By Laura Hämäläinen

2014/10/07

KUN MIELI ON VÄSYNYT

IMG_4549

Syksy ja kiire. Muutama muukin bloggaaja on maininnut niiden kulkevan käsi kädessä. Viime viikolla huomasin henkisen ylilyönnin käyneen ehkä hieman liiankin lähellä. Yhtenä iltana purskahdin itkuun tullessani kotiin harjoittelusta. Seuraavana iltana en pystynyt valmentajakoulutuksessa tekemään rentoutusharjoitusta stressin purkautuessa itkuna. Muut jatkoivat rentoutumista, itse keräilin mieleni palasia vessan peilin edessä. Peilistä katsoi takaisin hämmentynyt nuori nainen - miksi olen näin loppu? 

Aloitin viime viikolla kuuden viikon harjoittelujakson vaikeasti vammaisten lasten fysioterapiakentällä. Tiesin ottavani hurjan askeleen tuntemattomaan, mutta silti lasten kohtaaminen oli minulle henkisesti raskaampaa kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Tuntuu jotenkin vaikealta nähdä viattomat lapset elämässä elämää ilman lapselle ominaista juoksentelua ympäriinsä, ilman leikkejä kavereiden kanssa, ilman itsenäistä toimintaa. 

Treenejä tulee tällä hetkellä viikossa n. 12 tuntia ja viime viikolla koeteltiin kyllä mielen lujuutta treeneissä harkkapäivien jälkeen. Itkun partaalla torstai-iltana skippasin voimistelutreenit ja se oli kyllä täysin oikea päätös. Viikonloppuna söin pitkästä aikaa irtokarkkeja, leivottiin mutakakkua ja rentouduin pitkillä yöunilla ja leffalla poikaystävän kainalossa. Se auttoi myös mieltä palautumaan.

Tällä viikolla on ollut jo helpompaa vaikka päivät ovatkin olleet pitkiä ja treeneihin on pitänyt mennä suoraan harjoittelusta. Tänään treneeissä kanavoin ärtymyksen treeniin ja tuntui mielettömän hyvältä! Mielen vahvistamiseksi latasin pari päivää sitten puhelimeen mindfullness sovelluksen, jossa on eripituisia ohjattuja meditaatioharjoitteita. Aion ottaa tavaksi tehdä edes kolmen minuutin meditaatioharjoitteen kerran päivässä. Mielen hyvinvointi on vähintäänkin yhtä tärkeää kuin meidän fyysinen hyvinvointimme, ellei jopa tärkeämpää. Jos mieli ei ole mukana, ei muustakaan toiminnasta voi täysin nauttia. 

Olen onneksi viimeaikoina oppinut tunnistamaan henkisen väsymyksen oireita paremmin itsessäni. Tiedän, milloin arki painaa omilla äärirajoilla ja silloin on tarpeen hellittää jostakin narusta. Syksy ja kiire, niimpä niin. Muistakaa kuunnella paitsi kehoanne, myös mieltänne. Jos ajatus ei kulje, keskittyminen ei ole mukana treeneissä tai unen laatu alkaa kärsiä, on aika hiljentää. Välillä on okei tunnustaa ettei vain jaksa. 

IMG_4534 IMG_4539
shoes 2NDHAND | jeans VEROMODA* | blouse GINA TRICOT | jacket BIKBOK | hat BOYFRIEND'S
SHARE:

2014/09/08

FLORAL PRINTED

IMG_3902

Hellurei ja vitsit mikä viikonloppu takana! Lähdettiin perjantaina jo päivästä ajelemaan kohti Paimiota ja poikaystävän vanhempien ruokapatoja ja pakko kyllä myöntää - Paimiossa mieli jotenkin kummasti lepää. Pääsy hetkeksi pois arkikuvioista tekee kummasti hyvää. 

Lauantai ja sunnuntai menikin sitten Turussa spartangearin bodyweight training ohjaajakoulutuksessa, mutta siitä lisää myöhemmin omassa postauksessa kunhan saan vain kuvia haalittua muilta osanottajilta! Sen verran voin sanoa, että suosittelen kyllä ehdottomasti jos oman kehon painolla tehtävä treenaaminen kiinnostaa. Ihan huippua porukkaa, todella hyvät kouluttajat ja nyt onkin pää täynnä uusia ideoita jes! 

Tällä viikolla pääsen jo maistelemaan hieman normaalimpaa viikkorytmiä kun ohjaushommat alkavat hiljalleen rauhottua normaaliin tämän syksyn viikkorytmiin nimim. viime viikolla yhdeksän eri ohjauskertaa :-D Ihan normaali tämäkään viikko ei ole, sillä lauantaille aukesi kisapaikka Gentai Showdown crosstraining kilpailuun eli oma treeniviikko muuttuikin sitten suhteellisen radikaalisti. Odottelen täällä ihan fiiliksissä neljältä alkavia, elämäni ensimmäisiä painonnostotreenejä mustakallion voimalupuolella, vitsi miten tykkään nykyään maanantaipäivistä! 

Ja hei, tällä viikolla ajattelin toteuttaa toivotun liikkuvuuspostauksen! On nimittäin superpaljon uusia ideoita viikonlopulta siihenkin aihepiiriin. Nauttikaahan hei maanantaista, ei ne aina ole niin harmaita kuin porukka antaa instagramin "i hate mondays" päivitysten perusteella olettaa ;-)

IMG_3904 IMG_3941 IMG_3915 IMG_3961 IMG_3964

jacket OASAP.COM | top PULL&BEAR | maxi skirt H&M | shoes SEPPÄLÄ 
SHARE:

2014/08/29

A/W INSPIRATION by Esprit

1212 esprit 2 1
All products from Esprit A/W collection

Mielenkiintoisia printtejä, sporttisuutta lippiksistä ja repuista, pitkiä takkeja, rikkonaisia farkkuja... Oon itse ainakin ihan fiiliksissä tän syksyn muodin teemoista. Sopii mun omaan tyyliin ihan täydellisesti. Hakusessa onkin ostoslistan kärkipäässä lippis ja joku kiva, mielenkiintoinen reppu! 

Miltä syksyn trendit näyttää teidän silmään?

SHARE:

2014/08/24

RIPPED JEANS

IMG_3771

Hellurei! Viimeistä lomapäivää viedään ennen huomista koulun alkua, aika kummallinen fiilis. Viikonlopun suunnitelmat kokivat pienoisen takapakin perinteisen syysflunssan vuoksi ja viikonlopun crossfit kursseilut jäivät hieman kesken kun järki pakotti jäämään sängyn pohjalle lepäämään. Note: selkeästi kannatti, tauti taltutettu melkeimpä vuorokaudessa. Kiitokset tästä supersmoothieksi nimeämäni juoman, nenäkannun ja pakuriteen, jotka ovat selkeästi hoitaneet hommansa kotiin.

Tänään on ollut ihana sunnuntai. Nukuttiin melkein kellon ympäri, syötiin aamupalalla pekonia ja ollaan katsottu jaksoittain täydellisiä naisia. Löysin aivan supersöpöt muumilakanat -50% alennuksesta, bongasin uuden fast all natural herajauheen ja kohta laitetaan pulled pork illallisen taustalle vanha kunnon aladdin pyörimään. Vitsi old school disneyleffat on kyllä ihan parhaita. Paitsi katsottiin äsken hellyyttävä traileri big hero 6 - aww pakko päästä katsomaan!! :D Nojoo, heh nyt karkailee jutut kyllä sen verran raiteilta, että taidan lähteä ripustamaan pyykit vielä nopeasti ennen leffamöhöilyä. Huomenna sitten paluu koulun penkille ja illalla ohjaamaan pari crossfit tuntia foreverille! Ja hei, jos asut lahdessa etkä ole kyseistä lajia vielä päässyt kokeilmaan, huomenna on tutustujatunti klo 17-18 ! Mulla olisi ihan hirmuisesti kirjoitettavaa ohjaushommista - mitä eritysesti haluaisitte lukea aiheesta? 

IMG_3821 IMG_3810 IMG_3822 IMG_3823
jeans 2NDHAND | shoes SEPPÄLÄ | top VEROMODA* | sweater BIKBOK 
SHARE:

2014/08/18

RAYS OF SUNSHINE

IMG_3716

Tämän kesän ehdottomasti lempikuvat ovat tässä. Kaurapelto, täydellinen auringonlasku ja parhaan ystävän loistavasti kuviin vangittu fiilis. Kesään kuuluu tietynlainen vapaus. Vapaus nauttia, olla oma itsensä ja tehdä välillä ehkä hieman hölmöjäkin juttuja. Kesällä ihmiset ovat mielestäni vapautuneempia. Näitä kuvia katsoessani muistan auringon ja kesän tuoman tunteen vapaudesta. Auringon säteet koskettavat meitä jokaista omalla tavallaan, ne ikäänkuin saavat meidät hehkumaan. Ei unohdeta sitä hehkua syksyn tullen vaan muistetaan jatkaa hieman vapaammin ja avoimemmin tulevaan syksyyn, eiks je ?  

IMG_3688 IMG_3709 IMG_3703 IMG_3705 IMG_3724 IMG_3661

photos by Ira Loikala 
TOP pull&bear
PANTS lindex
WATCH gift from my mom 
SHARE:

2014/08/12

LATEST OUTFITS AND THOUGHTS ABOUT BLOGGING

643643 1 2

Pitkästä aikaa kasailin yhteen kesän asuja, tai no tarkemmin sanottuna hieman viileämmän alkukesän asukuvia. Helteillä kaikki vaatteet tuntuivat liian hiostavilta ja keskityin blogissakin enemmän hieman muihin aiheisiin. Olen muutenkin pohtinut blogini suuntaa viimeaikoina ja mitä haluan bloggaamiselta, sillä ennenkaikkea tämä on minulle kanava tuoda esiin asioita jotka inspiroivat minua itseäni. Samalla toivon onnistuvani inspiroimaan myös teitä, jotka höpinöitäni luette. 

Kaikessa monimuotoisuudessaan blogini on juuri sitä mitä minä olen. Joinakin aikoina innostun enemmän pukeutumisesta ja se näkyy runsaampina asukuvina. Toisinaan haluan tuoda esiin enemmän hyvinvointiin liittyviä juttuja. Olen yrittänyt miettiä linjauksia blogilleni - olisiko se sittenkin hyvinvointi/treeniblogi, kallistuuko se sittenkin enemmän lifestyleen vai mitä jos panostaisin enemmän asukuviin ja muotijuttuihin. Loppujen lopuksi tulen aina siihen tulokseen etten pysty vetämään selkeitä linjoja siitä millaista sisältöä blogissani on. Haluan kirjoittaa siitä minkä koen itselleni merkitykselliseksi. Haluan, että blogini pysyy minun näköisenäni. 

Loppuun vielä pientä idealistaa siitä millaisia postauksia olen ajatellut syksyllä toteuttaa, kerro ihmeessä miltä kuulostaa!

- Aamupalavinkit -postaussarjan kaksi viimeistä osaa 
- Kohti parempaa liikkuvuutta - lempiliikkeet liikkuvuuden parantamiseksi 
- Summer memories -videopostaus (olen kuvannut pikkupätkiä kesän aikana ja ajattelin tehdä fiilisvideon niistä)
- Treenivinkkejä -postaussarja - erilaisia helposti toteutettavia treenikokonaisuuksia
- Minustako ryhmäliikunnan ohjaaja? - vinkkejä alalle haluaville
- Kysymyspostaus - vastaukset ehkä videolla? 
- Enemmän asukuvia
- Syvällisempi pohdinta kolmannen kouluvuoden aloituksesta ja tulevaisuudesta opiskelun jälkeen

Olisi kuitenkin kiva kuulla mitä juuri sinä haluaisit lukea? Mitkä aihepiirit kiinnostavat juuri sinua? 
SHARE:

2014/07/29

ÄÄNESTÄ BLOGIANI JA VOITA !

IMG_2486

Ihanaa tiistaita muruset, mulla olisi teille kivoja uutisia! Kiinnostaisiko mahdollisuus voittaa kahden hengen matka Köpenhaminaan Zalando Nordic Blog Awards -tapahtumaan? Pakettiin kuuluu lisäksi myös stailaus ennen tapahtumaa eli ei huonompi palkinto ollenkaan! Lisäksi arvonnassa on viisi 200€ lahjakorttia. 

Zalando etsii Suomen muodikkaimpia ja inspiroivimpia blogeja ja palkinnot jaetaan neljässä sarjassa: People's Choice, Best Newcomer sekä Best Fashion Blog Female ja Best Fashion Blog Male. People‘s Choice Award -palkinto annetaan äänestyksessä eniten ääniä saaneelle blogille ja tähän juuri sinä voit vaikuttaa! 
TÄSTÄ  tai blogin oikealla olevasta linkistä pääset äänestämään - linkitä blogini URL http://themomentsoflaura.blogspot.fi/ "suosikkiblogisi URL" kohtaan ja klikkaamalla vielä "otan osaa kilpailuun ja tilaan uutiskirjeen" olet mukana arvonnassa ja saat 10€ arvoisen uutiskirjeen sähköpostiisi. Äänestysaikaa on 24.8.2014 asti. 

IMG_2489 IMG_2491
SHARE:

2014/07/18

SUMMER FIELDS ON MY MIND.

2
shorts H&M | top BIKBOK

Lähdettiin sunnuntai suht' extemporee ajelemaan pienelle minilomalle poikaystävän vanhempien luokse Paimioon. En tiedä mikä siinä on, mutta aina Paimiossa vieraillessa tulee mielettömän rentoutunut ja latautunut fiilis. Käytiin aamusta yhdessä pitkällä huoltavalla hölkällä, pysähdyttiin syömään mustikoita, pyöräiltiin peltojen reunaa pitkin ja nautittiin kesäsäästä perinteisesti hiekkamontuilla uiden. Hetken kyllä olin varma ettei ikinä löydettäisi oikean lammikon luo, mutta parin kilsan kävely kannatti - saatiin olla aivan kahdestaan metsän keskellä kirkkaan veden äärellä, niin upeaa ja rentouttavaa. 

Tiistaina käväistiin Turun crossfit salilla tekemässä treeni ennenkuin suunnattiin shoppailemaan ja lounaalle Turkuun. Oli huippua päästä vierailemaan Turun salilla ja vaihtamaan muutama sana ihanan Emilia Leppäsen kanssa, joka on yksi suomen kovimmista cf naisista tällä hetkellä. Ehkäpä mekin joskus saamme Lahteen ihan oikean boxin.. 

Nyt ollaan taas takaisin Lahdessa ja arjessa - aamusta käytiin treenaamassa ja tunnin päästä alkaisi iltavuoro, aika perusmeiningillä siis. Sunnuntaina sisko tulee kuitenkin pitkästä aikaa yökylään ja tulossa on perinteisesti videopostausta meidän yhteisistä päivistä ja varmasti paljon muutakin monipuolista materiaalia blogin puolelle. Vinkki: miltäs kuulostaa helppo ja nopea resepti omatekoisiin raw patukoihin? Yep, aika hyvältä joten stay tuned! 

IMG_3082 IMG_3073 IMG_3118 IMG_3102
IMG_3129
SHARE:

2014/07/12

LIGHT SHADES.

2

IMG_2804

IMG_2827

3
shorts VILA | top SHEINSIDE.COM | jacket BIKBOK | bag IVANA HELSINKI | shoes SEPPÄLÄ

Lauantai-ilta, kello vähän yli yhdeksän ja tämä tyttö on ihan valmista kauraa jo nukkumaan :-D Noh, huominen vielä töitä ja sitten päästään minilomalle Paimioon, ihanaa! Tämä ja viime viikko on tullut painettua töitä semmoisella tahdilla ettei ole iltaisin paljon tarvinut miettiä kun nukkumatti on saapunut. Tulee siis oikein sopivaan saumaan pieni parin päivän get away pois kotinurkista. 

Löysin kaapista (?) ivana helsingin olkalaukun - siis miten oon unohtanut tuon olemassaolon? Laukussa on toisella puolella söpö printtikin, oikein sopiva kesälaukku! Kesän palkkarahoista tulee varmasti investoitua muutamiin uusiin luottopaitoihin, huomasin tänään nimittäin niiden loistavan poissaolollaan. Mielessä on monia kivoja asuja, mutta jotenkin kummasti kaapista ei löydy yhtäkään sopivaa paitaa ?! Kellään muulla ikinä samanlaista fiilistä? 

Mitäs tykkäätte vaaleiden sävyjen ja leoprintin yhdistelmästä? 
SHARE:

2014/07/01

S T R I P E D.

1

Tämmöisessä asussa tuli piipahdettua torstaina Helsingissä moikkaamassa MyCosmon tyttöjä sekä viikonloppuna kun käytiin poikaystävän kanssa vähän kaupoilla kiertelemässä. Tykkään rennon raikkaasta raidan ja revityn farkun yhdistelmästä ja näkyypä nuo rakkaus niket vihdoin myös asukuvissa! Mitäs muuten tykkäätte vaaleammasta kesätukasta? 

Kurkkaa täältä MyCosmon puolelta lisää kuulumisia! Kannattaa muuten seurailla blogia aktiivisesti myös facebookissa - päivitän sinne aina suorat linkit kaikkiin uusiin päivityksiin niin bloggerin kuin MyCosmonkin puolella! 

IMG_2472 IMG_2485 IMG_2514 IMG_2517
SHARE:

2014/06/24

DETAIL SHOTS

IMG_1090 IMG_0966 IMG_1907 IMG_9782 IMG_1077 IMG_0787 IMG_0680
/ detail shots from past few months. 

Hellurei! Toivottavasti juhannus meni hyvissä tunnelmissa toppatakkikeleistä huolimatta - mitäs kaikkea puuhailitte? Meillä juhannus meni rennoissa meiningeissä mökillä - grillailtiin, saunottiin, uitiin ja ennenkaikkea tuli pidettyä pieni get away arjesta, blogista ja myös puhelimesta (kiitos netin joka ei toiminut ja kylmän ilmaston jota iphonen kaksi vuotta vanha akku ei selkeästikään kestänyt). 

Sunnuntaina meinasi vähän jänskättää kun auto melkein levisi motarille, mutta siitäkin selvittiin ja loppuilta menikin ympäri lahtea kaatosateessa polkien ja kamppeita kuskaillen. Ei siinä mitään olisi muuten, mutta tietyin väliaijoin piti pysähtyä pumppaamaan ilmaa puhjenneeseen takakumiin ja pienissä univeloissa ja märissä vaatteissa se ei loppumatkasta enää kauheasti naurattanut :-D Jälkeenpäin näin kylläkin tietysti. 

Kohta olisi lähdettävä töihin illaksi, ihan mukavaa kylläkin näin sadekelillä. Kävin aamulla Kouvolassa luottokampaajalla, laittelen lopputuloksesta kuvaa heti kun ehdin! Oon ihan rakastunut kesäiseen lopputulokseen! Yritetään pikkuhiljaa saada väriä lähemmän omaa luonnollista väriä, whii. Mutta jeps, nyt kamppeet kasaan, illaksi töihin ja illalla olisi reippaasti polkaistava kärpäsen mäki ylös poikaystävän luokse ruokapatojen ääreen :3 

Palaillaan! 

ps. torstaina Helsinkiin cosmopolitanille vierailulle, jänskättää!
SHARE:
© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig