By Laura Hämäläinen

2014/12/11

TORSTAIFIILIKSET

1

Pitkästä aikaa asukuvia! Rehellisesti, vietän nykyajastani varmasti 90% joko a) kollareissa ja t-paidassa tai b) treenikamppeissa. Välillä saatan sitten repäistä ja vetäistä uudet nahkalegginssit jalkaan ja vaihtaa niken tennarit nilkkureihin. Tätä viimeaikojen asuihin panostusta kuvastaa melkoisen hyvin seuraava tarina. Oltiin katsomassa poikaystävän kisoja ja olin oikein pitkästä aikaa farkut ja kivan takin päälle. Noh, siinä sitten hetken vilkuteltuani poikaystäväni äiti totesi "voi että, en ollut tunnistaa sinua kun sulla ei ollut treenivaatteita päällä!" :-D Heh. 

Tänään oli suuri helpotuksen päivä kun selvisimme opinnäytetyön suunnitelmaseminaarista ja pikkuhiljaa syksyn loppurutistuksen musertava paine alkaa helpottaa. Joskus jotkut ehkä ihmettelevät miten jaksan touhuta niin paljon kaikkea ja nyt voin ihan rehellisesti myöntää - tänään aamulla en jaksanut lähteä tekemään soutuintervalleja. En yksinkertaisesti vaan jaksanut herätä ennen kuutta kolmatta aamua putkeen. Siinä sitten koodasin Ellille, että sori meikkis jää nyt kyllä koisimaan ja tuun iltapäivän tempaustreeniin paremmalla energialla. Oli kyllä täysin oikea päätös ja pitää muistaa, että parhaaksi ei tule treenaamalla paljon vaan fiksusti. 

Nyt jatkan tämän biisin kuuntelemista repeatilla ja aloitan loppuillan urakan eli muutaman koulujutun väsäämisen ja bisnesspapereiden täyttöä, jänskät ajat kuulkaa meneillään! 

ps. videoblogissa uutta täällä!
  IMG_5695
  IMG_5733
  IMG_5690
 pants BIKBOK | shoes 2NDHAND | jacket ESPRIT* | sweater ESPRIT | scarf OASAP.COM* 
SHARE:

12 kommenttia

  1. Ihana huivi ja kiva asu muutenkin :-)! Aina kateellisena seuraan sun ig ja blogia miten jaksat ihan hulluna touhuta ja tehdä, itsellä menee kaikki arkipäivät työmatka+duuni yli 10h päivästä, joten tällä hetkellä on tosi inspiroivaa seurata ihmisiä joilla on monta rautaa tulessa kun tuntuu kuin itse tekisi aina vain samaa juttua viikosta toiseen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin minäkin teen samoja juttuja ja rutiineja viikosta toiseen, heh :D kai sulla kohta kanssa lomaa ?!

      Poista
  2. Ihana huivi! Oon ihan rakastunut noihin huiveihin, joissa on ns kahta kuosia :-D Näyttää niin kivalta!

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep sama !! :D ainut et toi vois olla vielä aaaavistuksen pidempi ni sit se ois perfecto !

      Poista
  3. enjaksa kirjautua tonne vlogiaan :D mutta aivan ihana video!!! lisää vaa nuita treenivideoita ja ois kans kiva joku höpöttelyvideo :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiva, että tykkäsit !! joo siis videoita tulossa ihan reippaalla kädellä ;-)

      Poista
  4. Upeat kuvat! Sumuinen/utuinen maisema näyttää jollain tapaa jopa "aavemaiselta" ja olet Laura hyvin kuvauksellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tosta sumusesta taustasta tuli kyllä kivannäkönen ! :-)

      Poista
  5. Ihana sinä, ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  6. Vitsi miten ihana blogi sulla, jäin heti lukijaksi! :-)

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig