By Laura Hämäläinen

2015/11/25

PARASTA TÄNÄÄN

Istuskelen parhaillaan Sis. Delissä Helsingissä ja pitkästä aikaa tunnen olevani todella läsnä vain tässä hetkessä. Ei ole kiire, ei stressaa ja elämä on aika hemmetin siistiä. Hetkessä eläminen tuntuu olevan tällä hetkellä se juttu. Kuinka moni siihen sitten oikeasti pystyy onkin sitten eri asia. Väkisin tulee mietittyä ensi viikon työjuttuja, suunniteltuja lomareissuja ja yleensäkin odotettua jotakin siellä ihanaisessa tulevaisuudessa. Luin pari päivää sitten Saran samanlaisen postauksen ja ajattelin, että no hei voisi itsekin keskittyä pienen hetken jokaisen päivän positiivisiin juttuihin. 

Haastan myös teidät siellä tekemään saman! Kirjoita vaikkapa päivän lopuksi ylös kaikki ne hyvät asiat joita tapahtui sinä päivänä, niitä löytyy yllättävän paljon.

IMG_8651

Aamupalamunakkaaseen ei mennyt yhtään kuorenpalaista

Auton ikkunat eivät olleet jäässä

Aamuwodilla oli paljon innokkaita treenaajia

Jussi oli ostanut boxille lisää magnesiumia

Polvikipu johtuikin (vaihteeksi) vain jumisista lihaksista eikä ollut mitään vakavampaa 

Löysin parvekkeelta rasiasta vielä pienen palan raakasuklaata 

Puhelimen akku kesti 20% varauksella navigoinnin ympäri helsinkiä ja viimeiset 2% kesti varmaan melkein puoli tuntia (jes!!) 

Join tämän joulun ensimmäisen glögin <3

Kävin reebokin toimistolla ja olipa kiva nähdä ihmiset sähköpostien takana 

Brittiaksentilla puhuva pariskunta vieressäni kahvilassa 

Helsingin jouluvalot 

Työskentely kahvilassa ilman kiirettä 

Kun menen kotiin, ei koti olekaan tyhjä vaan poikaystävä on vielä tänään maisemissa 

Lähdemme Ellin kanssa tammikuun lopussa nostamaan painonnoston piirimestaruuksiin, suht extempore päätös mutta superkivaa! 

Sain sähköpostiin tiedon, että saimme vierekkäiset istumapaikat lentokoneesta matkakamuni kanssa 


Ihanan positiivista keskiviikkoiltaa teille <3 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig