By Laura Hämäläinen

2014/05/13

VINKIT HERKKUHIMON HILLINTÄÄN

IMG_0573

Olin kuukausi sitten vielä melkoinen sokerihiiri - tykkäsin napostella pieniä herkkuja päivittäin ja lipsuin kerran viikossa pidettävästä herkkupäivästä. Mietin, että eihän siitä nyt mitään haittaa voi olla jos ihan vähän otan suklaata jälkkäriksi tai ihan vähän irtsareita samalla kun luen tenttiin, erityisesti kun ei tavotteissa ole kiristää kroppaa vaan plussilla mennään reippaasti. Kuulostaako tutulta?

Teneriffalla heräsin todellisuuteen kun aamupalaksi upposi helposti pieni levy suklaata, että hei haloo eihän tässä nyt ole mitään järkeä enää. Aloitin siis sokerittoman elämän kuukaudeksi tavoitteenani löytää taas kohtuus herkutteluun. Jätin pois kaiken lisätyn sokerin (paitsi palkkari oli sallittua) ja pyrin myös välttelemään piilosokereita parhaani mukaan. En itsekään usko tätä, mutta pääsin eroon sokeririippuvuudestani ja olo on puhtaampi kuin koskaan! Tottakai kuukauteen kuului myös heikkoja hetkiä jolloin vikisin sohvalla muiden syödessä suklaamunia ja maailma tuntui epäreilulta... :-D Mutta siitäkin huolimatta, en voi muuta kuin suositella kokeilemaan!

Nyt haluankin jakaa teille tuon kuukauden aikana hyväksi toteamiani vinkkejä, are you ready?!

  • Opi tunnistamaan heikot hetkesi jolloin herkkuhimo on pahimmillaan - itselläni pahimpia olivat ehdottomasti tentteihin lukeminen/ikävien koulutehtävien tekeminen (kiitos lukioajat ja irtokarkkipussit, hyvin ehdollistettu :-D), päivät jolloin tuntui, että kaikki on vaikeaa ja seinät kaatuu niskaan ja yllätyksenä kolmas lämmin ateria, tuntui että olisi _pakko_ saada jälkkäriä. 

  • Korvaa naposteluherkut jäisillä kotimaisilla marjoilla eli mustikat, mustaherukat, mansikat ja vadelmat kehiin! Marjat sisältävät kuituja ja tärkeitä vitamiineja sekä antioksidantteja ja jäinen suutuntuma on ihana, hieman karkkimainen <3 

  • Syö säännöllisesti ja nuku riittävästi - väsymys + alhainen verensokeri ovat petollinen yhdistelmä

  • Opettele kokkailemaan terveellisiä "herkkuja" kuten banaanipannukakkuja ja erilaisia smoothieita (tästä tulossa vielä omaa postausta)

  • Ole aktiivinen eli liiku säännöllisesti - treenin jälkeen harvoin tekee mieli vetäistä suklaalevyllistä naamaan, right?

  • Ole päättäväinen! Alku on vaikeinta ja huomaat ehkä himoitsevasi sokeria päivittäin. Tätä vaihetta voi kestää parikin viikkoa, mutta sen jälkeen alkaa helpottaa ja kolmannella viikolla huomaat jo, että menee päiviä ilman ajatustakaan suklaapatukoista. Pikkuhiljaa huomaat, ettei sinun enää tee mieli herkutella ja olosi tuntuu oikeasti puhtaammalta


IMG_0557IMG_0381

 

Tunnistaako kukaan itsessään samoja piirteitä? Olisiko sinulla jotain muita hyviä vinkkejä jaettavaksi? Kuka on valmis ottamaan kuukauden haasteen vastaan? 

Täältä löydät aikaisemman postauksen sokerin haittavaikutuksista meidän elimistölle.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Tekisi hyvää itsellenikin ryhtyä tarkkailemaan sokerin käyttöä..Ihanan raikkaat kuvat !:)

    VastaaPoista
  2. Tekis kyllä hyvää tällanen sokerin käytön tarkkaileminen, liian usein on se käsi siellä karkkipussissa tai levyllinen suklaata nautittu.. :D

    VastaaPoista
  3. Tunnistan tästä itseni täysin! Aina sitä ajattelee että voi hyvin syödä suklaata kun treenaa niin paljon ja jatkuvasti lipsuu karkkipäivästä....jotenkin turhauttavaa minusta ainakin! Olisi hyvä tehdä tuo kuukauden lakko, jotenkin vaan pelottaa että onnistuuko.....?! :D

    VastaaPoista
  4. Mä olin totaalikieltäytyjä sokerista pidemmän aikaa, kun yritin etsiä syitä mun vatsavaivoilleni. Loppujen lopuksi kun sekään ei tuottanut tulosta, aloin taas syömään makeaa. Nyt se harmittaa, koska olin saanut sillon niin hyvän fiiliksen päälle, eikä tehny enää mieli ollenkaan sokerihöttöjä tai mitään maustettuja jugurtteja yms. Jälkeen päin ku mietin, niin tuntuu et mulla oli sillon tosi hyvä ja jotenki kevyt olo, mut en tiiä onks se vaa et aika kultaa muistot :-D Kuitenkin, haluisin nyt takas yhtä hyvän fiiliksen sokerittomuudesta kun sillonkin! Homma ei vaan enää tunnu onnistuvan, aina ajattelen et kyl voin vähän ottaa jotain hyvää.
    Sen oon kyllä kans huomannu, et jäätävä nälkä kostautuu vaan herkuttelulla. Välipalat kehiin siis! :D

    VastaaPoista
  5. kyllä sen eron huomaa vaikka alku voikin olla hieman hankalaa! :-)

    VastaaPoista
  6. joo, trust me i know the feeling :-D

    VastaaPoista
  7. joo muaki vähän mietitytti että miten pystyn vai pystynkö ollenkaan, mutta kyllä kannatti!! ei voi muuta kuin suositella, tulee niin jotenkin "puhdas" olo !

    VastaaPoista
  8. en usko, että ihan kaikki on vain kultaisia muistoja! mustakin tuntuu olo paljon paremmalta ilman sokeria :3 ja jep, ihan totta tuo nälkäjuttu!

    VastaaPoista
  9. Siis etkö syö MITÄÄN missä on sokeria? Tuntuu vaan että sitä sokeria on nykyään ihan joka paikassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis joo tottakai sitä nyt tulee silloin tällöin, mutta koitan säilyttää kohtuuden :-)

      Poista
  10. kaikki mahdollisia "herkut" jotka ovat kuitenkin terveellisiä, niin luetteloa tänne päin, jos millään viitit :)! voit tehä kokonaisen postauksenkin tästä! Mistä hankit marjat? onko sulla vain ihania isovanhempia joilta niitä saa vai ostatko kaupasta,(ainakin mun mielestä) kalliilla hinnalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tulossa on omaa postausta näistä jutuista! :-) perjantaina tulee vinkkiä pariin smoothieen ! ja porukat keräsi marjoja viime vuonna hullusti niin sieltä olen kantanut mustikoita ja mansikoita ja mustaherukat ostan kaupasta, maksaa reilun euron pussi eli ei pahan hintaista :)

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig