Olen aiemminkin kirjoitellut omia näkemyksi ja ajatuksia fiksusta treenaamisesta, niitä voit lukea tästä, tästä ja tästä. Nyt kun fysioterapiaopinnot on taputeltu pakettiin ja joulukuun 18. päivä voin kutsua itseäni oikeasti fysioterapeutiksi on suunnitelmissa kehittää omaa osaamista urheilufysioterapian parissa ja tuoda crossfittiin tietoa ja näkemystä vammojen ennaltaehkäisyyn tukilihasten vahvistamisen kautta.
Koska oikeaa fysioterapiaa ja fysioterapeuttista tutkimista ei voi toteuttaa kuka vain yksin kotona, tulevat vinkit olemaan yksinkertaisia ja helposti toteutettavia eikä niillä tietenkään voi korvata esimerkiksi vammatilanteessa oikeaa fysioterapiaa. Ajatuksena on tarjota yksinkertaisia ja laajalle kohdeyleisölle (niin valmentajat kuin urheilijat) sopivia työkaluja käytettäväksi esimerkiksi alkulämmitelyissä, apuliikkeinä tai omana erillisenä treeninä.
Tulen jakamaan näitä vinkkejä instagramin lisäksi myös täällä blogin puolella ja alkuvuodesta blogi kokee kokonaisuudessaan melkoisen muutoksen kun uudet kuviot tässä hiljalleen selkeytyvät.
Miltä tälläinen idea teistä kuulostaa?
Huipulta (ja tarpeelliselta!!!) kuuloostaa! Jään innolla odottelemaan :-)
VastaaPoistaToimivia ja tehokkaita vinkkejä oot tähänkin mennessä jakanut, joten antaa vain palaa :)
VastaaPoistakuulostaa erittäin mielenkiintoiselta! Innolla odottelen uusia postauksia ;-)
VastaaPoistaTosi hyvälle kuulostaa! Täytyy itekkin sit alkaa tehdä niitä, olis meinaan varmasti hyödyksi:)
VastaaPoistaHeippa! Onnea fyssariksi valmistumiselle, mulla onkin sulle heti yks kysymys jos osaisit auttaa :) Mulla on muutamat viimeset kerrat boxilla kb-swingiä tehdessä alkanut tuntua ns. paineen tunnetta/kireyttä oikealla puolella lantiossa. Lonkankoukistajia kun venyttää niin venytys tuntuu kyllä voimakkaasti, yleensä en saa venytystä tuntumaan juuri ollenkaan. Muuten liikkuessa ei aiheudu mitään, vain tossa kahvakuulaheilautuksessa alkaa. Ja se ei siis ole kipua. Onkohan siis vaan joku lihas kireänä ja mikä mahtaisi auttaa?
VastaaPoistaheippa! todella vaikea sanoa näin tietokoneen välityksellä mikä tarkalleen kiristää tms, mutta suosittelen kokeilemaan "the couch stretch" nimistä venytystä, löytyy esim. instagramista varmasti kuvia kun haet tuolla nimellä ja se ilmaantuu varmaan munkin feediin vinkkinä tällä viikolla! ihan paras venytys etuketjulle jos perinteisiä venytyksiä ajatellaan.
Poistasiinä olisi tavoite että saisi polven kiinni sinne seinään ja siitä lantion vielä täysin ojennettua. jos se ei onnistu, on liikkuvuudessa rajoite. :)