USKO OMAAN TEKEMISEESI

Tulee hetkiä jolloin tuntuu, että hakkaat vain päätä seinään. Tulee hetkiä jolloin ei kiinnostaisi tehdä epämukavalta ja vaikealta tuntuvia asioita. Tulee hetkiä jolloin kyseenalaistat onko koko touhussa mitään järkeä. Välillä tekisi jopa mieli luovuttaa.

Sitten tulee yksi suuri onnistuminen ja kaikki on ollut juuri sen kaiken kovan työn arvoista. Jokainen sekunti, jokainen hetki.

Niin minulle kävi viime viikolla.



Sanotaanko vaikka niin, että esteratsastus ei ole antanut sitä parhainta taustaa voimisteluun. Turhauduin kamppailemaan yksin niin ylitsepääsemättömän vaikeilta tuntuvien asioiden kanssa ja tästä syystä aloitimme vuosi sitten valmennussuhteen Antin kanssa. Tavoitteenamme oli lähteä kehittämään vahvaa pohjaa voimistelujuttuihin ja perusasioiden kautta saada asioita loksahtelemaan kohdilleen.

Ensimmäinen puoli vuotta meni käytännössä hartiarenkaan toiminnan optimoinnissa, vahvistamisessa ja väärien liikemallien pois opettelussa. Kun perusasiat alkoivat olemaan sillä tasolla, että loukkaantumisriski ei ollut enää tähtitieteellinen, aloitimme selkeämmän muscle up -harjoittelun.

Käytännössä koko alkuvuosi on keskitytty erilaisiin osaharjoitteisiin ja voimaharjoitteluun tavoitteena rakentaa ehjää ja vahvaa pohjaa strictin muscle upin kautta. Itsellä se ultimaattisin tavoite tälle vuodelle oli saada vihdoin juurkin se strict ring muscle up. Tottakai haluan myös kipillä tehtävät kulkemaan mahdollisimman hyvin mahdollisimman pian, mutta omaan "stronger the base, higher the pyramid" ajatteluun peilaten halusin saada pohjalle riittävän voimatason ilman kippiä tehtävään versioon.

Viime viikon perjantaina sitten olin tekemässä kehonhuoltoa ennen karsintaa ja ajattelin puoliksi läpällä kokeilla tehdä tiukkaa muscle uppia. JA ONNISTUIN! YHTEENSÄ KOLMESTI! Sitä fiilistä ei voi sanoin kuvailla. Käytännössä kokonaisen vuoden pitkäjänteinen työ oikeiden asioiden äärellä tiivistyi tuohon onnistumisen hetkeen. Voin sanoa, että kyllä hymyilytti. Ja noh, hymyilyttää oikeastaan vieläkin.

Muista, että kova työ palkitaan. Aina.

KOHTI KARJALAN KOVINTA

Muistan kun 2014 olin katsomassa ensimmäistä kertaa crossfit kilpailuja juurikin Lappeenrannassa ja kauhistelin silloin kuinka paljon tehtävää omassa tekemisessä vielä olisi ennen kuin itse pääsisi samaiselle kentälle kilpailemaan. Erityisen elävästi muistan kun yhdessä lajissa oli vitosen sarja maastavetoa sadalla kilolla ja oma maastaveton maksimi taisi olla jotain 90kg:n luokkaa. Viime vuonna karsiminen Karjalaan jäikin sitten kokonaan väliin lavanhallintaongelmien vuoksi ja pyörin viikonlopun kilpailuissa Ellin huoltajana.

Nyt karsinnat on takana päin ja tavoite täyttyi: elokuussa kilpaillaan Kimpisen kentällä Karjalan Kovimmassa ensimmäistä kertaa.



Karsinta meinasi siis töpätä ennen kuin alkoikaan kun sain venähdysvamman vasempaan ranteeseen ennen juhannusta - kolme päivää ennen karsintojen alkamista. Kahden viikon rannelepo kannatti ja käsi kesti hyvin tuettuna karsinnan tekemisen viimeisenä mahdollisena päivänä eli viime viikon lauantaina. Aavistuksen ahdisti lähteä tekemään "tulos tai ulos" -meiningillä kun tiesi, että viikkoa aiemmin ei pystynyt edes tyhjää tankoa pitämään eturäkissä.

Käsi kesti kuitenkin hienosti eikä mikään tekeminen karsinnassa tuottanut siihen kipua. Ainoastaan sieluun koski viimeisessä osiossa (:D). Varmuudeksi tein kuitenkin keskimmäisessä osiossa kaksi ensimmäistä painoa tempauksena kyykkyyn ja vasta 57,5kg aloin tekemään rinnallevetona. Päätavoite karsinnassa oli kilpailupaikan lunastaminen ja se, ettei vahingossakaan satuta rannetta uudestaan.

Sijoitukseni oli lopulta karsinnassa 31. ja aavistuksen kyllä harmitti alkuun jäädä top25 ulkopuolelle. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä tavoittelemaan sijoituksen korottamista kisassa.



Tällä hetkellä treeneissä joutuu vielä välttelemään tiettyjä juttuja kuten eturäkkiä ja käsilläseisontaa ranteen vuoksi, mutta uskon kovasti siihen että se on kuukauden päästä aivan pelikunnossa kun on aika pistää parastaan kilpailukentällä.

Tämä karsinnan jälkeinen viikko on ollut jotenkin tavallista väsyneempi, joten pidän nyt pidennetyn viikonloppuvapaan treeneistä. Suunnataankin viikonlopuksi Jyväskylään vähän pois arkikuvioista ja nauttimaan livemusiikista. Uskon, että "miniloma" pois töistä ja treeneistä tekee hyvää mielelle ja kropalle niin pääsee sitten maanantaina kunnolla kiinni kisavalmisteluihin.

On kyllä aivan superkivaa päästä kisailemaan kun omaltakin boxilta on tällä kertaa mukana yhteensä neljä urheilijaa. Tavoitteena on korottaa omaa karsintasijoitusta mahdollisimman paljon, pitää hauskaa ja saada arvokasta kilpailukokemusta. Toivon myös, että kova työ omien heikkouksien eteen näkyisi kisoissa ja pystyisin tekemään kauttaaltaan tasaisen tuloksen lajien kesken.

KESKITY SIIHEN KAIKKEEN MITÄ VOIT TEHDÄ

"There are no such thing as setbacks. All those thing you think you need to overcome are just opportunities for you to get stronger, for you to get better. It's all part of the process." 

Keskustelimme aiheesta urheilufysioterapian peruskoulutuksessa, olemme keskustelleet aiheesta paljon oman treeniryhmämme kanssa ja tuli nyt fiilis, että haluan avata ajatuksia myös hieman tänne blogin puolelle. 

On käytännössä sama puhutaanko harrastajista vai huippu-urheilijoista, mutta silloin kun tavoitteet omaan tekemiseen asetetaan korkealle, voi välillä tuntua että pudotus alaspäin vastoinkäymisten kohdalla on omasta näkövinkkelistä katsottuna kohtuuttoman suuri. Loukkaantumiset (pienemmät tai suuremmat vammat) ovat niitä joihin törmään työssäni useimmiten ja joihin yritämme urheilijoiden kanssa löytää toimivia ratkaisuja. 

Valmentaminen ja toimiminen urheilijoiden kanssa on paljon muutakin kuin pelkkää teknistä ohjeistamista. Loukkaantumisen kohdalla mukaan astuu vahvasti myös mentaalipuolen kehittämistä, tukemista ja harjoittamista. Vamman saanut urheilija takertuu hyvin vahvasti siihen kaikkeen mitä hän ei nyt voi/saa tehdä.  Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja heijastuu myös muihin elämän osa-alueisiin. On tärkeää saada urheilija keskittymään kaikkiin niihin asioihin joita voi vammasta huolimatta tehdä. Urheilufysioterapian näkökulmasta katsottuna tavoitteena olisi, että loukkaantunut urheilija olisi kokonaisuudessaan paremmassa kunnossa vamman parannuttua.

Katsotaan siis aina isompaa kokonaiskuvaa.

Aihe on omallakin kohdalla todella ajankohtainen sillä perjantaina yksi epäonnistunut nosto toi mukanaan vasemman ranteen venähdysvamman. Nyt tässä sitten pidän peukkuja pystyssä, että pystyn ensi viikon lopulla vielä tekemään karjalan karsinnan. Focus on kovasti positiivisuudessa ja haluan vahvasti uskoa, että onnistun tekemään karsinnan niin että tulos riittää kisaan mukaan pääsyyn.

Ja mitä treeneihin tulee, keskityn täysillä kaikkeen siihen mitä voin tehdä. Etukyykky ei onnistu, teen siis takakyykkyä. Ylöspäin työntäminen tangolla ei onnistu, mutta käsipainoilla kyllä, tempaaminen ei onnistu, mutta onneksi voi tehdä tempausvetoja. Loukkaantuminen, oli se sitten pieni tai suuri, tuntuu aina väärältä ja ajoitus ei ole koskaan hyvä. Aina tulee fiilis "miksi juuri nyt??". Karsinta alkoi eilen ja kyllä kieltämättä lauantaina otti aivoon kun ei saanut edes shortseja jalkaan ilman kipua kädessä.

Tänään ranne on kuitenkin jo paljon parempi ja pystyin pitämään tyhjää tankoa front rackissa joten uskon, että viimeistään ensi viikon lauantaina se on sellaisessa jamassa että kestää karsinnan. Jos ei jostain syystä ole, niin sekin on elämää ja sitten siirretään focus Unbrokeniin syksyllä.

Lähtökohtaisesti kyllä edelleen vahvasti kohti Karjalan Kovinta. Ei tätä taistelua ole vielä hävitty.