By Laura Hämäläinen

2013/12/06

RELAXING TIMES

1

Ihanaa itsenäisyyspäivää ruutujen toiselle puolelle! Vihdoin alkaa mullakin joulufiilis löytyä jostain - ulkona satelee hiljalleen lunta ja pakkasessa odottelee joulupiparitaikina paistoa. Lähdin ehkä aavistuksen soitellen sotaan tämän piparioperaation kanssa.. Tajusin kauppareissun jälkeen, että en omista a) yhtäkään piparimuottia tai b) kaulinta :-D Noh, ei muuta kuin kohta vaatteet niskaan ja lainaamaan kaverilta! En uskalla enää mennä kyselemään naapureilta, koska olen aivan varma että asun haamutalossa. Kerran kaipasin tulitikkuja ja ajattelin vanhanaikaisesti mennä lainaamaan naapurilta ja koputtelin varmaan 25 oveen eikä kukaan avannut... Creepy (?!)

2

Pitkästä aikaa olen viikonlopun ihan kotosalla Lahdessa ja kaikenlisäksi pääsen viettämään kunnon laatuaikaa itseni kanssa. Pojat lähti viikonlopuksi pohjoseen kisoihin ja kaikki muutkin tuntuvat matkustavan pitkäksi viikonlopuksi vanhempiensa luokse. Välillä on ihanaa ottaa vain rennosti, tehdä rästiin jääneitä kouluhommia ja nauttia omasta rauhasta. (ja myös nukkua yksin X-asennossa keskellä sänkyä, heh..)

4

Viikonloppuna ajattelin lähteä joululahjaostoksille (en ole varmaan koskaan ostanut joululahjoja näin ajoissa :-D) ! Tästä inspiroituneena ajattelin ehkä tänne bloginkin puolelle väsäillä vähän inspiraatiokollaasia lahjaostoksista ystäville, perheenjäsenille ja poikaystävälle. Tilailin äsken taas vähän vaatteitakin, vasta toinen takki kuukauden sisään.. Kohta luulisi olevan talvitakkivarasto aika riittävä tulevan talven varalle!

Jokos te olette löytäneet joulufiilistä? 
SHARE:

4 kommenttia

  1. Mun on joulufiilis niin kadoksissa! En tiiä johtuuko siitä, että tää on eka joulunaika kun asun omillani enkä oo kotikotona, niin puuttuu ne kaikki tutut ja turvalliset perus jouluset jutut joihin on tottunu:D Tai sit kadoksissa oleva joulufiilis johtuu vaan siitä, että tässä on ollu (ja on edellee vielä ens viikolla..) ihan jäätävä tenttien pyörittäminen menossa plus tällä viikolla alkaneet työt, ei paljoo oo ehtiny sitä jouluu ees kaivelemaa esille :-D

    Ja nää kuvat on jotenkin hirmu tunnelmallisii, tykkään!

    VastaaPoista
  2. Oi miten ihana postaus Laura :-) Tosi tunnelmallisia kuvia ♥

    Oma joulufiilis on kokoajan nousussa ja ootan aattoa jo innolla! Vihdoin tänne stadinkin suuntaan on sadellut lunta ja jouluvalot tuikkii pimeissä illoissa, oh vitsi.

    VastaaPoista
  3. Jälleen niin ihania,tunnelmaan vieviä kuvia,kiitos Laura,oot ihana <3

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig