Hellurei ja makoisat torstai-illat ruutujen toiselle puolelle! <3 Ajattelin tulla pitkästä aikaa kirjoittelemaan rehellisesti kuulumisia eikä vain esittelemään uutta paitaa tai selittämään instagramista napattuja kuvia yksi kerrallaan. Olen oikeastikin todella kova tyttö höpöttämään. Aina kun tapahtuu vähänkin jotain, tekee mieli kertoa jollekin läheiselle ihmiselle, että hei arvaa mitä...! Tästä hyvänä esimerkkinä kun siivottiin yllätykseksi pojille niiden kämppä viime viikolla, niin ei jestas miten vaikeeta oli säilyttää yllätys muutama päivä. Teki mieli lähettää Rikulle heti kuvaa, että juhuu katso mitä me täällä puuhaillaan :-D Mutta, maltoin mieleni ja voi miten kivaa oli nähdä iloiset ja yllättyneet ilmeet kun pojat palasi leiriltä takaisin kotiin. Rakastan yllätysten järjestämistä, mutta vihaan niiden pitämistä yllätyksinä... Hieman ehkä ristiriistaista, heh.
Luin yksi päivä Tickle your fancy -blogista postauksen, jossa pohdittiin millainen on elämän paras päivä. Ja nyt mä sen tiedän. Eilen nimittäin kun tulin töistä kotiin, täällä odotti viinilasit katettuna kolmen ruokalajin illallista varten. Tiesin kyllä etukäteen, että Riku meinasi tehdä illallista, mutta silti tilanne tuntui niin uskomattomalta. Siinä samalla kun vuohenjuusto-pekonilohi maistui suussasulavalta, tuntui että sydänkin suli siinä samalla. Hyvä ettei tullut onnenkyynel silmäkulmaan. Tai ehkä tulikin, mutta roskahan se siellä silmässä oli siis tietysti.. Tällaisina iltoina ja hetkinä tajuan ja muistan sen, kuinka hukassa olinkaan vuosi sitten. Parisuhde, joka ei tuntunut enää parisuhteelta ja itsensä hukuttaminen töihin, koulutehtäviin ja kaikkeen muuhun vain siksi, että pääsisi karkuun todellisuutta. Vaatii voimaa ja ennenkaikkea rohkeutta ottaa se ensimmäinen iso askel kohti muutosta ja se askel oli minun elämäni paras päätös.
Askeleista kun päästiin puhumaan, on tänä keväänä edessä iso askel meidän opinnoissa. Ensimmäinen pitkä harjoittelu. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset harjoittelun suhteen jos totta puhutaan - toisaalta odotan innolla, että pääsee kentälle tekemään oikeasti jotain, mutta toisaalta jänskättää että osaako sitä ylipäätään mitään. :-D Noh, on tässä onneksi vielä aikaa kertailla ja ensi viikosta alkaakin kunnon teho-opiskelu, tää viikko laskettakoon lomaviikoksi vielä... Toinen suuri askel, jonka tässä vuoden alusta harppasin oli työkuvioiden muutos. Oli aika jättää taakse tuttu ja turvallinen Funfit ja jatkaa ohjaajanuralla kohti uusia haasteita täällä Lahdessa. Opiskelun vaatimustason jatkuva nousu, osuuskuntatoimintaan mukaan lähteminen ja oman hyvinvoinnin tärkeyden ymmärtäminen olivat tärkeimmät syyt ratkaisun tekemiseen. Vuodet Funfitillä olivat arvokkaita ja tulen varmasti kaipaamaan ihania, tuttuja asiakkaita ja työkavereita, mutta muun elämän ollessa täällä Lahdessa halusin myös työt tänne. Odotan innolla mitä uudet työkuviot tuovat tullessaan eli kaikinpuolin mielenkiintoinen kevät tulossa niin opintojen, töiden kuin omien treenienkin suhteen (niistä lisää myöhemmin taas omassa postauksessaan).
Huh, jopas tuli tekstiä! Siinä vähän päällimmäisiä fiiliksiä siitä miten mulle menee :) Toivottavasti tykkäsitte taas vähän erilaisesta postauksesta. Tulen lähiaikoina kertomaan lisää meidän osuuskunnan toiminnasta ja palveluista, joten kaikki lahtelaiset stay tuned!
