By Laura Hämäläinen

2016/01/24

AIVAN TAVALLINEN SUNNUNTAI AAMU

IMG_9109

Tänään sunnuntai on tuntunut jotenkin erityisen sunnuntailta. Johtuu ehkä siitä ettei siihen ole kuulunut treeniä eikä töitäkään vielä muutamaan tuntiin. Tuntuu jollain tapaa erityisen hyvältä vain olla rauhassa kotona. Kiireetön aamupala ja kävelytieltä meille vilkuttanut vanha pariskunta saivat väkisinkin hymyn huulille. Tätä lisää kiitos.

On totta, että tämänkaltaisia päiviä ei viikkoon montaa mahdu - välillä ei kuukauteenkaan. Yrittäjyyden varjopuolia on se fakta, että kokoajan on ikäänkuin töissä. Jos ei fyysisesti, niin ainakin mieli vaeltaa kaikenmaailman työasioissa. Yksi lupaus tälle vuodelle olikin yrittää erottaa työ ja vapaa-aika hieman paremmin ja panostaa kotona olemiseen olemalla todella läsnä. Aivan liian usein tulee vielä kotonakin uppouduttua puhelimen syövereihin tai istuttua vielä hetkeksi koneelle katsomaan sähköposteja. 


Ehkäpä tavoitteena voisikin olla yhteiset sunnuntai aamut joka viikko? Tai edes joka toinen viikko? Siirtäisi omat treenit iltaan aamun sijaan ja sulkisi puhelimen kokonaan muutamaksi tunniksi. Olisi enemmän läsnä ja nauttisi. 


Eläisi hieman enemmän sunnuntaita.


IMG_9116

IMG_9118
Socks Defshop (*saatu)
SHARE:

2 kommenttia

  1. Puhut niin asiaa! Usein ajatukset vaan karkaa työasioihin jotenkin kummasti vaikkakin ne olisi jätettävä täysin työmaalle. En ole yrittäjä joten minun olisi pyrittävä asiat jättämään suosiolla työmaalle. Hektinen rytmi töissä varmaankin osasyynä tähän. Tommoset sunnuntait kuulostavat mukavilta. Rauhaa ja kiireettömyyttä. Toivotaan sellaisia päiviä sinulle yrittäjyydessäsi jatkossa enemmänkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo kyllä kannattaa yrittää saada selkeä raja töiden ja vapaa-ajan välille :-) iisejä sunnuntai aamuja myös sinne !

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig