Joidenkin mielestä se on vain klisee. Toiset eivät voi ymmärtää sitä. Toiset ymmärtävät sen vasta koettuaan sen itse.
Puhun siis yhteisön ja ilmapiirin vaikutuksesta treeneissä. Positiivinen ja kannustava ilmapiiri lisää tutkimusten mukaan onnistumista ja onnistumisen tunteita, koska ihmiset uskaltavat yrittää enemmän kun eivät pelkää epäonnistumista. Kannustavassa ilmapiirissä epäonnistuminen ei ole pelottava asia, vaan niistä opitaan ja tullaan fiksummaksi.
Törmään tähän aina kun aloitamme uuden On Ramp -peruskurssin ja uudet crossfit harrastajat seisovat hiljaa rivissä odottaen ohjeita valmentajalta. Ensimmäinen "haaste" jonka he kohtaavat on muiden ryhmäläisten kätteleminen ja itsensä esitteleminen nimeltä. Muutama suomalaisvitsi mukaan ja tunnelma rentoutuu yleensä nopeasti. Viimeisillä On Ramp -kerroilla ei sitten meinaa saada puheenvuoroa kun jengi tuntee jo toisensa niin hyvin, että juttua riittää. Boxillamme on yleisestikin käytössä sääntö "kun näet uuden henkilön jota et tunnista, käy esittelemässä itsesi". Se, että ihmiset oikeasti tuntevat toisensa nimeltä on ensimmäinen askel kohti kannustavaa, positiivista ilmapiiriä.
Miksi sitten haluamme panostaa tähän?
Haluamme tarjota ihmisille enemmän kuin tunnin treenin. Haluamme luoda ilmapiirin, joka tarjoaa parhaimmillaan voimavaroja raskaisiin elämänvaiheisiin, uusia samanhenkisiä ystäviä tai yksinkertaisesti saa ihmiset uskaltamaan haastaa omia rajojaan. Monesti olen melkein liikuttunut kun saamme kiitoksia ihmisiltä boximme yhteishengestä ja kun he kertovat mitä kaikkea muuta kuin pelkän treenin tämä laji on heille antanut.
Voin itsekin samaistua tähän. Kun pari vuotta sitten kiinnostuin lajista ja aloin treenaaman tavoitteellisesti, jäin hieman ulkopuolelle koulukaveriporukoista. En rampannut enää baareissa tai valvonut yömyöhään toisten sohvilla. Välillä kaipasin omaa "kaveriporukkaa" sillä tuntui, että kaikki minunkin kaverit olivat loppujen lopuksi poikaystävän kavereita. Olin melkein kateellinen ihmisille, joilla oli säilynyt vaikkapa ala-asteajoilta tiivis kasa ystäviä. Välillä koin olevani yksinäinen, vaikka ympärilläni olikin jatkuvasti paljon ihmisiä.
Reilu vuosi sitten tapasin parhaan ystäväni Ellin juurikin crossfitin tiimoilta ja en voi kuin olla kiitollinen joka päivä siitä, että vierellä on niin samanhenkinen ystävä (note: liikutuin kirjoittaessani tätä :D). Tässä vuoden mittaan myös meidän kisaryhmästä on kasvanut ja muodostunut tiivis perhe. Koskaan ei voi olla niin huono päivä etteikö fiilis piristyisi näiden tyyppien kanssa hengaillessa ja treenatessa. Enää en koe olevani yksinäinen, vaan ympärilläni on mahtavia ihmisiä joihin voin tukeutua silloinkin kun tuntuu ettei oma jaksaminen meinaa riittää.
Ja sitä se crossfit parhaimmillaan on. Paljon muutakin kuin pelkkä treeni.
Se yhteisön ja treenikaveripiirin voima on juuri se asia, mitä olen ihan hirveästi kaivannut viime aikoina, oikeastaan sen jälkeen kun aloitin voimanoston treenaamisen. Kun se yhteisö on niinkuin Se Juttu, se yhdessä tekeminen ja yhdessä itsensä ylittäminen, niin tuntuu suorastaan vähän jopa yksinäiseltä välillä treenata.. no, yksinään. Vaikkakin open gymillä toki on aina porukkaa treenaamassa, ettei nyt fyysisesti yksin tarvitse olla, niin silti se että jää wodien yhdessä tekemisestä paitsi on tuntunut välillä vähän kaihoisalta. Tokihan tämä on vain luonnollinen seuraus siitä, että halusin keskittyä voimanoston treenaamiseen. Toisaalta olen siitä olen iloinen että vaikka laji suorastaan vaihtuikin, tavallaan mikään ei muuttunut radikaalisti koska pystyn jatkamaan Omalla Rakkaalla Boksilla. Toisaalta tuntuu, että kuuluu jo kalustoon kun on siellä jo iät ja ajat käynyt, ja toisaalta tuntuu että ajautuu kauemmas, koska treenaa vain yksinään.
VastaaPoistaVälillä olen superkateellinen tyypeille, kun ne pystyy jakamaan jotain wod-asioita joista mä olen ihan ulkona. Enkä pääse sillä tavalla myöskään messiin toisten kehityskaariin ja ennätyspäiviin, koska.. no.. treenaan yksin. Toisaalta mikään ei ole muuttunut ja toisaalta kaikki! Mikäänhän ei mua estäisi osallistumasta normiwodeille, mutta jotenkin nyt haluan keskittyä täysin yhteen asiaan ja siihen missä mulla on tavoitteet. Onneksi on mobilitywodit! Niillä kun käy pari kertaa viikossa niin hetkittäin pääsee ineen, messiin, mukaan. Ja onneksi on, niin kuin itsekin kerroit, lajin parista löytyneitä ystäviä joiden kanssa voi viettää ihan -jopa- boksin ulkopuolella elämää! :D Kaiken kaikkiaan olen silti ihan älyttömän kiitollinen siitä, että tuo boksi ihmisineen tuli mun elämään, vaikka jostain syystä yleisellä tasolla kommenttini taitaakin huokua haikeutta :D
voi vitsi anni! <3 ymmärrän kyllä sun pointin ja hitsi, meijän pitää pistää sulle voimannostoseuranhakuilmoitus kehiin! ja oot ihan oikeessa siinä, että kuulut jo ns. vakiokalustoon ;-)
PoistaYstävät ovat niin kaikki kaikessa ja salilla ns. perheeseen kuuluminen on todella tärkeää,ei tunne itseään ulkopuoliseksi :) On upeeta että olette saaneet kuotua hyvähenkisen yhteisön missä on hyvä olla ja treenata ! Menestystä jatkoon !:)
VastaaPoistakiitos! kyllä me hirveästi halutaan tähän nimeomaan meillä boxilla panostaa :-)
Poista