By Laura Hämäläinen

2013/02/05

TOIVEPOSTAUS: Fysioterapiaopinnot

2

SIIS MIKÄ ON FYSIOTERAPEUTTI?

Fysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö ja liikkumisen sekä toimintakyvyn asiantuntija. Fysioterapeutti voi tutkinnon suorittamisen jälkeen työskennellä itsenäisenä ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai toisen palveluksessa esim. terveyskeskuksissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa, työterveyshuollossa, kehitysvammahuollossa, kuntoutuslaitoksissa ja kylpylöissä, fysioterapia-alan yrityksissä, koulu- ja liikuntatoimessa sekä erilaisissa yhdistyksissä, järjestöissä ja projekteissa. Fysioterapiaa käytetään myös fysikaalisiin hoitoihin ja parantamaan suorituskykyä esimerkiksi huippu-urheilussa. Myös liikunnanohjaus ja yksilölliset harjoitusohjelmat kuuluvat fysioterapeutin työnkuvaan. 


MITÄ OPISKELLAAN?

Opiskelen siis Lahden ammattikorkeakoulussa ja fysioterapeutin koulutusohjelma kestää yhteensä 3,5 vuotta. Koulutukseen sisältyy yhteisiä ammatillisia perusopintoja, vapaasti valittavia opintoja sekä eripituisia harjoitteluja. Syksyn ja alkuvuoden aikana meillä on ollut mm. anatomia opintoja ja nyt pitäisikin periaatteessa olla kaikki lihakset, luut, luiden osat ja ligamentit hanskassa. Perus anatomiaosaaminen toimii pohjana muille opinnoille ja taitoja syvennetään läpi opintojen. Lisäksi meillä on ollut viestintää, englantia ja ruotsia, neuroanatomiaa eli hermostojärjestelmän anatomiaa, lääkeaineiden perusteita, toimintakyvyn arviointia.. Lisäksi olemme opiskelleet liikunnan, ravitsemuksen ja levon merkitystä terveydelle, harjoitelleet ryhmäliikunnanohjausta ja tuntien suunnittelua, analysoineet kävelyä jne. Keväällä meillä alkaa manuaalinen terapia eli hierontakäsittely ja nivelten mobilisointi, lääkäriluennot.. Opintoihin kuuluu myös erilaista toimintakyvyn mittausta, lihastestausta, apuvälineosaamista, liikeanalyysiä, tää lista jatkuu loputtomiin... 


1


OPISKELUYMPÄRISTÖ?

Pääosin opiskelemme kaikki opinnot oman luokan kanssa ja meillä on Lahdessa sosiaali- ja terveysalalle oma pienempi kampus Päijät-Hämeen keskussairaalan vieressä. Koulun tiloista löytyy kuntosali, uima-allasalue saunoineen, liikuntahalli hyvillä varusteilla, erilaisia testaushuoneita, anatomialuokkia, plinttiluokkia... Meidän luokka on kuin yksi suuri perhe ja meitä löytyy sieltä aina juuri lukiosta  valmistuneista aina perheen äiteihin. Kouluun on aina huippua mennä, koska siellä aina huipputyypit oottelemassa!

HAKEMINEN JA PÄÄSYKOKEET?

Hain itse keväällä suoraan lukiosta ykköstoiveella Lahden ammattikorkeakouluun. Lahden pääsykokeissa ei ole yleensä kirjallista anatomian tenttiä toisin kuin esimerkiksi Lappeenrannassa, vaan pääsykoe koostuu psykologisista testeistä, liikunnallisesta ryhmäkokeesta, psykologin haastattelusta ja yksinkertaisesta ennakkotehtävästä. Pääsykokeissa mitataan mm. opiskelijan soveltuvuutta alalle, motivaatiota ja halua kyseistä alaa kohtaan, rytmitajua, sosiaalisten tilanteiden hahmottamista ja sosiaalisia taitoja. Viimekeväänä liikunnallisessa ryhmätehtävässä meidän piti pienryhmissä esittää sirkusta, yksin liikkua kolmen eri musiikkikappaleen tahtiin vapaasti tilaa käyttäen ja lopuksi vielä ohjata pienryhmälle jotain esim. lihaskuntoliikkeitä. 


5

MITÄ OLEN ITSE TYKÄNNYT?

