Melkoinen syksy takana ja kun tarkkaan alkaa miettimään niin voisipa sanoa, että melkoinen vuosi kokonaisuudessaan. Yrityksen perustaminen, päivittäinen pyörittäminen, treenit, koulun viimeistely ja ensimmäiset isommat CrossFit kisatkin mahtuneet tähän vuoteen. Välillä mennyt helpommin, välillä ollut raskaampaa ja nyt kun koulu on valmis on fiilis aika kummallinen.
Tavallaan olo on helpottunut ja kevyt, mutta on vaikea päästää irti siitä tunteesta, että "koko ajan pitäisi tehdä jotakin". Tiedättekö? Yrität rentoutua, mutta pään sisällä on n. 59503 ajatusta aina loppunesta wc paperista sähköposteihin. On käsittämättömän vaikeaa antaa itselleen lupa rauhottua kun koko vuoden on painanut ihan hulluna eteenpäin.
Tämä on näkynyt tällä viikolla omassa unenlaadussa ja sitä kautta myös palautumisessa. Nukun yöni omasta mielestä hyvin enkä heräile. Silti sykevälivaihtelut huitelee missä sattuu ja palautuminen on heikkoa. No sehän ei mieltä rauhoita kun sitten vain kelailee sitä palautumista ja kuinka "pitäisi" palautua eikä saisi treenata. Tänään sitten uskalsi jo treenailla kevyesti ja vitsi miten hyvää teki kyllä ennenkaikkea päälle!
Nyt tästä kun pikkuhiljaa tajuaa, että ei tosiaan koko ajan tarvitse olla tekemässä jotain niin kylläpä on elämä siistiä. Takaraivossa ei paina tekemättömät koulutehtävät, koska niitä ei tosiaan enää ole yhtäkään (kuinka käsittämätöntä?!!). Olen vihdoin vapaa. Vihdoin vapaa hengittämään ja voin alkaa nauttia normaalista arjesta rakkaan työn parissa ja keskittyä pyrkimään kohti omia urheilullisia tavotteita.
©
LAURA H.
Onnea kovasta tehdystä työstä ,nyt muistat keskittyä siihen hyvään oloon ja kiireettömyyteen <3 Oon ylpeä saavutuksestasi,tuleva fysioterapeutti ! Well done !! T. Äiti
VastaaPoista