By Laura Hämäläinen

2013/09/01

This summer I fell in love with life

1

Kesä '13 oli ensimmäinen vuosiin kun en tehnyt ns. oikeita töitä, nautin siitä että kaikki päivät olivat vapaata töiden ajoittuessa aamuihin ja iltoihin. Alkukesästä juhlin veljen ylioppilasjuhlia nilkka paketissa, pelkäsin hieman tulevaisuutta, nautin aurinkoisista päivistä, unohdin aurinkorasvan hieman liian monta kertaa, vietin aikaa hyvässä seurassa, tunsin kuinka aika pysähtyi ja pikkuhiljaa elämä tuntui oikeanlaiselta.

2

Tänä kesänä pääsi pariin otteeseen nauttimaan festarifiiliksistä - nukuttiin teltassa (joka itse tyttöjen kanssa pystytettiin), rakastuin Haloo Helsinkiin, tunsin itseni onnelliseksi kun käveltiin rantatien reunaa takaisin teltta-alueelle ja hyppelehdin puhelimesta soivan musiikin tahtiin, valvottiin aamuun asti nuotion äärellä enkä uhrannut ajatustakaan töille tai treenille...

idphoto

Kesä tuntui todella kesältä - löhöiltiin päivät pitkät rannalla, käytiin mökkeilemässä pariin otteeseen, nautittiin hellepäivästä soudellen pitkin järveä, annettiin ajantajun kadota ja unohdettiin hetkeksi jatkuva sometus (pakon edestä kylläkin kun puhelimesta loppui akku, heh), käveltiin kuumaa asfalttitien reunaa bikinit päällä ostamaan jäätelöä söpöstä pienestä kioskista, paistettiin lettuja ukkosen jyristessä ulkona, turussa suunnitelmat vaihtui shoppailusta samppalinnassa makoiluun, hypittiin kalliolta kirkkaaseen metsälampeen...

4

En varmaan koskaan ole treenannut niin paljon kuin tänä kesänä - ohjasin tunteja välillä hullulla tahdilla, huomasin kehittyväni ohjaajana, söin kuin hevonen, kaipasin omaa treeniä enemmäin kuin koskaan aiemmin, välillä pelotti kestääkö kroppa mukana menossa (ja tulihan sitä sitten oltuakin kipeenä..), opin arvostamaan lepopäiviä ihan uudella tavalla, laiminlöin ehkä liikaa kehonhuoltoa välillä, olin käsittämättömän tyytyväinen itseeni grit lisenssin mennessä ekalla läpi ja palasin vihdoin hevosten pariin pyrkimään kohti unelmiani.

cats

Kesään 2013 mahtui ennenkaikkea paljon pieniä ihania hetkiä, jotka tekivät siitä ikimuistoisen - lämpimät illat Lahden satamassa, ystävien helisevä nauru, ystävien vierailut Lahdessa, aamupalahetket how i met your motheria katsellen, mamma marian rakkauspasta, epätoivoiset yritykset voittaa poikia minigolffissa...

Kesä 2013 oli yksi parhaista - ehdin kokea muutakin kuin työvuorot aamusta iltaan, nautin auringosta, ystävistä, seurasin mun sydäntä ja löysin vihdoin palaset paikalleen mun elämässä. This summer I fell in love with life.
SHARE:

5 kommenttia

  1. sulla on ollut ikimuistoinen kesä !<3

    VastaaPoista
  2. Kuulosti niiiin hyvältä!:) mulla itsellä meni tää kesä vähän ns. ohi kun sairastin kuukauden putkeen =(

    VastaaPoista
  3. Oi vitsit, kuulostaa ja näyttää ihanalta!

    http://www.ellataimi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. oi vau miten ihana postaus laura! tosi tunteellinen :-)

    VastaaPoista
  5. Voi mikä postaus ja KESÄ! tuli hyvä fiilis

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig