By Laura Hämäläinen

2015/11/15

TÄMÄN HETKEN TREENITAVOITTEET

Tämän vuoden kisailut tiivistyivät itsellä vain UNBROKEN -kilpailuun ja sain sieltä arvokasta kokemusta ja ennen kaikkea nälkää kehittyä ajatellen tulevia kilpailuja. Kisojen jälkeen on ollut aikaa pysähtyä ja miettiä tulevia tavotteita ja suurin muutos aiempiin suunnitelmiin on varmasti tämän vuoden winter war -karsintojen väliin jättäminen. 

Miksi sitten näin? Koen, etten ole vielä peruskunnon/perusvoiman kanssa lähelläkään sitä tasoa jolla haluaisin olla ja siihen auttaa vain yksi asia - pitkäjänteinen työ ilman kiirettä. Olen monesti korostanut sitä kuinka omassa ajatusmallissani ajatellen crossfit harjoittelua korostuu vahvan pohjan rakentaminen. Omat tavoitteet ovat kuitenkin paljon pidemmällä tällä hetkellä kuin yhdessä yksittäisessä kilpailussa, että mielummin käytän talven pimeyden hyödyksi keskittymällä pohjan rakennukseen ja näin tulen olemaan ensi vuonna entistä parempi kilpakenttiä ajatellen. 

IMG_2010

Tällä hetkellä olen asettanut ihan konkreettisia treenitavotteita tulevalle talvelle, sillä ne motivoivat puskemaan eteenpäin ja palkitsevat kun niihin pääsee. 

- 5 x L-hold chin up eli vastaotteella leuanveto jalat ylhäällä L-asennossa 
- Strict muscle up renkaissa / Kipillä tehtävät varmemmaksi ja paremmaksi
- 5K soutu alle 20 min 
- Lonkkien liikkuvuus paremmaksi sivusuunnassa
- 5x Strict HSPU eli käsillä seisontapunnerrus 
- 1x/viikko uintitreenit 

Tietysti haluan, että voimatasot pääliikkeissä, kuten kyykky ja maastaveto, nousevat mutta konkreettisimmat jutut itseltä löytyy tällä hetkellä voimistelujutuista sekä peruskestävyyskunnon parantumisesta. Oman kehon liikuttelu on yllättävän raskasta puuhaa ja siinä riittää kyllä haasteita varmasti koko talvelle. 

Millaisia treenitavotteita teillä on tällä hetkellä? Olisi kiva kuulla!

SHARE:

1 kommentti

  1. CrossFitin lajianalyysi – Stenman

    https://lihastohtori.wordpress.com/2015/11/16/crossfit-stenman/

    Lihastohtorin blogisaa erittäin kattava juttu crossfitistä, antaa lajia tuntemattomalle hyvän kokonaiskuvan faktatietoineen

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig