Ajattelin lähestyä paljon toivottua aihetta eli ruokavaliotani pienen juttusarjan merkeissä. Miksi ei -sarjassa lähestyn sokeria, gluteenia ja maitoa ja sitä miksi niitä pyrin ruokavaliossani välttelemään. Hyvinvointi ja ravitsemusasiat kiinnostavat todella paljon ja haluan myös jakaa helppoja ja yksinkertaisia vinkkejä teille. Kertokaahan onko tämmöiset jutut yes yes vai no no postauksia?
Raffinoidut eli teollisesti prosessoidut hiilihydraatit eli valkoinen sokeri, monet siirapit, kuorittu vilja ja riisi. Tällä tavoin käsitellyt hiilihydraatit saavat aikaan liiallista insuliinin eritystä ja nostavat verensokerin nopeasti verenkiertoon. Prosessoitujen hiilihydraattien runsas käyttö ennustaa ylipainoa, metabolista oireyhtymää, kakkostyypin diabetesta ja sydän- ja verensuonitauteja. Runsas käyttö pahentaa taustalla olevaa elimistön tulehdustilaa ja näin esimerkiksi voi pahentaa esim. nivelrikkoa, astmaa ja reumaa. Sokerin syöminen alentaa myös immuniteettia ja lisää haitallisten suolistolikrobien kasvua ja näin ennustaa suolisto-oireita. Sokeri aiheuttaa riippuvuutta ja vaikuttaa voimakkaasti mielialaan. (Lähde) (Lähde)
Usein herkkuja välttelevät ihmiset korvaavat sokeripitoiset tuotteet niillä, jotka ovat "makeutettu hedelmäsokerilla". Haluan kuitenkin tuoda muutaman pointin myös lisäystä fruktoosista eli hedelmäsokerista esiin. Fruktoosi lisää rasvahappojen uudismuodostumista maksassa ja pitkällä juoksulla aiheuttaa rasvan kertymistä maksaan ja ei-alkoholiperäistä rasvamaksaa. Tutkimukseen perustuvan näytön mukaan elimistö pystyy käsittelemään 50g fruktoosia päivässä ja ylimääräinen fruktoosi lisää sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiä. Fruktoosin haitallisuus tulee esille erityisesti teollisesti tuotetussa glukoosi-fruktoosisiirapissa eli tärkkelyssiirapissa, jossa fruktoosi imeytyy heti verenkiertoon ilman ruuansulatusta. (Lähde) (Lähde)
Muistutan kuitenkin, että lisätyn fruktoosin pelossa ei kaikkia hedelmiä ja marjoja tarvitse alkaa vältellä. 1-2 hedelmää päivässä ja kotimaisten marjojen suosiminen edistää hyvinvointia eikä pelkoa liiallisesta fruktoosista pääse syntymään. Vertauksena kuitenkin loppuun mainittakoon, että 500g viinirypälerasiassa on 75g sokeria ja mustikassa taas 200g pussissa vain 13g ja lisäksi runsaasti kuituja, antioksidantteja ja vitamiineja. (Lähde) (Lähde)
Yksinkertaisia vinkkejä lisättyjen sokerien ja teollisten makeutusaineiden välttämiseen;
- katso aina tuoteseloste
- huomioi piilosokeri (tomaattikastikkeet, ketsuppi, myslit, murot, pikapuurot (!!), leivät, salaatinkastikkeet, kuivatut hedelmät ja marjat (!!)...)
- suosi makeutuksessa raffinoimatonta sokeria esim. intiaanisokeri ja muut raakaruokosokerit, pienissä määrin hunajaa kuumentamattomana
Olen ollut nyt kuukauden verran ilman lisättyä sokeria ja terveelliset smoothiet ja jäiset mustikat ovat olleet pahimpien hetkien ehdottomia pelastajia. Kaksi ensimmäistä viikkoa valehtelematta joka ikinen päivä tuli tunne "pakko saada suklaata, pakko saada jotain makeaa", mutta pikkuhiljaa tuo ärsyttävä sisäinen ääni on helpottunut eikä enää edes tee mieli makeita herkkuja, vaikka niitä olisi pöydillä esillä. En voi itsekään uskoa tätä - entinen sokerihiiri pystyy nyt helposti ohittamaan karkkikulhot ja kauppojen suklaahyllyt. Myöhemmin tällä viikolla kerronkin omassa postauksessa vinkkejä kuinka hallita makeanhimoa ja päästä siitä hiljalleen eroon!
©
LAURA H.
Odotan innolla tuota vinnkipostausta! olen todella suuri sokerihiiri ja olisi kiva hieman hallita tuota makeanhimoa
VastaaPoistaKuorittu vilja - mitä se tarkoittaa? Onko se täysjyvän vastakohta?
VastaaPoistaMun sisko lukee ravitsemustieteen pääsykokeisiin ja luennoi mulle siitä, miten vaarallinen ihan perusruokavalio on ja se hirvittää mua.. en olis koskaan arvannut, että maitotuotteet ja viljat vois olla huono juttu. Mä en kyllä ikinä pystyis myöskään luopumaan niistä, joten tyydyn toisiks parhaaseen ruokavalioon eli pescovegetarismiin. Mut silti! Jotenkin tuntuu että oon ihan sokea kun en oo tajunnut mitä oikeen syön.
joo, kuorittu vilja meinaa juurikin täysijyvän vastakohtaa eli käytännössä esim valkoista riisiä. itse kuitenkin käytän paljon treenaavana hiilihydraatin lähteenä juurikin valkoista jasmin/basmatiriisiä vihannesten rinnalla :)
VastaaPoistajoo, itsekin ennen olin oikea rahkan suurkuluttaja - meni varmasti kilo päivässä, siihen kylkeen tekomakeutettuja mehukeittoja ja täysjyväpastaa, leipää... sitten ihmettelin kun turvottaa, naama täynnä finnejä ja koko ajan poskiontelotulehdus päällä :D alkuvuodesta aloin kiinnostua ravinnon sisällöstä ja merkityksestä enemmän ja huh, olen ihan rct-tutkimustasoisia juttuja lukenut viljoista, sokereista ja muista niin kyllä on avannut silmiä.
ravitsemus on kylläkin loputon suo ja aina löytyy eri koulukuntien kannattajia, itse en kyllä enää palaisi ns. suomalaisiin ravitsemussuosituksiin ja tämä jakaa ja tulee varmasti tulevaisuudessakin jakamaan mielipiteitä.
helpotusta on luvassa! ;-)
VastaaPoistaMä kyllä yritän nyt päästä taas tästä sokerikierteestä irti sun inspiroimana! :D
VastaaPoistaOnko normi maitorahka sitten huono juttu? Ite salilla treenaavana vedän sitä joka päivä :D tällaiset on just niitä mielenkiintoisimpia postauksia!!
VastaaPoistaIhan parhaita postauksia tällaset! Näitä lisää siis :) Ois kiinnostavaa vielä tietää että mitä sitten oikein syöt jos oot jättäny maito- ja viljatuotteet pois. Oon itekki yrittäny siirtyy terveelliseen ruokavalioon ja ajatellu et rahkat sun muut ois hyviä mut en tiä enää mitä sitä kannattais syödä jos maidot ja viljatki on ns pahoja ku oon ennen ajatellu et ne on niitä terveellisiä ruokia.. :) Haluisin just kans päästä turvotuksesta eroon mutku tuntuu ettei mitään saa syödä :DD
VastaaPoistaMusta tuntuu, että se on henkilökohtaista mikä auttaa. Itse en ainakaan voisi jättää maitotuotteita kokonaan pois :) enkä myöskään viljoja. Mutta kotimaisten viljojen rinnalle voi ottaa esim spelttiä pikkuhiljaa jos muutos tuntuu liian suurelta. Itsellä riitti että jätin vaalean vehnän vähemmälle esim makaroonin ja lisäsin kasvisten määrää. Mutta uskon että joillekin maitotuotteet ym jätettävä pois, ne on kuitenkin nykyisin suomessa pitkälle käsiteltyjä....
VastaaPoistaheh, tervetuloa messiin ;-)
VastaaPoistamaitorahkassa on se ongelma, että se on hyvin pitkälle prosessoitu tuote ja näin olen ylläpitää mm. kroonista tulehdustilaa suolistossa, mikä puolestaan vaikeuttaa/estää tärkeiden ravintoaineiden imeytymistä :-) kirjoittelen kyllä vielä oman postauksen miksi ei - maito :-)
VastaaPoistahttp://samisundvik.com/2013/05/26/rahkaa-ja-raejuustoa-perusbodarin-ja-painonpudottajan-tarkeimmat-evaat/
tuosta linkistä voit lukea muutamia pointteja rahkasta ja raejuustosta!
joo tulossa on sarjaan postaukset maidosta ja viljoista ja sitä kautta myös tarkempaa juttua siitä mitä syön :-) mutta rakennan mun päivittäiset syömiset vihannesten, lihan, kananmunien, marjojen jne ympärille. suosin mahdollisimman puhtaita raaka-aineita ja vältän teollisesti käsiteltyjä tuotteita parhaan kykyni mukaan :)
VastaaPoistaja niin, en tiedä kannattaako ajatusmallia miettiä niin "ettei mitään saisi syödä" tai että hyvinvoinnin takia joutuisi "luopumaan" jostakin. itse ainakin koen, ettei minulla ole ns. varaa syödä huonosti ja haluan ravinnon kautta taata sen, että elimistöni toimii ja voi mahdollisimman hyvin :) luopumalla pullasta ja croissanteista saan vastapainoksi paremmin toimivan, terveemmän kropan ja tehokkaamman vastustuskyvyn!
voi olla että henkilöiden välillä on eroja, mutta biologisesti olemme kaikki samasta muotista ja teollisesti käsitellyt maitotuotteet ja viljojen sisältämät aineosat vaikuttavat meihin kaikkiin loppujenlopuksi samalla tavoin - toisilla oireet ovat suurempia vain kuin toisilla :-)
VastaaPoistahaluan vielä korostaa, ettei näiden postausten ole tarkoitus olla mitään "nyt kaikki alkakaa syödä näin" -valistuksia vaan ennenkaikkea perusteluja omille valinnoilleni ja miksi seison niiden takana :-)olen vain iloinen, jos näistä postauksista on apua yhdellekkään ihmiselle joka ehkä pohtii aiheisiin liittyviä juttuja :-)