By Laura Hämäläinen

2014/01/29

TÄYDELLISEN PUHTAAT MUFFINSSIT

Paleo -ruokavalioon siirtymisen jälkeen on joutunut vähän uudelleen oppimaan ruuanlaittoa kun maitotuotteet ja gluteeni ovat poissa laskuista. Viime sunnuntaina halusin yllättää poikaystävän leipomalla ja päädyin kokeilemaan paleoon sopivia muffinsseja ja oikeasti, oli ehkä parhaita muffineja joita olen vähään aikaan syönyt. Ihanan meheviä, marjaisia ja mikä parasta, täynnä puhtaita raaka-aineita eikä yhtään rasvaa! Sounds too good to be true, right?

IMG_6932 IMG_6930

Tarvitset:
5 kananmunaa
2 muussattua banaania
1dl Bonnen makeuttamatonta persikkasosetta
n. ½dl hunajaa
n. 3dl gluteenittomia kaurajauhoja (ajattelin ensi kerralla korvata puolet kookosjauhoilla!)
ripaus suolaa
n. 2tl leivinjauhetta
ripaus kookossokeria
200g suomalaisia pakastevadelmia
 
1. Lämmitä uuni 180C asteeseen.
2. Sekoita keskenään kananmunat, muussatut banaanit, leivinjauhe, persikkasose ja hunaja kulhossa. Sekoita tasaiseksi. 
3. Lisää seokseen jauhot, suola ja leivinjauhe ja ripaus kookossokeria. Sekoita massa tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmat. Sekoita taikinaa kunnes se on riittävän kiinteää. 
4. Valuta taikina muffinssivuokaan. Voit käyttää paperisia muffinssivuokia tai jos niitä ei satu olemaan, niin itse voitelin vuoan cocovin kookosöljyllä.
5. Paista uunissa n. 25-30min kunnes muffinsit ovat kauniin ruskeita pinnasta. 
6. Tämä on tärkein vaihe - NAUTI LOPPUTULOKSESTA !!  Takaan, ettei eroa ns. tavallisiin muffinseihin huomaa, paitsi omasta mielestä nämä olivat mehukkaampia ja parempia koostumukseltaan kuin normimuffinit ja saivat kyllä kiitosta poikaystävältäkin runsain mitoin!

IMG_6939
/ ehdoton lempparitee - poikaystävä oli nimppariylläriksi tilannut cocovin kalaharin suolaa ja pakuriteetä! teessä on ihanan pehmeä maku ja yhdestä teepussista on parhaimmillaan riittänyt kuuteen mukilliseen teetä! lisäksi tee on täysin luomua ja sisältää mm. runsaasti antioksidantteja.

Jihii, oon nyt innostunut jakamaan myös teille näitä terveellisiä ja puhtaita reseptejä, mutta don't worry ei tästä mitään ruokablogia ole tulossa :-D Tykkään kuitenkin pitää blogin sisällön minulle tärkeiden asioiden ympärillä ja tällä hetkellä hyvinvointi ja uudet reseptit kiinnostavat kovasti. Lisäksi nuo jäätävät pakkaset ei juurikaan innosta nappailemaan asukuvia, koska en halua hyppelehtiä kuvissa ilman takkia... :-D En tajua miten sitä joskus tuli otettua asukuvia -20C pakkasessa ilman takkia... Hrr, pelkkä ajatuskin saa jäätymään! Asiaan on kuitenkin tulossa muutosta kunhan postiin kolahtaa eräs hyvin odotettu paketti.. Siitä lisää myöhemmin! 

Ihanaa viikonjatkoa, taidampa tästä keittää kupillisen pakuriteetä ja rentoutua hetken aikaa ennen nukkumaanmenoa! Huomenna pääsee treenaamaan ja tulossa on postausta foam rollailusta - stay tuned! 
SHARE:

18 kommenttia

  1. Täytyy myöntää että nuo näyttää törkeen herkullisilta ! Eiku leipomaan.. Ja hei, olis kyllä tosi kivaa tietää tosta paelosta vähän lisää, sun kokemuksia ym :)

    VastaaPoista
  2. joo seuraava ruokaan liittyvä postaus voisi olla paleoon liittyvä :-)

    VastaaPoista
  3. tykkään tosi paljon sun nykyisistä postausten sisällöistä. mulla on samat kiinnostuksen kohteet kun sullakin joten nää kaikki ruoka, muoti ja treeni jutskat nappaa ihan täysin! on myös hyvä kun sulta tulee nyt paljon erilaisia ja monipuolisempia postauksia. propsit siitäkin ja pakko sanoo et sun blogia oon jo pari vuotta seuraillu ja nyt sun postaukset on parhaimpia kun koskaan! jatka samaan malliin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi vitsi IHANA kuulla !! koitetaan jatkaa samaa rataa! ;)

      Poista
  4. Pitääpä kokeilla tuota Cocovin pakuriteetä, kerta on noin riittoisaa. Lähikaupassa näytti olevan, joskin hinta vielä toistaiseksi mietitytti. Nuo yhden pussin käyttökerrat kuitenkin laskevat kivasti hintaa/mukillinen. Ensi kerralla päätyy siis ostoskoriin asti!

    -Nefer

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ihmeessä! mäkin yllätyin siitä kuinka riittoisaa toi oli :-)

      Poista
  5. Muaki kiinnostaa postaus tohon sun ruokavalioon liittyen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo pitää laittaa idea muhimaan ja suunnitella sisältöä siihen :-)

      Poista
  6. Saiskohan ton banaanin korvattua millään muulla? Banaanille allergisena (automaattinen oksennusrefleksi banaanista) ei pahemmin viittis käyttää kyseistä raaka-ainetta noissa jos joku päivä sattuis kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmmm, voithan sä kokeilla vaikka päärynää tai persikkkaa? :D en takaa kyllä lopputulosta mut jos kokeilet ni kerro hei sit mulle kans miten onnistu!

      Poista
  7. Ite oon ollu "tauolla" bloggailusta ja blogien lukemisesta melkein 2kk kiitos koulun. Oli ihana palata takasin ja selata läpi sun vanhemmatkin postaukset.
    Vautsi! Oot kyllä ihanan pirtee ja motivoitunu tyyppi, varmaan osa syy siihen et itekkin oon lähteny panostaa urheiluun. Tietysti into pitää lähtee omasta itsestä, mutta näillä sun ihanilla postauksilla ei asia ainakaan pahene! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi vitsi, sun kommentti piristi kyl todella paljon! tervetuloa takaisin :-) reipasta kevättä sinne puolelle ruutua hei myös!

      Poista
  8. Voisitko laittaa sen raakasuklaan ohjeen tänne:)? kuulosti niin superhyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo voin jossain postauksessa sivuuttaa sitä! mulla on kyllä muutamia kuvia siitä säästössä :-) mutta valmiin cocovin paketin mukaan tehtiin !

      Poista
  9. ootko siirtyny mekkaan treenaamaan? :) satuin instassa huomaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo! seuraavat viis viikkoa oon arkisin siellä treenaamassa harkan takia :-)

      Poista
  10. mitä kaikkia koordinaatio juttuja teet salilla?

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig