanssa painoksi 57,5kg ja riipusta tehtävä raakarinnalleveto ei todellakaan kuulu lempiliikkeisiini. En tiedä johtuiko tangon liikkuminen kisa-adrenaliineista vai mistä mutta 57,5kiloa ei ole koskaan tuntunut niin kevyeltä. Tehtiin koko tiiminä kolmen toiston pätkiä vuorotellen ja pidettiin tauot aivan minimissä. Laji onnistui hyvin ja olimme jälleen sijalla 4. yhteistoistomäärällä 119.



Finaali "Calorie killer" 

Se, että päästiin finaaliin oli jo ihan mieletön juttu meille! Se, että sijoituttiin finaalissa kokonaispisteissä toiseksi oli vielä mielettömämpää.

Lajissa suoritettiin jälleen nainen-nainen ja mies-mies pareina watt bike -pyöräilyä, kahvakuulatempauksia, käsilläseisontapunnerruksia korokkeelta, soutua, burpeita soutuergon yli, valakyykkyä, hiihtoergoa, varpaat tankoon liikettä ja köysikiipeilyä.

Taktiikkana meillä oli mennä niin kovaa kuin pääsee. 

Jumituttiin Mirkan kanssa kahvakuulatempauksiin ja jäätiin siinä selkeästi muita tyttöjä jälkeen, mutta saatiin kirittyä muissa jutuissa välimatkaa niin paljon kiinni että voitimme lopulta muut naisparit (!!!) - ihan mieletöntä! En ole varmaan koskaan hiihtänyt hiihtoergoa niin kovaa :D

Poikien osalta tapahtui harmittava tuomarivirhe kun tuomari päästi pojat etenemään kahvakuulista liian aikaisin laskuvirheen vuoksi ja tästä syystä joukkuettamme sakotettiin 1:30 aikasakolla. Tästä huolimatta olimme äärettömän tyytyväisiä suoritukseemme ja viikonlopun urakka palkittiin palkintopallin kolmannella korokkeella!



Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ja seuraava joukkuekoetus onkin sitten keväällä Openeissa kun aiomme tehdä tuloksen tiiminä. Yksilönä kisatähtäimessä on seuraavana winter war -karsinnat joulukuun alussa.

Kuvat: Sami Vaskola / UNBROKEN

TÄÄLLÄ TAAS

Kukkuu!

Edellisestä blogitekstistä on ehtinyt vierähtää aivan hävyttömän pitkä aika, mutta jos aivan rehellisiä ollaan niin on omassa elämässä ollut sen verta isoja juttuja meneillään viimeisten parin kuukauden aikana ettei ole juuri riittänyt mielenkiintoa blogin puolelle. Nyt pikkuhiljaa alkaa olla taas arki raiteillaan niin tuntuu ihan kivalta palata tännekin.



Tänä viikonloppuna kilpailtiin Unbroken kilpailut Espoossa ja olimme kilpailussa mukana joukkueella. Sijoituimme karsinnassa sijalle 5./34. ja näin ollen pääsimme mukaan kilpailuun seitsemän muun joukkueen kanssa. Tuntui jokseenkin uskomattomalta katsoa leaderboardilta millaisten joukkueiden kanssa oli pääsemässä kilpailemaan, sillä mukana oli ehdottomasti suomen kärkinimiin kuuluvia tyyppejä ja osa on kilpaillut lajissa jo ennen kuin me edes tiedettiin mitä crossfit on (:D).

Viime vuoden Unbroken oli ensimmäinen kilpailuni ja rannevamman vuoksi samainen kisa myös tämän vuoden ainoa Karjalan kovimman jäädessä väliin. Käsi on kuntoutunut onneksi 100% ja siitä erityiskiitos fysioterapeutilleni Antti Järviselle Kymen aktiivikuntoutukseen Kouvolaan.



Lähdettiin kilpailuun siis sijalta 5. ja tavoitteena oli taistella tie neljän parhaan joukkueen joukkoon ja näin ollen lunastaa finaalipaikka. Lauantain päätteeksi sitten löysimme kuin löysimmekin itsemme FINAALISTA ja lopulta myös palkintopallilta sijalta kolme!! Ihan mieletöntä.

Kiitos kilpailun järjestäjille - tapahtuma oli kokonaisuutena jälleen kerran onnistunut, vaikka pieniä kömmähdyksiä tapahtuikin tuomaroinnissa ja ohjelmoinnissa.

Kiitos boximme mahtavalle kannustusjoukolle - on mahtavaa olla kilpakentällä kun tietää, että takana on suuri tuki omalta salilta.

Kiitos NOCCO Finland ja Népra kilpailuvaatetuksesta.

Palaan ensi viikolla tarkemman kisaraportin kanssa jossa fiilistellään lajit sitten kunnolla läpi. Nyt aion napata koneen syliin ja avata Netflixin!