En vaihtaisi varmasti päivääkään pois ja joka päivä tuntuu, että ala on enemmän ja enemmän juuri se oma. Tottakai joskus on vähän vähemmän mielenkiintoisia kursseja ja luentoja, mutta pääosin opinnot ovat olleet mielenkiintoisia ja motivaatio on pysynyt ylhäällä. Opiskelu vaatii itsenäisyyttä ja vastuunkatoa, sillä meillä Lahdessa lähi- ja etäopetus on noin 50/50, joten kotonakin joutuu paiskimaan hommia ihan tosissaan välillä. Parasta kuitenkin on ollut ehdottomasti kaikki ne uudet ihanat ihmiset joihin on saanut tutustua. Siellä me sitten porukalla väsäillään ruokaa, luetaan tentteihin, tanssitaan pilkkuun asti baarissa, nukutaan liian monta ihmistä liian pienessä sängyssä ja vaikka mitä muuta hullua!


3

KENELLE ALA SOPII? 

Ala vaatii sosiaalisia taitoja ja kykyä tehdä töitä muiden ihmisten kanssa usein hyvinkin läheisessä fyysisessä kontaktissa. Kuten mikä tahansa ala, opiskelu vaatii myös sitoutumista - ei ne lihakset ja muut vaan jää päähän latinaksi, jos kerran jaksaa kirjan aukaista. Välillä on vaan jäätävä kotiin painamaan koulujuttuja, vaikka mieli tekisi ehkä tehä jotain muuta. Meidän luokalla on valehtelematta varmaan puolella porukasta jonkunlaista urheilutaustaa ja yleensä fysioteraputiksi hakeekin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita ihmisen anatomiasta, kehon toiminnoista, urheilusta ja sitä kautta ihmisen toimintakyvystä. 

Kysykää ihmeessä lisää, jos mieleen tulee ihan mitä vaan kysyttävää! :-) Toivottavasti tästä oli apua kaikille niille, jotka ovat alaa harkinneet.

4
SHARE:

26 kommenttia

  1. Oliko sulle sisäänpääsyn kannalta hyötyä siitä, että olet toiminut Les Mills-ohjaajana, vai vaikuttiko tausta/osaaminen mitenkään valintaperusteisiin kys. amk:ssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu hyötyä sisäänpääsyn kannalta mulle ainakaa ku hain suoraan lukiosta :-)

      Poista
  2. Mä oon harkinnu jo pitkään lukion jälkeen fysioterapeutin opintoja ja tää kyllä valas vielä enemmän sitä kaikkea minkä jo valmiiks tosta tiesin, kiitos paljon! Mulla on pitkä ja monipuolinen urheilutausta, oon sosiaalinen ja hyvä koulussakin, silti mua vähän pelottaa se pääsy jonnekkin kouluun opiskelemaan tota alaa joka mua ihan hirveesti kiinnostais ja motivois koska sitä alaa on niin kauheen vaikea päästä opiskelemaan kun tungos sinne on tajuton.. Mutta mä en lannistu, aion päästä johonkin kouluun opiskelemaan tota! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinne vaan rohkeseesti ja hyvällä fiiliksellä pääsykokeisiin ! ylioppilaskirjotuksiin suosittelen panostamaan ja ylipäätään päättötodistuksen arvosanoihin, jotta saa niistä kaikki mahdolliset pisteet irti =) hakijoita kun riittää satoja joka vuosi.. :)

      Poista
  3. Pitääkö olla käynnyt lukio, vai onko muitakin reittejä fyssariksi?
    nim. peruskoulu vieläkesken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitää olla jonkunlainen toiseen asteen koulutus eli lukio tai ammattikoulu :-) amiksen linjalla ei ole väliä, meijänkin luokalla on amiksessa esim matkailualan käynyt tyttö, joka sieltä sitten suoraan haki ja teki alanvaihdoksen :)

      Poista
  4. Kuinka paljon sua jännitti nuo esiintymiset? Kun itseä ajatuskin kauhistuttaa että tanssisin vaan yhtäkkiä muiden katsoessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tehtii kaikki se samaa aikaa, mut olihan se kieltämättä vähän jäätävä tilanne :-D siinä pitää vaan heittää aivot narikkaan ja antaa mennä vaa :)

      Poista
  5. Mitä aineita kirjotit ylppäreissä? :) Jos haluaa opiskelemaan fysioterapeutiks nii onko siitä hirveesti hyötyä että ois lukenu lukiossa esim. bilsaa ja terveystietoa? Ilmeisesti ilman niitäki kuitenki pärjää jos siellä on porukkaa jotka ei oo lukiota käyny ollenkaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjotin bilsan, äikän, lyhyen matikan, enkun ja ruotsin :-) ja on mun mielestä hyötyä kyllä molemmista! esimerkiks meijän eka anatomian ja fysiologian kurssi oli käytännössä ihan samaa mitä lukiossa eli solun rakennetta, toimintaa, ihmisen fysiologiaa eli sydämen toimintaa jne ! ja joo, kyllä siellä semmosiakin sitte jotka ihan yläastebilsan pohjalta ja hyvin mukana :-) joutuu vaan ehkä tekemään vähän enemmän hommia kun ei oo ikinä kuullutkaan jutuista, jotka osalle ihan tuttuja :) mut ei tosiaan hidasta menoa yhtään!

      Poista
  6. JEEE!!!!:) Oli tosi kiva lukea tosta fysioterapeutti opinnoista, koska se on mun toive ammatti ja oon meinannu pitkän aikaa tulla sitä sulta kysymään et millasta se on sun muuta, en vain saanut aikaiseksi! kiitoskiitos oot ihan huippu!!!!♥

    VastaaPoista
  7. Voi että olis kiva pitää taas tommonen 4 tähden illallinen ku näki ton kuvan tossa ! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva postaus oli!!! Hamuaisin tietää, että millaiset opiskeluvälineet olisivat parhaimmat, millaisia kokeita on/onko koeviikkoja niinkuin lukiossa ja kuinka paljon täytyy ostella kirjoja? (:Tää tuntuu niin mun alalta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva että tykkäsit ! ei oo koeviikkoja, tenttejä aina lukukauden loppupuolella sitten enemmän :-) kokeet vaihtelee, näyttöjä, teoriakokeita jne..

      Opiskeluvälineiksi riittää ihan perus muistiinpanovehkeet ja kirjoja jonkun verran joutuu hankkimaan alussa omaksi - kaikki anatomian perus opukset, mutta ei tosiaankaan jokaista tenttikirjaa pidä ostaa! vähän oman maun mukaan :)

      Poista
    2. Oliko noi lihasliikkeiden ohjaaminen ihan jotain perusliikkeitä? (:

      Poista
    3. ai mitkä lihasliikkeiden ohjaamiset?

      Poista
    4. Tossa pääsykokeissa

      Poista
    5. Joo siis ite sai päättää maan ja taivaan väliltä mitä halusi ohjata!

      Poista
  9. Kiitos, kun kerroit fysioterapian opinnoistasi :) Olemme kaverini kanssa molemmat innokkaita hakemaan opiskelemaan tätä alaa ja mietimmekin, että onko lähihoitajan opinnoista mitään hyötyä mielestäsi opiskeluissa? Ja onko opiskelu miten rankkaa? Laskeskelin, että JOS satun pääsemään tähän kouluun, niin matkaa tulee semmoiset 80km yhteen suuntaan.. :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm, lähihoitajan opinnoista ehkä hyöytyä asiakastyön kanssa - osaa kohdata asiakkaita jne ja jos teillä ollut jotain anatomian perusopintoja jne niin kyllä siitä jotain hyötyä varmasti on !

      Ala on haastava, joten opiskelu ja opinnot vaatii paneutumista ja aikaa, joten suosittelisin ehkä muuttamaan opintojen perässä jos matkaa noin paljon =) silloin myös pääset paremmin nauttimaan opiskelijaelämästä ja luomaan paremman sosiaalisen verkon omalta luokalta !

      Poista
  10. Kuinka pitkiä opiskelupäivät ovat? Ja entäs kykeneekö käydä töissä samaan aikaa ku tuilla on vaikea elää.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä täyspitkäkoulupäivä 8:30-15:45, joskus jopa sitten 10h päivä kun jotain lääkäriluentoja tms.

      kyllähän siinä varmaan kykenee töissäkin käymään, mutta pitää järjellä miettiä kuinka paljon niitä töitä ottaa =)

      Poista
  11. Mukava postaus, kiitos! Löysin tänne ihan vain googlettamalla. Tämän kevään haussa haen fysioterapia-opintoihin, saa nähdä miten käy. :) Onko teillä ollut jo harjoitteluja miten paljon? Niitä ilmeisesti sisältyy melko paljon opintoihin?

    VastaaPoista
  12. Siisti kirjoitus fysioterapian opiskelusta. Tosi kiva lukea tällaista, kun muistot alkavat pikkuhiljaa hämärtymään itseltä opiskeluvuosista. Kiva oli myös katsella noita kuvia!! :)

    VastaaPoista
  13. Moi!

    Tämä blogisi tuli eteeni erästä koulutehtävää tehdessäni, oikein kiva julkaisu on! Olen siis ensimmäisen vuoden fysioterapiaopiskelija ja tämä mielestäni hyvin kiteytti sen mitä olen itse opiskelujen kokenut olevan. Tosin en asu kimppakämpässä tai touhuile kovin luokkakavereideni kanssa, joten sekin kuulostaa varsin hauskalta. Jos olisin hieman nuorempi ja perheetön, niin varmasti itsekin niin tekisin. Oletkin varmaan jo valmistunut ja jos et vielä, niin tsemppiä opintoihin! :)

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig