By Laura Hämäläinen

2016/02/04

MILLAINEN ON HYVÄ TAVOITE?



"Jos et tiedä minne olet menossa,
päädyt luultavasti jonnekin muualle."
- Lawrence J. Peter


Olen viimeaikoina ollut äärettömän kiinnostunut mentaalivalmennuksesta ja sen vaikutuksesta urheilijoiden suorituksiin. Ihmismieli kiehtoo ja omalla kohdalla panostus on jo suhteellisen suurta treeniohjelmoinnin ja ruokavalion puolesta, miksi ei siis maksimoisi myös sitä mentaalista vahvuutta? 

Sain joululahjaksi Erik Bertrand Larssenin Paras -kirjan jossa korostetaan sitä, että menestys on kovan työn tulosta. Menestyneet ihmiset eivät ole kirjoittajan mukaan yhtään sen lahjakkaampia kuin muutkaan, he vain ovat sitoutuneempia harjoittelemaan huipulle vaadittavan määrän. Tämä ei päde pelkästään huippu-urheiluun vaan ajatusta voi soveltaa myös muihin elämän osa-alueisiin kuten omaan työmoraaliin, yritysjohtoon tai vaikkapa parisuhteeseen. 


IMG_9149

Jokaisella meistä on ollut tavotteita. Välillä tavoitteet ovat selkeämpiä, välillä ne hakevat muotoaan uudelleen. Se on voinut olla valmistuminen määräajassa, kilpailukarsinnan läpäisy, oman asunnon hankkiminen tai vaikkapa liikuntaharrastuksen ylläpitäminen kerran viikossa. 

"Tavoite auttaa meitä kanavoimaan energiamme oikein. Se lisää motivaatiota ja auttaa keskittymään ja tämä puolestaan parantaa mahdollisuuksiasi saavuttaa tavoite. " 
-Bertrand-Larssen, Paras -kirja


Bertrand-Larssenin kirjan yksi kappale käsittelee tavotteita. Millainen on hyvä tavoite? Miksi tavoitteet ovat tärkeitä? Hän korostaa, että tavoite ei koskaan tehoa ellei se vaikuta tunteisiin. Jo pelkästään tavoitetta ajattelemalla ihmisen tulisi tuntea mielihyvää ja saada tekemään kaikkensa tavoitteen saavuttamiseksi. Omalla kohdalla voi allekirjoittaa tämän kyllä suuresti. Jo pelkästään tavoitteen ajattelu saa nousemaan niinä vaikeinakin aamuina sekä tekemään arjessa pieniä, mutta tärkeitä valintoja. Itselle nämä valinnat ovat mm. aikasin nukkumaan meneminen ja säännöllinen ateriarytmi. Arki pyörii myös suhteellisen paljon treeniaikataulujen ympärillä. Ja tämä kaikki tukee omalla kohdalla tavoitteeseen pääsyä.

Oikean tavoitteen saavuttaminen tuottaa äärimmäistä mielihyvää ja kaikki pienetkin askeleet matkan varrella tuottavat hieman samaa tunnetta. Bertrand-Larssen korostaa, että oikeat tavoitteet ovat myös konkreettisia. Hieman ympäripyöreät tavoitteet kuten "haluan tulla vahvemmaksi" tai "haluan tulla rikkaaksi" eivät ohjaa ihmisen toimintaa läheskään yhtäpaljon kuin "haluan kyykätä 110kg" tai "haluan saada kasaan miljoona euroa". Ymmärrät eron, right? Tavoite kannattaa muotoilla mahdollisimman täsmällisesti ja konkreettisesti kuin mahdollista, mieluiten kirjallisesti. Näin sinun on helpompi laatia suunnitelma, joka vie sinua kohti tavoitettasi. 

Tavoitteen asettelu ei aina välttämättä ole helppoa ja se voi vaatia hieman aikaa. Kaikki tavoitteet eivät välttämättä ole edes hyviä. Tavotteita saa ja pitää korjata, Bertrand-Larssen kirjoittaa. Tavoite voi tuntua alussa melkein saavuttamattomalta, mutta ajan mittaan kuitenkin realistiselta. Juuri tällaisiin tavotteisiin pääsy tuottaa suurinta tyydytystä. 

Yksi juttu mikä itsellä kolahti kirjaa lukiessa oli se kuinka Erik mainitsi myös siitä, että menestys edellyttää myös joidenkin siltojen polttamista. Se voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan myöhäisistä leffailloista luopumista tai suuremmassa mittakaavassa vaikkapa opiskelupaikan lykkäämistä urheilutavotteiden vuoksi. 

Ne jotka uskaltavat valita tavoitteensa, jotka uskaltavat tehdä kaikkensa sen saavuttamiseksi, parantavat merkittävästi onnistumisen mahdollisuuksia. 


Millaisia ajatuksia herättää? Olisi kiva kuulla myös millaisia tavotteita olette asettaneet tälle vuodelle? 

IMG_9158
SHARE:

4 kommenttia

  1. Eka strict pull up ja sairaanhoitajaksi valmistuminen ovat tämän vuoden tärkeimmät tavoitteeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jes! boxilla päästään työstämään tuota ensimmäistä ;-)

      Poista
  2. Mä aion ihan tosissani päästä SM-kisoihin. Se on ihan realistinen tavoite ja teen nyt jo ihan sikana hommia sen eteen. Aion. Tulen pääsemään. Kyllä. Ihana kirjoitus!

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig