Hassua ajatella, että suoritan tällä hetkellä opintojen viimeistä kurssia ja maanantaina alkaa toiseksi viimeinen harjoittelujakso - viimeisen suoritan sitten kesällä. Pian valmistun ja toisin kuin syksyllä, tiedän tarkalleen mitä teen valmistumisen jälkeen. Hassua miten nopeasti tilanteet voikaan muuttua. Syksyllä en vielä tiennyt mitä haluan valmistumisen jälkeen ja kuinka voin yhdistää tavoitteellisen treenaamisen työntekoon. En oikein vieläkään milloin oikeasti sisäistän omistavani kolmanneksen CrossFit salista, ihan hullulta tuntuu vieläkin!
Lähden kohti seuraavaa harjoittelua hieman ristiriitaisissa fiiliksissä. Toisaalta on mielenkiintoista päästä ortopediselle osastolle, koska vielä koulun aloittaessani se oli unelmakenttäni tulevaisuuden työelämässä. Nyt kuitenkin hirvittää pitkät päivät ja huoli siitä kuinka saan omat treenit sovitettua harjoittelun ja iltojen valmennushommien väliin. Motivoivaa on kuitenkin ajatus siitä, että loppusuoralla painetaan menemään ja harkan loppuessa ollaan jo huhtikuun puolella!
Haluan myös nyt arjen tasaantuessa panostaa enemmän myös blogin päivittämiseen. Haaveilen siitä, että saisin postailtua arkipäivisin ja pitäisin viikonloput blogivapaata. Aloitamme huomenna yhden videosarjan kuvaamisen ja yritän muutenkin saada blogiin hieman monipuolisempaa materiaalia. Ennen kaikkea blogista pääset seuraamaan matkaani CrossFit urheilijana kohti kesän Karjalan Kovin kilpailuja ja vuoden päästä edessä häämöttäviä epävirallisia sm-kilpailuja.
Olisi ihana kuulla mitä teille kuuluu? Onko edessä hiihtolomaa? Millaisia suunnitelmia keväälle?
©
LAURA H.
Antoisaa harkkajaksoa ja toivottavasti aikataulutus koulun ja työn ja treenin kanssa menisi hyvin. Kevät saapuu meille ja antaa uutta virtaa !:) koitat vaan ettet aja itseäs liian koville, kun on monta osa-aluetta,joille annat panostasi. Kaikkea hyvää sulle Laura,blogiasi on mukava lukea <3
VastaaPoistakiitos ihanasta kommentista ! <3 oikein ihanaa kevättä sinulle !
PoistaHei oisko sulla antaa vinkkejä valakyykyn ja käsilläseisonnan harjoittelemiseen? Käsilläseisonnassa oon täys uuno ja valakyykkyä oon alkanu harjoittelemaan, mutta tuntuu että yläselkä/lavat on niin jumissa että sattuu :D Ja oisko mahdollista saada joskus postausta liikkeistä jotka parantaisi kropan liikkuvuutta?
VastaaPoistaLöysinki yhden treenivideon tohon käsilläseisontaan kun selailin vähän tätä blogia :)
Poistamoikka! :-) joo tulossa on juttu sarja, jossa videoita liikkuvuustreeneihin!
PoistaMoi!
VastaaPoistaOon just alkanu lukee sun blogia ja oon ihan koukussa! :D Sulla on hieno visuaalinen silmä ja osaat kirjottaa tosi rennolla otteella. Tuun tänne aina kun tarviin inspiraatiota. Mulla on esim ollut ongelmia ruoan suhteen ja haen täältä neuvoja maidottomaan ja gluteenittomaan ravintoon. Myös sun opiskelu ja treenaus kiinnostaa hirveesti, tää blogi on niin sopiva paketti mulle! :D Oon miettinyt pitkään jos yrittäisin päästä opiskelemaan fyssariks, mutta tällä hetkellä mun uus työpaikka vie kaiken huomion(pääsin kuntosalille töihin ja se on unelmaduuni!). Kaikkee hyvää sun opikeluihin ja reeniin ja aurinkoista kevättä!! :)
hei vautsi, kiitti ihanasta kommentista! ja hei, onnittelut työpaikasta! tsemppiä töihin ja toivottavasti täältä löytyy inspistä myöhemminkin!
Poista