By Laura Hämäläinen

2013/10/31

MY DAY VIDEO


Kuvailtiin viime viikolla siskon kanssa vähän my day videota ja tässä se nyt vihdoin on!

Mitäs tykkäilette näistä videopostauksista? Olisiko jotain toiveita tulevaisuutta ajatellen?
SHARE:

2013/10/29

TIISTAIFIILIKSIÄ

IMG_5034 IMG_5092 IMG_5080
farkut veromoda* / kengät 2ndhand / takki ONLY / ruutupaita H&M / toppi ginatricot / kello ur&penn

Eilen kun puhuin Iran kanssa puhelimessa tuli esiin se fakta, että nykyään aika tuntuu menevän kamalan nopeasti. Viikot toistensa perään vain menevät ohi ennen kuin edes ehtii tajuta. Välillä tuntuu, että painaa menemään sumussa kovalla vauhdilla eteenpäin ja unohtaa pysähtyä niihin tärkeisiin hetkiin. Niihin, jotka saavat ohitse lipuvat päivät tuntumaan merkittäviltä. Rakastan juuri niitä pieniä hetkiä, niistä blogini nimikin aikoinaan sai alkunsa. 

Viimeaikoina olen yrittänyt taas löytää niitä hetkiä, jotta arki ei lipuisi ohi harmaana massana viikosta toiseen. Ne hetket ovat niitä, kun koulussa tajuaa olevansa ympäröitynä huikeilla tyypeillä, niitä kun kuulee ympäriltään aitoa naurua ja kun näkee ystävänsä ilahtuneen ilmeen onnistuneen yllätyksen jälkeen. Ne ovat niitä, kun aamulla vielä hetkeksi aikaa painaa torkun päälle ja käpertyy poikaystävän viereen lämpimän peiton alle, kun kuuntelee sateenropinaa kynttilän valossa ja kun tuntee, ettei tarvitse elämäänsä muuta kuin sen hetken. Ne ovat niitä, kun kyyneleiden jälkeen näkee sen ensimmäisen hymyn toisen kasvoilla ja kun romahtaa salin lattialle hyvän treenin jälkeen. Ne ovat erilaisia, mutta niin ovat toivottavasti päivätkin.

Ota tavaksi, tee jokaisesta päivästä merkittävä. Don't count the days, make the days count. 
SHARE:

2013/10/25

LATE MORNING

Nukuttiin pitkään, syötiin aamupalaa pitkän kaavan mukaan ja nyt fiilistellään leijonakuninkaan soundtrackia yöpaidat päällä. Ei hassumpi aloitus viikonlopulle. Palaillaan, nyt alan väsäämään videopostausta!

IMG_5190 IMG_5179 IMG_5184
SHARE:

2013/10/24

CATCH THE MOMENT

IMG_4946 IMG_4876 IMG_5146 IMG_4436

Naurua, jääteetä, aamu-unisuutta, hyvää ruokaa ja tuoretta pullaa. Pieniä arjen hetkiä siskon kanssa. Tänään tosin koettiin lievää turhautumista, jonka blogin facebook seuraajat ehkä jo huomasivatkin. On musta ihan ookoo mainostaa lapin rilla pizzapohjia ja saada ihminen suorastaan himoitsemaan niitä vain todetakseen kahden tunnin metsästyksen jälkeen niiden olevan loppu jokaisesta kaupasta, how great is that. Noh, pienen kiukuttelun jälkeen päädyttiin väsäämään koko porukalle poikia myöten pitaleipiä ja ihan hyviä nekin oli! 

Nyt loppuu tää epäsosiaalinen sometusmeininki ja nappaan siskon viekkuun löhöilemään. Suunnitelmissa on tottakai siis mitä todennäköisimmin parantaa maailmaa (lue: puhua miehistä). Good night sweeties! 
SHARE:

2013/10/23

SOMETHING NEW

IMG_4821 IMG_4809 IMG_4840 IMG_4849
mekko 2ndhand / neule esprit / takki ONLY / kello ur&penn / kengät spirit store

Mitäs tykkäätte eilisestä kirppislöydöstä? VILAn mekko kirppikseltä huimaan 1,50e hintaan - ei hullumpaa! Kaipasin asuun kuitenkin vähän lämpöä ja rentoutta, joten yhdistin mekon rentoon, lämpimään neuleeseen ja nahkatakkiin. Ihanaa kun talvi ei vielä tullutkaan, saa pukeutua vielä hetken syksyvaatteisiin. 

Sisko saapui tänään muutamaksi yöksi ja juhlistettiin heti yhteistä aikaa mamma marian pastalla ja käytiin tsekkaamassa alennusmyyntejä triossa. Nyt jumitetaan hetken aikaa kämpillä ja vähän ajan päästä suunnataan yhdessä foreverille treenailemaan yhdessä. Tää on perus, tuu mun luo yökylään niin a) et todellakaan näe nälkää ja b) pääset treenaamaan, että tervetuloa vaan! 
SHARE:

2013/10/22

ON MY SHOPPING LIST

22


En olisi ikinä uskonut tämän päivän koittavan - haluan ratsastuskengän malliset syyskengät omaan kenkähyllyyn! Herään ehkä myöhässä tähän muotivillitykseen, mutta onneksi kaupat tuntuvat olevan pulloillaan kyseisen mallin kenkiä. Kaipaisin siistiä arkikenkää, jossa on ehkä pieni ja kevyt korko - se tuo heti kummasti ryhtiä asuun ja olemukseen. Kengät pitäisi kuitenkin olla ehdottomasti mukavat jalassa, mustat ja jollakin kivalla pienellä yksityiskohdalla varustettu! Ei kai se auta kuin lähteä metsästämään juuri sitä täydellistä paria.
SHARE:

2013/10/20

A SHIRT ON MY HIP

IMG_4710 IMG_4753 3 IMG_4773

Kaksi "muoti-ilmiötä" joista en kummastakaan oikein ensin tiennyt mitä ajatella - minun silmään ratsastuskengiltä näyttävät nilkkurit ja lanteilla heiluva ruutupaita. Nyt kuitenkin molemmat sattuivat päätymään tämän päivän asuun ja pakko myöntää, viihdyin kyllä älyttömän hyvin tuossa asussa! Rento, mutta vähän jotain mielenkiintoista, me likey!

Ihanaa päästä päivittelemään taas useammin, hirmuisesti ideoita pää täynnä ja ensi viikosta on tulossa huippuhyvä kaikinpuolin - luvassa tulossa siis monipuolisia postauksia, jeij! Nyt toi mieheke siihen malliin jo kyselee tuolla sohvalla, että taidan napata koneen kiinni telkkariin ja laittaa Arrowin pyörimään. Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa sweeties!

Mites siellä puolella ruutua? Nappaako nämä kaksi ilmiötä teihin?
SHARE:

NEW IN MY HOME

IMG_4691 IMG_4650 1 IMG_4634 IMG_4655 2 IMG_4642

Mulla on yksi sana ja se sana on rakkaus.

Käytiiin eilen äidin kanssa Ikeassa ostamassa sohvapöytä, mutta jostain kumman syystä kun kaksi naishenkilöä pääsee valloilleen niin lähtihän sieltä mukaan aika paljon kaikkea muutakin kuin se pelkkä pöytä. Olen aina tykännyt valkoisesta, selkeästä sisustuksesta ja pitkän aikaa olen kaivannut uutta ilmettä pikkuruiseen asuntooni ja nyt, ah se on täydellinen! Raahattiin yksi turha pöytä pois, uusi matto ja sohvanpäällinen toivat kummasti uutta ilmettä, muutamat viherkasvit ja muutenkin selkeämpi ilme pienillä kivoilla yksityiskohdilla piristivät koko asunnon olemusta. Mä en poistu täältä ehkä enää ikinä, sen verran rakkaalta omalta kodilta tää taas tuntuu.

Miltäs näyttää teidän silmään? Onko muita samantyylisestä sisustuksesta tykkäileviä?
SHARE:

2013/10/12

LOVE X TWO

IMG_4510 IMG_4543 1 IMG_4515 IMG_4533 IMG_4540

Tämän päiväisestä asusta löytyy kaksi tämän hetken rakkausjuttua - uudet kengät ja toiset ehdottomista luottohousuista eli vero modan just jute -housut. Olen aina ollut vähän semmonen tennarityttö enkä omista kovinkaan monia "tyttömäisiä" kenkiä, varsinkaan korkeilla koroilla. Alkuviikosta eksyttiin kaupoille pyörimään ja sovituksen jälkeen en vain saanut noita kenkiä mielestäni. Hetken siinä sitten tuumailin ja pähkäilin ja lopulta kävelin kotiin kengät pussissa, leveä hymy kasvoilla.

Pari sanaa voisin myös hehkuttaa noista housuista kun vauhtiin pääsin! Jos jotkut housut on hyvät ja joustavat jalassa niin nuo - ei kiristä, puuvilla ja juutti ovat luonnonmateriaalia eli erittäin kestävät, pehmeät ja hengittävät jokapäiväisessä käytössä. Housut myös palautuvat pesun jälkeen ns. alkuperäiseen muottiin, eivätkä siis veny ihan typerän näköisiksi pussihousuiksi.

Mutta juuh, nyt taidan jatkaa rentoa lauantaipäivää, keittää kupillisen teetä ja pyöriä ympäri kämppää jukka pojan tuhlarin tahtiin! Illalla taidetaan suunnata porukalla ulos viettämään lauantai-iltaa, pääsen siis toistekin tänään ulkoiluttamaan uusia kenkuleita, hihi.
SHARE:

10am

Good morning sweeties! Viikon ainoa vapaaäpäivä aluillaan, aurinko kurkistelee ikkunasta, syksyn lempparit pörrötohvelit lämmittää varpaita ja aamiaisen jälkeen pieni, kiireetön hemmotteluhetki suosikkijätskin seurassa. Olin ensin suunnitellut meneväni salille, mutta ajattelin sen sijaan ottaa rennosti, pistää vampyyrin päiväkirjojen uudet jaksot pyörimään ja  lukea taas mielenkiintoisia koulujuttuja (ihan huippumotivaatio päällä taas opiskeluun, jes!). Ihanaa viikonloppua myös sinne puolelle ruutua, life is good isn't it?

IMG_4463 IMG_4468 IMG_4500
SHARE:

2013/10/11

GOLDEN LOVE

IMG_4407 IMG_4413
Ur & Penn 

Olen ihmisenä välillä ehkä hieman häslä, ainakin mitä tulee tavaroiden tallessa pitämiseen. Mun läheiset tietää, että varsinkin avaimien ja aurinkolasien kanssa olen välillä suhteellisen toivoton tapaus ja viimeisimpänä olen sitten onnistunut hävittämään minun kultaisen luottokelloni. Oli siis aika hommata uusi luottokello ja ah, ns. halpiskelloksi tässä uutukaisessa on kyllä kaikki mitä kellolta haluan! Kotiin lähti mukaan myös jotain muuta vielä enemmän rakkautta herättävää, mutta siitä lisää myöhemmin... Instagram seuraajat ehkä tietävätkin jo mitä tarkoitan ;-)

Mitäs ruudun toisella puolella tykkäillään? Onko kultaiset vai hopeiset kellot enemmän teidän mieleen?
SHARE:

2013/10/10

UUTTA TREENIJAKOA JA AJATUKSIA SYÖMISESTÄ

IMG_2001

Syksy tuli ja se näkyy myös treeneissä, välillä positiivisemmin ja välillä negatiivisemmin. Opiskelu osuuskunnassa haukkaa aimopalan vapaa-ajasta ja kouluviikot alkaa näyttää melkoisen täysiltä jouluun asti. Mutta en valita, mielenkiintoisia kursseja ja haasteita syksy täynnä! Varsinkin ajankäyttö ja sen suunnittelu vaatii jo melkoista kikkailua ja olen oppinut vihdoin sanomaan myös "ei" ja näin jää myös aikaa omille jutuille. 

IMG_2155

Uudistin vähän saliohjelmaa ja treenijakoa ja tällä hetkellä jako näyttää seuraavalta:

1. rinta/ojentajat
2. selkä/takaolkapäät
3. jalat/peppu
4. olkapää/hauis

Vaihtelin jaon lisäksi tottakai hieman liikkeitä ja pakko myöntää, että tuntui kyllä treeni pirun hyvältä uudella ohjelmalla ja vähän uudenlaisilla ärsykkeillä! Kamalasti ei kroppa ehtinyt kesäohjelmaan adaptoitumaan, sen verran harvemmin sitä pääsi tekemään, mutta nyt tavotteissa olisi ehtiä neljästi viikossa salille ohjauksien lisäksi. Välillä kuitenkin on kohdattava realiteetit ja priorisoida oma psyykkinen jaksaminen treenaamisen edelle. Mulle pääasiana on aina ollut, että treenaaminen tuottaa hyvää oloa, lievittää stressiä (eikä suinkaan tuota sitä) ja antaa mahdollisuuden sulkeutua hetkeksi siihen omaan kuplaan ja olla huolehtimatta maailman menosta.

IMG_2068

Osa varmasti muistaa, että ennen kesää pyysin personal traineria suunnittelemaan minulle henkilökohtaisen ruokaohjelman. Ohjelmaan kuului siis aamu- ja iltapalan lisäksi kolme lämmintä ateriaa eli ruokaa piti todellakin mättää ääntä kohti aika tosissaan. Eron huomasi treenissä/töissä kyllä nopeasti - kroppa oli ihan eri tavalla mukana, palautuminen oli tehokkaampaa, säännöllinen ruokailurytmi kiihdytti omaa aineenvaihduntaa ja turvonnut olo hävisi pelkästään syömisellä. Yritin parhaani mukaan noudattaa ohjelmaa kesällä, mutta rehellisiä jos ollaan, se oli välillä tajuttoman vaikeaa. Kesäkuu meni todella hyvin, mutta juhannuksen jälkeen alkoi ote vähän lipsumaan. Olin pitkään kipeänä, jolloin tuli taukoa töihin/treeneihin eikä ruoka maistunut samalla tavalla kun kulutus laski huomattavasti. Kesällä tuli oltua paljon ulkona, tehtyä muutakin kuin tuijotettua kelloon ja oltua hellan äärellä paistamassa kanaa. Okei joo, olisin voinut alkaa väsäämään jotain eväitä mukaan sun muuta, mutta ei tää homma mun kohdalla ainakaan niin tiukkapipoista ole. Alkusyksystä kolmas lämmin ateria väistämättä tipahti pois kuvioista, yksinkertaisesti ei vain ole ollut aikaa syödä kolmesti päivässä lämmintä ruokaa ja välillä sen kyllä huomaa omassa jaksamisessa varsinkin jalkapäivinä salilla.

IMG_2026

Nyt olen käyttänyt aloe vera tuotteita ja niiden vaikutuksiin kuuluu mm. elimistön tulehdustilan neutralisointi ja vatsaoireiden helpottuminen. Olen vähentänyt kahvin juomisen aivan minimiin ja siirtynyt juomaan teetä, mutta edelleen huomaan palautusjuomien aiheuttavan vatsakipuja ja tämän lisäksi ne voivat aiheuttaa iho-oireita akneen taipuvaisille henkilöille. Toisaalta, pelkästään syömällä en pysty täyttämään kovan salitreenin aiheuttamaa energiavajetta jos haluaisin plussakaloreille päästä ja kasvatella hieman lihasmassaa. Onko teillä vinkkejä palkkarijauheista, jotka sopisivat vähän herkkävatsaisemmille?

Tavotteeksi olen ottanut nyt ryhdistäytyä ennenkaikkea taas säännöllisessä ateriarytmissä, esimerkki päivä näyttäisi koulupäivänä tältä:

1. aamupala n. klo 7
rahkaa, mehukeittoa, pakastemarjoja, pieni kaurapuuro tai ruisleipä, argi+ ja aloe vera juoma + monivitamiinitabletti, omega3 
2. välipala n. klo 10 koululla
rahka, leipä tms
3. lounas n. klo 12
reilusti salaattia + mitä nyt sattuu olemaan, aina kun lohta tarjolla niin sitä, nam!
4. vähän reilumpi välipala/salaatti koulun jälkeen n. klo 16
yleensä tonnikalasalaatti tai rahka + ruisleipä ja argi+
5. lämmin ateria illalla (treenin jälkeen) n. klo 19-20
vapaasti kasviksia/salaattia, n. 35g hiilihydraatin lähdettä esim. tummaa pastaa ja n. 100-150g kanaa tms
6. iltapala
rahkaa, mehukeittoa, pakastemarjoja, siemeniä/pähkinöitä

+ aina salitreenin jälkeen palkkari, koska harvemmin on mahdollisuutta päästä syömään heti treenin jälkeen kunnon palauttavaa ateriaa.

IMG_2002

Loppuun vielä kahden viikon treenit

VIIME VIIKKO:

maanantai: -
tiistai: LM grit strength + sali: jalat/peppu
jäin gritin jälkeen hyvillä lämmöillä tekemään lyhyehkön, tehokkaan jalkatreenin gym1 salille. tein kyykky smithissä, smv, pakarapotku alataljassa ja vertikaaliprässi yhdellä jalalla. huh, vähän oli nihkeän tuntuinen, koska oli tosiaan tullut syötyä hieman huonosti, mutta smv nousi kuitenkin painot!
keskiviikko: sali: olkapäät + aerobinen 45' (PK/VK)
käytiin hyppytunnilla kikkailemassa koulun kämäsalilla vähän olkapäitä ja illalla vedin mun keskiviikon ikääntyneiden ryhmälle kuntonyrkkeilytyyppisen aerobisen harjoituksen, oli huippu kivaa!
torstai: sali: selkä/takaolkapäät
back to koulun kämäsali - selkätreeni tuntui pirun hyvältä, vaikka vähän ketuttikin koulun painovalikoimat... maastavedossa vaihtoehtona oli tehdä 20kglla tai 50kglla, noh, tulipahan ainakin kunnon tuntuma! 
perjantai: flowride groove spinning 45' (PK)
perjantaina taas tuttuun tapaan poljin grooven ja teki kyllä hyvää jaloille!
lauantai: sali: olkapäät/hauis
kävin aamupäivästä jo salilla ennen kuin lähdettiin paimioon ja tuntui kyllä uusi ohjelma todella hyvältä! varsinkin arnold pystypunnerrus, huh mikä tuntuma olkapäissä!
sunnuntai: -
sunnuntai meni ristiäisissä kakkuja syöden, heh

TÄMÄ VIIKKO:

maanantai: peruskestävyys/maksimikestävyys 1h40'
vedettiin osuuskunnan porukan kanssa PK 15' lämmittelyksi ja sen jälkeen 2x4'/3' MK nousujohteisesti + 10x30"/30". harjoituksen ideana oli siis kerryttää maitohappoa lihaksiin ja työskennellä maksimikestävyysalueella kahden eri harjoituksen myötä. oli kyllä melkoinen treeni, huhhuh. vedettiin takki tyhjäksi niin sanotusti 8. 30 sekunnin vetoon, oli suhteellisen mielenkiintoista sen jälkeen tehdä vielä ne viimeiset kaksi vetoa... 
tiistai: LM grit strength
semisti tuntui jalat tukkoiselta maanantain happotreenin jälkeen, tunnista jäi lähinnä mieleen se, että hikoilin kuin saunassa.. ihan älytöntä. 
keskiviikko: keskikroppa lihaskunto 60'
vedin eilen keskiviikkoryhmälle syvien lihasten kontrollitunnin, pääpaino oli tottakai siellä core alueella :-)
torstai: vauhtikestävyys/nopeuskestävyys
aamupäivästä käytiin tänään vetämässä tämän viikon toinen teematreeni eli vuorossa oli VK/NK. hölkkäiltiin alkuun PKta, jonka jälkeen tehtiin 2x6' VK niin, että ensimmäinen tasaisella sykkeellä juuri aerobisen kynnyksen yläpuolella ja toinen pätkä n. 10 iskua korkeammilla sykkeillä ja viimeinen minuutti kevyesti jo MK puolella. saatiin siis hyvät lämmöt alle ja oli aika siirtyä NK treeneihin. ensimmäinen oli nopeustreeni,, 6x8"/1'  jolla kehitimme siis NK tehoa eli 40m juostiin niin paljon kuin sai itsestään irti. toisena treeninä juostiin NK kapasiteettia kehittävä ns. ANA harjoitus 2x300m/6-8' eli huomattavasti pidempi matka, ideana lähteä kuitenkin yhtä kovilla tehoilla liikkeelle kuin edellisessä harjoituksessa ja sitten vaan painaa tahdonvoimalla loppuun asti vaikka kuinka hapottaisi.. toisen vedon jälkeen oli kyllä takki sen verran tyhjä, hyvä että jalat kantoi kävellä. hullujen hommaa tuo kestävyysharjoittelu sanon minä :-D
perjantai: -
huomenna ollaan osuuskuntalaisten kanssa aamusta iltaan pajulahdessa, joten kroppa saa ansaittua lepoa :-)
lauantai: sali: jalat/peppu
lauantaina suunnitelmissa käydä salilla vääntämässä ainakin jalat/peppu, jos jaksaa tuplat vetää niin aamusta käyn tekemässä selkä/takaolkapäät.
sunnuntai: LM grit strength + LM body pump
sunnuntaina perustunnit funfitilla kouvolassa :-)


Huh, jopas tuli romaani... High five sulle jos jaksoit lukea loppuun asti ;-) mukavaa treeniviikkoa myös sinne puolelle ruutua!
SHARE:

2013/10/09

MY SEPTEMBER

1 2 3

Syyskuun alussa nautin aurinkoisesta ja lämpimästä säästä, käytin shortseja (tuntuu aika oudolta ajatella nyt, hrr..), alkoi toinen vuosi ammattikorkeakoulussa, bloggausinto kasvoi taas hurjasti, innostuin how i met your motherin uusien jaksojen alkamisesta, syötiin kynttiläillallista ja nautittiin laatuajasta poikaystävän kanssa, muutuin kahvihirmusta teehirmuksi, pidin hauskaa suosikkityttöjen kanssa kouvolan ja lahden suunnalla, välillä tunsin itseni unohdetuksi, haaveilin ihanista sisustusjutuista, stressasin välillä vähän turhasta, annoin hetkeksi vallan sisäiselle heppatytölle, ymmärsin mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä elämässä, ymmärsin hetkeksi taas hidastaa ja antaa itselleni aikaa. Syyskuussa löysin taas itseni ja omat haaveeni. 
SHARE:

2013/10/07

YESTERDAY'S

IMG_4362 IMG_4374
/ viikonlopun juhlafiiliksiä.
SHARE:

2013/10/06

VIIKON PARAS

IMG_2706(1)

PÄIVÄ: keskiviikkona oli kyllä tajuttoman mukavaa - käytii kansainvälisellä fyssariopiskelijoiden porukalla amarillossa syömässä burgerit ja siitä jatkettiin isolla porukalla tivolin tanssilattialle, ihan huippua!
HETKI: perjantai-ilta, pitkästä aikaa kahdenkeskeistä aikaa, hyvää ruokaa, vain elämää ja how i met your motherin uusin jakso, ah perfecto.
PAIKKA: pitkästä aikaa pääsin taas salille tai sitten ihan vaan tämä kotoisa kolo tässä sohvassa :-)

IMG_2700(1)

BLOGI: tämä ruotsalainen blogi kuuluu ehdottomasti tämän hetken ykkössuosikkeihin!
BIISI: juha tapion tulkinta luotsiveneestä oli kyllä kylmiä väreitä ja kyyneleitä aikaansaanut suoritus, huhhuh. upeeta.
LEFFA: Despicable Me 2 !!

IMG_2699(1)

UUTINEN: kun puhelimeen pärähti uuden tietokoneeen saapumisilmoitus - voi että miten voi ihminen olla iloinen kun pääsee eroon vanhasta, tonnin painavasta, teipillä kasaan kursitusta läppäristä jossa ei ole toiminut akkukaan enää vuosiin......
OSTOS: uusi läppäri<3 acer aspire s3 13,3" my new love
TREENI: tein alkuviikosta uuden treenijaon ja -ohjelman ja tällä viikolla kyllä ykköstreeni oli selkä/takaolkapäät!
SHARE:
© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig