By Laura Hämäläinen

2013/09/03

MITÄ MULLE KUULUU?

Istuskelen yksinään Rikun ja sen veljen kämpillä ja pitäisi ehkä siivota, mutta noh, päädyin päivittelemään hieman kuulumisia tänne blogin puolelle. Harvemmin tulee kirjoiteltua pidemmällä kaavalla kuulumisia varsinkin nyt kun tuntuu, että koulun alkaessa aika on välillä hieman kortilla eikä ole aikaa istahtaa kunnolla alas miettimään mitä kirjoittelisi. Mistäs sitä nyt aloittelis...

11

Päällimmäisenä mielessä on ehkä mahtavat fiilikset koulusta ja törkeen korkea motivaatio opintoja kohtaan. Jatkoin tänä syksynä siis opintojani siirtymällä osuuskuntaan, mikä käytännössä tarkoittaa siis sitä että pieni ryhmä meidän luokalta toimii osana fysioterapiaopiskelijoiden osuuskuntaa, jossa mukana myös vanhempia opiskelijoita. Vastuu opintojen suunnittelusta siirtyy enemmän meidän omille harteille, suoritetaan osa opintoja erilaisien projektien kautta ja saadaan samalla arvokasta kokemusta yrittäjyydestä. Tänä syksynä tulossa ihan huippuja juttuja, joista päällimmäisenä mielessä kutkuttelee yhteistyöprojekti jossa mukana polki, kookoo ja suomen jääkiekkoliitto taustatoimijana. Pääsin tähän projektiin toiseksi projektipäälliköistä, joten edessä on varmasti työntäyteinen, haasteellinen ja antoisa opintosyksy!

235

Myös muulta kantilta katsottuna menee ihan mahtavasti - en siis nyt mitenkään liioittele ja mun kaverit tietääkin, että välillä ihmettelen koska se oikein kosahtaa ja tämä nousukiito mun elämässä tökkää. En muista koska viimeksi olisi ollut näin hyvä olla kaikilla elämän osa-alueilla. Vaikka bloggaajat harvemmin jakaa blogeissaan kaikkia niitä elämän suurimpia monttuja ja alamäkiä, niin on mullakin niitä alkuvuodesta riittänyt - kauhea stressi, ero pitkäaikaisesta suhteesta ja näistä johtunut kilpirauhasen liikatoiminnanhäiriö. Tämän vuoksi osaan arvostaa nyt taas sitä kun tekee mieli hymyillä päivästä toiseen. Olenkin miettinyt, että tältä sen onnellisuuden on pakko tuntua. Mahanpohjassa kutkuttelee yksi tuleva yhteistyöhomma blogin tiimoilta, polte takaisin kilparadoille heppojen kanssa ja tottakai myös, vastoin omia 'en halua seurustella' mantroja, parisuhde jossa on äärimmäisen hyvä olla.

555

Treenipuolella pidän vähän höllimpää vielä tällä viikolla, tuntuu ihan kivalta vähän hidastaa kesän jälkeen. Tai no, höllimpää = vain 6h ohjauksia viikkoon. :-D Ensi viikolla jos sitä alottelis omat salitreenit ihan sitten tosissaan taas... Tämän myötä olisi kai palattava ruotuun syömisen suhteen. Helposti jää vain kahteen lämpimään ateriaan päivässä ja salitreenin kun aloittelee niin olisi alettava taas lappaamaan sitä ruokaakin ihan tosisaan. Sunnuntait tuppaa olemaan aikamoisia rutistuksia nykyään - gritin jälkeen lennän suoraan tallille tekemään eka tallihommat ja sitten vielä useimmiten hyppään molemmilla nuorilla, jonka jälkeen lennän takaisin funfitille ohjaamaan body pumpin. Siinä on vähän taputeltu olo kun illalla pääsee takaisin Lahteen ja lössähtää sänkyyn, mutta no, se on sitä rakkautta lajiin. Syksyn tavotteissa treenisaralla olisi käydä pilateksessa (jos saisi tähän rautakankeen vähän liikettä ja lisää voimaa tukilihaksiin) + oppia seisomaan käsillä. Pojat sen niin mallikelpoisesti handlaa, että on mulla ainakin hyvät opettajat mut saa nyt nähä miten tulee tää projekti onnistumaan... Keskikroppaan pitäisi muutenkin saada lisää poweria, joten tehtävää kyllä riittää!


Huh, jopas tuli romaani, high five sulle jos jaksoit tänne asti lukea! Mitäs tykkäätte tämmösistä postauksista, yes or nounou fiiliksiä? Nyt taidan lähteä tiskaamaan ennen kuin pojat tulee mäestä... Palaillaan, pus!

ps. kävin eilen vihdoin hampilääkärissä korjauttamassa mun etuhampaan lohkeaman - kyllä kelpaa taas hymyillä!
SHARE:

20 kommenttia

  1. Oli kiva lukee tätä ja tosi kiva kuulla, että sulla menee hyvin! :) Positiivisuus tarttu tänne asti! :)

    VastaaPoista
  2. Jaksoin lukea, alusta loppuun. Sun teksti on niin mielenkiintoista! Mukavaa kuulla että kaikki on hyvin. Mullakin on motivaatio kouluun nyt huipussaan, herään aina ihan innoissani kouluun :) Oot todella nätti!

    minttusblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiva kuulla että porukka jaksaa lukea näitä! :-D

      Poista
  3. Kiva lukea välillä tälläisiä pitempiä postauksia :) !

    VastaaPoista
  4. Oli kiva lukea myös tällaisia postauksia ! :) Ja hyvin jaksoin loppuun asti lukea. :D Oot kaunis !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitää välillä koittaa tarinoida siis vähän pidemmälläkin kaavalla :-)

      Poista
  5. Joo mustaki on kiva lukee pitkiä postauksia välillä ! :)

    VastaaPoista
  6. Pidempi? :D Sun teksti on niin sujuvaa ja mukavaa, ettei tää tuntunut yhtään pitkältä! :) Ja tälläiset kuulumispostaukset on mukavaa vaihtelua, näitä ehdottomasti jatkossakin!

    http://neverontime1.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi jee kiva kuulla! itestää tuntu et tosta tuli kauhea romaani.. :-D

      Poista
  7. Oli kyl tosi kiva lukee välillä sulta tällasta pitempää ja vähä syvällisempääki tekstiä :-) Sun postaukset on kyl yleensäkkin aika monipuolisia, joten näitä jaksaa aina lueskella! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä mukava kerrankin istahtaa alas ja kirjoitella kuulumisia vähän pidemmässä muodossa :-) mukava kuulla et ruudun silläkin puolella on tykkäilty!

      Poista
  8. olipas kivasti tehty tämä! Yleensä oo vähä laiska lukemaan pidempii postauksia, mutta sun tekstit on niin helppoo ja rentoo luettavaa :)

    VastaaPoista
  9. pitkät postaukset välillä on tosi jees! :-) ihana kuulla rehellisiä kuulumisia, kiva kuulla että elämä kulkee hyvin ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihania kommentteja teiltä, ai että mulla tulee hyvä mieli ku lueskelee näitä :-)

      Poista
  10. Oli just pääsemässä vauhtiin tämä postaus, kun sitten yhtäkkiä loppui. :( Joten ehdottomasti kirjoita pitempiä, jos vain itse haluat ja tykkäät niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa no heh sittenhän se oli onnistunu ku ei tuntunu valovuosien mittaiselta! :-D

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig