UUSI OHJELMOINTI

Pohdin asiaa pitkään ja päädyin vaihtamaan The System by Mikko Salo ohjelmointiin. Itse kaipasin enemmän ehkä selkeämmin jaksotettua harjoittelua ja vahvaa perus tekemistä.

Olen nyt kuukauden päivät tehnyt Mikon ohjelmointia ja olen kyllä tykännyt. Aamuisin tehdään erilaisia intervalleja ja konetta kehittäviä treenejä ja tämä sopii kyllä itselle todella hyvin. Perus vääntöä ilman kummempaa aivotoimintaa sopii aamuun älyttömän hyvin aiempien kahden tunnin painonnostotreenien sijaan. Iltapäivisin sitten tehdään painonnostoa/voimajuttuja ja voimistelua.

Aiempaan ohjelmointiin verrattuna treenit ovat lyhyempiä ja intensiivisempiä mikä toivottavasti näkyy palautumisessa ja treenaamisen laadussa - kun ei ole niin järkyttävää määrää tekemistä, jaksaa keskittyä paremmin ja tehdä asioita laadukkaammin. Itse olen ainakin huomannut kuinka pää on ennenkaikkea ollut enemmän messissä ja olen jaksanut puskea itseäni intervalleissa aivan uudelle tasolle.

Odotan innolla tulevaa treenisyksyä ja sitä miltä ohjelmoinnin muutos tuntuu pidemmällä aikavälillä!

VASTOINKÄYMISISTÄ VOIMAA

Kun istuin viime viikon perjantaina Karjalan kovimman urheilijabriiffissä meidän boxin kisaajien kanssa, mietin hetken aikaa että mitä hittoa mä oikeesti täällä teen. Päällimmäinen fiilis oli suunnaton ärsytys ja pettymys siitä, että itse ei tulisi pääsemään kilpakentälle. Teki mieli lähteä kotiin.

Havahduin kuitenkin itse siihen kuinka negatiivisesti mieleni käyttäytyi. Pysäytin ajatusten virran ja kysyin itseltäni "mitä hyvää voit tästä viikonlopusta saada irti?". Halusin kääntää oman ajatusmallini positiiviseksi. Halusin pystyä nauttimaan hienosta tapahtumasta.

Päätin, että otan kaiken irti mahdollisuudesta tutustua uusiin ihmisiin, kehittyä valmentajana ja tehdä kaikkeni sen eteen, että meidän kilpailijoilla olisi asiat hyvin. Tein tietoisen päätöksen ajatella asiasta positiivisesti.



Vaikka joinakin hetkinä rannevamma pääsee pääni sisään ja se alkaa harmittamaan, olen ylpeä siitä kuinka puolen vuoden aktiivinen mentaalisen puolen harjoittaminen on kannattanut. Pystyn kääntämään tämän pienen mutkan matkassani suureksi vahvuudeksi.

Kilpailuiden väliin jäämisen tuottama pettymys on kääntynyt vahvaksi haluksi puskea omia rajojaan. Olen onnistunut viemään omaa tekemistä pidemmälle epämukavuusalueelle kuin koskaan aiemmin. Aiemmin uskomani rajat eivät olekaan olleet oman tekemisen rajoja. Uskon, että tämän kokemus on kasvattanut minua jälleen paljon - aivan kuten aiemmatkin loukkaantumiseni, vaikka tämä ei mittakaavassa olekaan niin suuri. Ja se tekee minusta entistä vahvemman kilpailijan kun kilpailuiden aika koittaa.

Ehkäpä jollain kierolla tavalla ihminen kaipaa tielleen vastoinkäymisiä, sillä niistä oppii aina jotakin arvokasta. On vaikeaa yhdistää pisteitä ellei niitä näe. Vasta katsoessamme taaksepäin, ymmärrämme mikä merkitys kohtaamillamme asioilla on ollut. Kaikista vaikeistakin asioista pystymme usein löytämään jotakin hyvää. Pitää vain katsoa riittävän tarkasti.

PETTYMYS

Viimeksi kun blogiin kirjoittelin, fiilistelin pääsyä Karjalan Kovimpaan. Fiilis omasta kehityksestä urheilijana on ollut viime aikoina luottavainen ja suunta on selkeästi oikea. Olen tehnyt kovasti töitä ja kahdessa vuodessa päässyt mielestäni jo aika hyvälle tasolle. Se on vaatinut muiden silmissä "uhrauksilta" tuntuvia asioita kuten aikaisin nukkumaan menemistä, juhlien väliin jättämistä ja levon priorisointia arjen keskellä.

Itselle ne ei kuitenkaan ole tuntuneet uhrauksilta. Olen onnellinen, että saan selvittää kuinka pitkälle voin tässä lajissa päästä. Nautin päämäärätietoisesta treenaamisesta ja siitä, että kovalla työllä saavutin paikan kilpailuun josta kaksi vuotta sitten juuri aloittaneena crossfit noviisina vain unelmoin.

Ja nyt, en pääsekään kilpailemaan.



Kuten varmasti muistattekin, loukkasin ranteeni juuri ennen juhannusta. Sain levolla käden siihen malliin, että pystyin suorittamaan karsinnan täysin ilman kipuja. Olin hyvin optimistinen sen suhteen, että saisin käden täysin kuntoon ennen kilpailuja ja pääsisin antamaan 120% itsestäni kilpakentälle yli puolen vuoden kilpailutauon jälkeen.

Kaikesta huolimatta ranne ei kuitenkaan tuntunut palautuvan normaaliksi vaikka välttelinkin kaikkia kipua tuottavia liikkeitä täysin. Viime maanantaina päätin varata ajan lääkäriin ja jo tiistaina ranne magneettikuvattiin. Varauduin henkisesti pahimpaan eli veneluun murtumaan ja 6 viikon kipsiin. Ajattelin, että mikä tahansa muu diagnoosi ei tuntuisi niin pahalta.

Keskiviikkona sain lausunnon juuri ennen töiden alkua. Osittainen nivelsidevamma, ei suositeltavaa lähteä kilpailemaan. En ehtinyt asiaa sen kummemmin käsittelemään, koska työt puskivat päälle ja keskityin illan täysillä vain valmentamiseen. Ei ollut aikaa käsitellä pettymystä tai tehdä virallisia päätöksiä.

Kun vihdoin illalla pääsin töistä, romahdin. Koko illan piiloteltu pettymys purkautui itkuna tyhjän kotiboxin lattialla ja kotona en päässyt eteistä pidemmälle. Vaikka sisimässäni tiesin, että kilpailuiden väliin jättäminen on ainoa fiksu päätös täydellisen kuntoutumisen kannalta, oli pettymys silti valtava. Jostain vuosien takaa kumpusi myös turhautuminen, sillä treenaaminen ja loukkaantuminen ennen kilpailukautta on hyvin vahvasti muistissa ratsastusvuosilta.



Olen kuitenkin tyytyväinen, että erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana olen onnistunut kehittämään omaa ajatteluani ja mentaalista puoltani vahvemmaksi. On luonnollista kokea pettymystä, itkeä jos siltä tuntuu ja surkutella asiaa hetken aikaa, mutta vastoinkäymiset eivät lannista minua enää niinkuin ne joskus tekivät.

Tiedän, että se tehty työ ei ole mennyt hukkaan ja keskityn tällä hetkellä täysillä kuuden viikon päästä alkavaan Unbroken karsintaan. Ennen kaikkea pidän katseen omissa pitkän tähtäimen tavoitteissa ja niiden kannalta on äärimmäisen tärkeää päästä treenaamaan jälleen 100% ehjällä ranteella. En halua katsoa taaksepäin ja todeta, että rikkinäisellä ranteella kilpaileminen kaduttaa ja huomata, että olen ollut puoli vuotta hommassa mukana kipeällä kädellä kun en malttanut hoitaa sitä ajoissa kuntoon.

Kun pääsen kilpailemaan, haluan pystyä antamaan itsestäni 120%. Haluan nauttia siitä tunteesta, joka kutittaa vatsanpohjassa ennen lähtömerkkiä. Haluan fiilistellä itsensä haastamista ja kaikkensa antamista murehtimatta ja ajattelematta, että "toivottavasti lajeissa ei ole paljoa front räkissä tehtäviä asioita..".

Pystyn kääntämään pettymyksen tunteen voimavaraksi treenatessani kohti Unbrokenia. Muistaessani kuinka paljon kilpailuiden missaaminen harmitti, jaksan puskea itseäni vielä määrätietoisemmin kohti seuraavaa kilpailumahdollisuutta.


* Toppi saatu Tafferilta. 100% suomessa valmistettu urheilutuote.