By Laura Hämäläinen

2012/04/01

it's not about what you have done, it's about what you're doing

Maanantai: LM Body Combat
Tiistai: lepo
Keskiviikko: LM Body Pump
Torstai: Juoksulenkki 1h40min
Perjantai: lepo
Lauantai: lepo
Sunnuntai: LM Body Pump

jee

Toivetta oli heitetty treenailuun liittyvästä syömisestä ja tähän alkuun haluan heti sanoa, että kaikki mitä tässä postauksessa tulee on erilaisista lähteistä otettua, fiksumpien ihmisten kertomaa eikä minun omakeksimää :-) 

Ennen treeniä:
  • Lämpimän aterian ja treenin väliin olisi hyvä jättää n. 2 tuntia aikaa, jotta ruoka ehtii sulaa ja verensokeri tasaantua.
  • Tuntia ennen treeniä voi syödä esim. voileipää, rahkaa, jogurttia, hedelmiä, raejuustoa tms.
  • Mitä lähemmäs treeniä siirrytään, sitä nestemäisempää ja helpommin sulavaa ruuan tulisi olla. Puolituntia tai lähempänä treeniä suositellaan nautittavaksi esim. tuoremehua, jogurttia tai maitoa. 
  • Treenipäivänä raskaiden aterioiden nauttimista kannattaa välttää, sillä iso, rasvainen ateria vaatii sulaakseen jopa viisi tuntia ja olo voi tuntua sen vuoksi raskaalta.
  • Aamuvirkun kannattaa ennen salia nauttia esim. puuroa, jogurttia, leipää, tuoremehua tai maitoa.
Treenin aikana:
  • Treenin aikana normaalille liikkujalle riittää kun muistaa riittävän nestetankkauksen eli riittävän veden juonnin. Sopiva määrä on puolesta litrasta kahteen litraan riippuen treenin pituudesta.
Treenin jälkeen:
  • Korjaa nestevaje - n. puoli litraa vettä jo ennen suihkua, pienempiä annoksia säännöllisin välein sillä nestetasapaino korjaantuu hitaasti.
  • Täydennä hiilihydraattivarastot - keho polttaa heti treenin jälkeen nautittuja hiilareita tehokkaammin. Banaani on erinomainen tankkaus heti treenin jälkeen jo vaikka venyttelyn aikana nautittavaksi.
  • Ruoki lihaksia proteiinilla - kovassa treenissä varsinkin lihakset kärsivät pieniä vaurioita. Sopivia proteiininlähteitä ovat esim. maito, rahka tai jogurttti.
  • Palautusjuoma kuten gainomax tulisi nauttia 5-30min treenin päättymisestä. 
  • Keho hyödyntää tehokkaimmin ravintoaineet tankkaamisen tapahtuessa kahden tunnin sisällä treenistä.
Lähteet: 
http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/ravinto-ja-laihdutus/oikea-syominen-siivittaa-salitreeniahttp://www.elixia.fi/info/?menu=15000012&id=15005077http://www.fit.fi/tiedatko-mika-on-anabolinen-ikkuna/tiedatko-mika-on-anabolinen-ikkuna/2812
Fit lehti
SHARE:

3 kommenttia

  1. Tiiätkö muuten sen Jutta Gustafsbergin kehittämän gfg ruokavalion? Ja jos joo ni mitä oot mieltä siitä:)

    VastaaPoista
  2. Hyvin vedit eilen bodybumpin! ;-) Mul on paikat kipeenä, eli oon selvästi tehny jotain.... :D käy tsekkaas munki blogi: sooobu.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi - nyt täytyy kyl myöntää etten tiiä :--D en oikein usko noihin ihmedieetteihin, et pystyyks ne tuomaa semmost pysyvää muutosta. Kyl varmast paino putoaa mut mitäs sit ku siirtyy takas "normaalii ruokavalioo" .. :o uskon siihe et vähä vähentää hiilareit, herkkui, syö reippaast vihanneksii ja proteiinii ja treenaa =)

    sofia - oi kiva et tykkäsit :) ei muuta ku uuestaa sit vaa !

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig