By Laura Hämäläinen

2016/07/15

KOHTI KARJALAN KOVINTA

Muistan kun 2014 olin katsomassa ensimmäistä kertaa crossfit kilpailuja juurikin Lappeenrannassa ja kauhistelin silloin kuinka paljon tehtävää omassa tekemisessä vielä olisi ennen kuin itse pääsisi samaiselle kentälle kilpailemaan. Erityisen elävästi muistan kun yhdessä lajissa oli vitosen sarja maastavetoa sadalla kilolla ja oma maastaveton maksimi taisi olla jotain 90kg:n luokkaa. Viime vuonna karsiminen Karjalaan jäikin sitten kokonaan väliin lavanhallintaongelmien vuoksi ja pyörin viikonlopun kilpailuissa Ellin huoltajana.

Nyt karsinnat on takana päin ja tavoite täyttyi: elokuussa kilpaillaan Kimpisen kentällä Karjalan Kovimmassa ensimmäistä kertaa.

IMG_0516

Karsinta meinasi siis töpätä ennen kuin alkoikaan kun sain venähdysvamman vasempaan ranteeseen ennen juhannusta - kolme päivää ennen karsintojen alkamista. Kahden viikon rannelepo kannatti ja käsi kesti hyvin tuettuna karsinnan tekemisen viimeisenä mahdollisena päivänä eli viime viikon lauantaina. Aavistuksen ahdisti lähteä tekemään "tulos tai ulos" -meiningillä kun tiesi, että viikkoa aiemmin ei pystynyt edes tyhjää tankoa pitämään eturäkissä.

Käsi kesti kuitenkin hienosti eikä mikään tekeminen karsinnassa tuottanut siihen kipua. Ainoastaan sieluun koski viimeisessä osiossa (:D). Varmuudeksi tein kuitenkin keskimmäisessä osiossa kaksi ensimmäistä painoa tempauksena kyykkyyn ja vasta 57,5kg aloin tekemään rinnallevetona. Päätavoite karsinnassa oli kilpailupaikan lunastaminen ja se, ettei vahingossakaan satuta rannetta uudestaan.

Sijoitukseni oli lopulta karsinnassa 31. ja aavistuksen kyllä harmitti alkuun jäädä top25 ulkopuolelle. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä tavoittelemaan sijoituksen korottamista kisassa.

IMG_0519

Tällä hetkellä treeneissä joutuu vielä välttelemään tiettyjä juttuja kuten eturäkkiä ja käsilläseisontaa ranteen vuoksi, mutta uskon kovasti siihen että se on kuukauden päästä aivan pelikunnossa kun on aika pistää parastaan kilpailukentällä.

Tämä karsinnan jälkeinen viikko on ollut jotenkin tavallista väsyneempi, joten pidän nyt pidennetyn viikonloppuvapaan treeneistä. Suunnataankin viikonlopuksi Jyväskylään vähän pois arkikuvioista ja nauttimaan livemusiikista. Uskon, että "miniloma" pois töistä ja treeneistä tekee hyvää mielelle ja kropalle niin pääsee sitten maanantaina kunnolla kiinni kisavalmisteluihin.

On kyllä aivan superkivaa päästä kisailemaan kun omaltakin boxilta on tällä kertaa mukana yhteensä neljä urheilijaa. Tavoitteena on korottaa omaa karsintasijoitusta mahdollisimman paljon, pitää hauskaa ja saada arvokasta kilpailukokemusta. Toivon myös, että kova työ omien heikkouksien eteen näkyisi kisoissa ja pystyisin tekemään kauttaaltaan tasaisen tuloksen lajien kesken.


SHARE:

1 kommentti

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig