By Laura Hämäläinen

2017/09/24

3+1 MYYTTIÄ URHEILUVAATTEIDEN PESUSTA

* Kaupallinen yhteistyö: Bio Luvil

IMG_2096


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Bio Luvilin kanssa. Yhteistyön tarkoitus on lisätä aktiivisten liikkujien (ja hieman vähemmän pyykinpesuun perehtyneiden henkilöiden kuten allekirjoittaneen) tietämystä juurikin eniten pesukertoja kerryttävien vaatteiden hoidosta eli urheiluvaatteiden pesusta. 

Itse kuulun niihin, jotka juuri ja juuri jaksavat erotella pyykit tyylillä "valkoiset ja muut" ja annostelevat pesuaineenkin aina vähän sinnepäin (:D). Olen kuitenkin huomannut, että vaatteiden käyttöikä varmasti pitenisi jos niitä pesisi oikein ja oikeanlaisilla aineilla, koska on ikävää jos treenivaatteiden muoto katoaa muutaman kuukauden käytön jälkeen vain siksi, että ei jaksanut kiinnittää huomiota siihen miten niitä kannattaisi pestä. Koska noh, treenivaatteet nyt tuppaa olemaan yleensä suhteellisen hinnakkaita.

Sen lisäksi, että olen ottanut tavoitteekseni lajitella pyykit oikein - vaaleat, mustat ja värikkäät, aion myös panostaa kunnollisiin pesu- ja huuhteluaineisiin.

Keräsinkin yhteen 3+1 yleisintä myyttiä liittyen urheiluvaatteiden pesuun. Kuinka moni näistä kumoutui sinun kohdallasi? 

IMG_2097

1. Teknisiin materiaaleihin ja urheiluvaatteisiin ei saa käyttää huuhteluainetta

Väärin. Se on sallittua ja suorastaan suositeltavaa. 

Itsekin olen elänyt tässä uskossa noh, niin kauan kuin olen itse pyykkini pessyt - mistä lie tämä sitten aikojen saatossa ihmisten mieleen tarttunut. 

Käyttämällä huuhteluainetta treenivaatteita pestessä autat ehkäisemään kuituvaurioita ja
vanuttumista, joka saattaa vangita kosteutta ja hikeä treenivaatteisiin ja aiheuttaa ikäviä hajuja.
Vanuttuneissa vaatteissa kankaan hengittävyys myös kärsii jolloin treenatessa kosteus ei pääse
haihtumaan iholta pois yhtä hyvin. Lisäksi treenivaatteet on usein valmistettu keinokuiduista jotka
sähköistyvät helposti.

Huuhteluaine auttaa vähentämään vaatteiden sähköisyyttä ja tekee niistä miellyttävän pehmeitä.
Vaatteiden kunnosta huolehtimisen lisäksi huuhteluaineella saat treenivaatteisiisi halutessasi raikkaan
tuoksun.

Vastoin yleistä uskomusta, huuhteluaine ei vaurioita elastaani kuituja tai vaikuta kankaan
joustavuuteen (jeij, tervetuloa raikkaan tuoksuiset treenivaatteet!!)

2. Pesuaineella ei ole väliä 

Väärin. On suositeltavaa käyttää nestemäistä pesuainetta, joka pesee ja huuhtoutuu hyvin
myös matalammissa pesulämpötiloissa. Vaatteiden käyttöikää pidentää urheiluvaatteiden pesuun suunnitellut pesuaineet kuten uusi Bio Luvil Sport.

Bio Luvil Sport on tarkoitettu huolehtimaan kankaista ja kuiduista kuten muutkin Bio Luvil tuotteet, mutta se on suuniteltu erityisesti urheiluvaatteille ja teknisille materiaaleille. Se neutralisoi hajuja eikä sisällä valkaisuaineita ja jättää vaatteisiin raikkaan tuoksun. Tuoksu oli omaan nenään todellan miellyttävä enkä muista koska treenivaatteet olisi tuoksunut yhtä freesille (heh yleensä kun käyttänyt sitä halvinta pesuainetta mitä kaupan hyllystä löytyy..)

3. Kuivaustavalla ei ole merkitystä 

Väärin. Puuvillakankaat voi laittaa suoraan kuivausrumpuun, mutta kaikkien teknisten materiaalien tulisi antaa kuivua luonnollisesti. Tarkista aina paras kuivaustapa vaatteen hoito-ohjelapusta. 

4. Voin pestä kaikki treenivaatteet samalla lämpötilalla 

Väärin. Suurin osa urheiluvaatteista vaatii alhaisen, jopa 30° lämpötilan joten muista aina tarkistaa lämpötilamerkistä vaatteet hoito-ohjelapusta. Osa tuotteista voi vaatia jopa erityispesuohjelmaa. Huomioi, että usein automaattiset pikaohjelmat pesevät 40-50° jos lämpötilaa ei voi itse säätää ja itse olen tähän kyllä syyllistynyt kun en aiemmin sitä hoksannut ja olen pessyt treenivaatteita aivan liian lämpimällä vedellä ja se on vaikuttanut mm. vaatteiden muotoon teknisissä paidoissa. 


Ja hei, koska tiedän että siellä on paljon treenaavia ihmisiä ruudun takana - halutaan antaa nyt teille mahdollisuus voittaa Bio Luvil Sport -tuotepaketti. 

Kommentoimalla ja kertomalla mitkä ovat sinun lempi treenivaatteesi ja miten treenityylisi rakentuu olet mukana arvonnassa. Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan kolme Bio Luvil Sport tuotepakettia! Arvonta on voimassa 7 päivää eli päättyy 01.10. Tutustu kilpailun sääntöihin ja ehtoihin täällä.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
SHARE:

2016/04/28

TEHO SPORT

IMG_9974

* Yhteistyössä Indiedays & Teho Sport

Pääsin Indiedaysin ja Teho Sportin kampanjan myötä testaamaan jotain mitä en koskaan ole millään tasolla edes yrittänyt, nimittäin surffausta !! Reissussa meidän piti käydä alkeistunnilla, mutta sairasteluiden takia ei löydetty sopivaa päivää ja se jäi hieman harmittamaan meitä molempia. Onneksi surffata voi nykyään myös sisällä! Oltiin  siis  poikaystävän kanssa aivan fiiliksissä tästä mahdollisuudesta ja vaikka mäkihyppääjälle laji tuntui olevan hieman helpompaa, oli molemmilla kyllä ihan sairaan hauskaa ja pitää kyllä päästä uudestaan! Lajikokeilun lisäksi testailtiin TEHO-sport sarjan tuotteita.

IMG_9967 IMG_9971

Itse olen vasta viimeisen vuoden sisällä ymmärtänyt urheilujuomien merkityksen treeneissä ja omassa suorituskyvyssä. Ennen join aina treeneissä vettä, mutta kuulun niihin tyyppeihin jotka hikoilee niin että hikeä tippuu lattialle, silmiin, suuhun.. :D Hien mukana menetämme paljon tärkeitä suoloja ja vaikutus näkyy suorituskyvyssämme. Tiesitkö, että jo 2% nestevajaus voi heikentää suoritustehoamme jopa 20%?

TEHO-Sport urheilujuomat ovat hypotonisia, mikä tarkoittaa sitä, että niiden suolapitoisuus on kehon luonnollista suolapitoisuutta alhaisempi imeytymisen edistämiseksi. Lisäksi juoman hiilihydraattikoostumus on luotu edistämään nopeampaa imeytymistä suorituksen aikana ja näin ylläpitämään nestetasapainoa = parempi suorituskyky. Itse huomaan kyllä treeneissä eron kuin yöllä ja päivällä jos keho pääsee kuivumaan liikaa, varsinkin kesällä/lämpimässä kun hikoilu on ihan tolkuttomissa mittasuhteissa.

Vaikka vesiurheilussa ei tuntenut samalla tavalla hikoilua ja elimistön "kuivumista" kuin omassa lajissa, niin oli kyllä melkoisen tärkeää saada kunnon nesteytys surffisession päätteeksi. Pieni saunominenkin ehkä vaikutti asiaan ja poikaystävän sanoin "on kyllä paljon kätevämpää kun mukana valmis juoma eikä tarvitse alkaa sotkemaan minkään jauheiden kanssa". Omenan makuisesta urheilujuomasta tuli mieleen lapsuuden omenamehu (:D) eikä juomasta paistanut läpi lainkaan teollista sivumakua, jes!

IMG_9983

Toinen itselle tärkeä osa treenirutiineja on palautusjuoma. TEHO-sport palautusjuomasarjasta löytyy kaksi erilaista tuotetta voima- ja kestävyysharjoitteluun. Voimaharjoitteluun tarkoitetut juomat sisältävät 28g proteiinia ja kestävyysharjoitteluun tarkoitetut juomat sisältävät suhteessa hieman enemmän hiilihydraatteja. Lisäksi tuoteperheeseen kuuluu uusi kreatiinia sisältävä palautusjuoma voimaharjoitteluun. Makuina löytyy suklaa, banaani-suklaa, mansikka ja valkosuklaa. Oma ehdoton suosikki on ihan toi perus suklaa !! NAM.

Rikulla odotti vielä surffin päätteeksi kotona omat treenit joten nopeasti imeytyvä palautusjuoma oli kätevä ja suklaan mausta tuli kuulemma mieleen suklaavanukas eli ei huono! Täytyy kyllä itsekin myöntää, että mausta ehdoton 10+ - kyllähän noita vetelis vaikka välipalaksi kolme tölkillistä.

IMG_9989 IMG_9992

TEHO Sportin Instagram tilillä on käynnissä kilpailu (@tehosport) jossa myös sinä voit voittaa aktiivisen lajikokeilun ja TEHO-sport tuotepakkauksen. Kilpailuun osallistutaan tägäämällä Teho Sport -logolla varustettuun kuvaan kenen kaverin kanssa haluaisit päästä kokeilemaan kuvassa esiintyvää lajia! Kilpailu on käynnissä 15.5. asti. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yksi lajikokeilu ja tuotepakkaus.



SHARE:

2014/02/25

URBAN mixed with CASUAL

IMG_8041

IMG_7992

44

IMG_8072

3
| pullover ESPRIT* | jeans VERO MODA | high heels SPIRIT STORE | shades LINDEX | jacket VILA | blouse VILA | watch REGAL | 


Beigeä ja mustaa, luottoyhdistelmä joka toimii varmasti joka kerta! Löytyykös teiltä jotakin tiettyä luottoyhdistelmää joka pelastaa huonot asupäivät? 

Tänään olen suhteellisen heikolla menestyksellä yrittänyt tutustua raitiovaunu- ja metroaikautauluihin huomista silmällä pitäen ja voi olla, että tulee aika jännittävä reissu Helsinkiin kun lähtee peukalo keskellä kämmentä seikkailemaan noilla julkisilla :-D Onneksi nykyään puhelimissa kartat sun muut navigaattorit niin ei tarvi turistina pyöriä kartta kädessä, se vois olla jo aavistuksen noloa..  Onneksi ei ole mikään kiire aikataulu niin on aikaa vähän sekoillakin. Kysympä kylläkin, että miksi iltaisin tulee tasan kaksi junaa takaisin Kouvolaan? Ensimmäinen tottakai liian aikaisin, toinen ihan liian myöhään, great.

Ja hei pysykäähän kuulolla, loppuviikosta tulossa huikeita uutisia ;-)

/ Beige and black, one of my absolute favorite combinations! Today I've tried to figure out some subway schedules for tomorrow and my trip to Helsinki but we'll see how lost I'll get.. :-D And hey, stay tuned, there's going to be awesome news later on this week! ;-)
SHARE:

2014/02/10

VERO MODA -LUKIJAKAMPANJA

IMG_7247 IMG_7218 222
| pants VERO MODA | top VERO MODA | blazer VERO MODA | scarf VERO MODA | shoes OASAP.COM

Mukavat maanantait muruset ja kuulkaas, toivottavasti olette keskiviikkona Kouvolan tietämillä! Järkättiin Kouvolan Vero Modan tyttöjen kanssa teille pienimuotoinen kampanja tälle viikolle; mainitsemalla blogin nimen eli The Moment, saat -20% alennuksen haluamastasi tuotteesta ke-pe ja kommentoimalla tähän postaukseen mitä ostoskassiisi tarttui, osallistut myös 50min hierontalahjakortin arvontaan! Muista lisätä kommenttiisi sähköpostiosoitteesi jotta saan sitten arvonnan voittajan kiinni spostitse. Olen itse paikalla Vero Modassa keskiviikkona klo 16 jälkeen - tulkaa ihmeessä moikkailemaan, annan mielelläni vinkkejä välikauden pukeutumiseen tai vaikkapa treenailuun! 

Ihanat viikon alut! 
SHARE:

2014/02/02

SE TÄYDELLINEN TALVITAKKI

4 IMG_6989 IMG_6981 3 IMG_6970
| JACKET makia | JEANS noisy may | BEANIE gina tricot | BOOTS oasap.com | IPHONE CASE nike | 

Hellurei ja rentoa sunnuntaita ruutujen toiselle puolelle! Piti jo eilen tulla postailemaan tämä lauantaipäivän "asu", mutta en ehtinyt. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan! Täällä on parhaillaan menossa armoton työmotivaation kerääminen, tekisi lähinnä mieli jäädä sohvalle makaamaan, mutta intervallispinning ja body pump odottelevat ohjaajaansa.. Ei me ohjaajatkaan aina riemusta kirkuen kotisohvalta nousta, mutta kyllä se fiilis aina kuitenkin löytyy kun sen mikin päähän pistää! Tänään aamupäivästä en sen sijaan olisi malttanut lähteä salilta kotiin... Innostuin vähän tekemään tukilihastreeniä ja huoltamaan jumeja auki, helposti siinä vierähti melkein pari tuntia :-D

Viikonloppu sai pitkästä aikaa kunnon merkityksen arkipäivien kuluessa Kouvolassa. Tuntuu ihanalta olla takaisin Lahdessa nämä muutamat päivät viikosta - saa hengailla poikaystävän kanssa, nukkua omassa sängyssä ja nauttia välillä vain siitä omasta rauhasta. Eilen käytiin keskustassa lounaalla kauppahallin café Annikassa ja oli kyllä hyvä kuuden euron salaattilounas, sisälsi jälkiruoka kahvin/teen ja vielä jälkkäriäkin saa jos haluaa :-) Tästä viikonlopusta erityisen mieluisan teki muutama viikon aikana postissa saapunut paketti. Vihdoin ja viimein sain oman talvitakin (nimim. oon koko talven käyttänyt poikaystävän takkia, heh) ja oasapilta tilatut kengätkin olivat yllättävän mukavat jalassa! Takkia tilaillessa oli yksi ehdoton kriteeri - takin pitää olla mahdollisimman lämmin ja tämä takki kyllä täyttää ne kriteerit täysin. 

Jopas tuli sekavanlaista tarinaa, mutta noh välillä tulee höpöteltyä enemmän. Kaipa se olisi pikkuhiljaa vaihdettava treenivaatteet päälle ja lähdettävä suuntaamaan töihin muutamaksi tunniksi. Rennot sunnuntai-illan jatkot sweeties!
SHARE:

2014/01/25

WINTERY GREY & WHITE

IMG_6887

IMG_6897

21

IMG_6885

IMG_6891
| jeans Esprit* | shoes 2ndhand | knitting Gina Tricot | jacket H&M | backpack Fjällraven Kånken |

Vuoden ensimmäiset asukuvat, olkaapas hyvä! Tämän näköisissä vaatteissa tuli pyörähdettyä tänään keskustassa lounassalaatilla ja vähän kaupoilla (note: en ostanut mitään, jihii :-D) Pitkästä aikaa poistui kotoa muissakin kun toppahousuissa ja laskettelutakissa - ihanaa vaihtelua nää vähän kevyemmät pakkaset tolle viime päivien -25C keleille. 

Ensi viikosta alkaakin jännittävät kuusi viikkoa, nimittäin ensimmäinen kunnon harjoittelu! Suuntaan siis arkipäiviksi vanhempien nurkkiin kotikotiin pyörimään - onneksi viikonlopuiksi pääsee aina takaisin Lahteen poikaystävän ja ystävien luo. Jotenkin tosi outoa ajatella, että harjoittelun loppuessa on jo maaliskuu (?!) ja mennään jo hurjaa vauhtia kohti kevättä. Kesätyöpaikkaakin pitäisi alkaa tosissaan vissiin etsiä pikkuhiljaa.. Noh, ehtiihän tässä! Nyt taidan mennä keittämään toisen kupin teetä ja muokkailla huomiseksi parit kuvat lisää :-) Vietelkäähän rentouttava lauantai-ilta <3 
SHARE:

2013/11/25

LUKIJOILLE ALENNUSTA VERO MODASTA

IMG_5693 3 IMG_5743
| shoes converse | everything else vero moda | 

Noniin, on taas aika järjestää jotakin kivaa teille siellä ruutujen toisella puolella yhdessä Kouvolan Vero Modan kanssa! Tiistaina 26.11. & keskiviikkona 27.11. mainitsemalla blogin nimen The Moment saa kaikista yläosista -20% alennusta! 

Kävin itse lauantaina vähän kurkkailemassa pikkujoulukauden uutuuksia ja ohmy, raahasin about puolet liikkeen valikoimasta mukanani sovituskoppiin :-D Eniten rakkautta herätti kuitenkin tuo kuvissa näkyvä takki - täydellinen yhdistelmä nahkaa ja vaaleaa beigeä! 


Pikkujoulukausi näkyi todella kivasti tämän hetken valikoimassa - erilaiset paljetit ja mielenkiintoiset yksityiskohdat saivat aikaan kunnon harakkaefektin kun hamstrasin mukaan kaikenlaista kivaa ja kimmeltävää. :-D (kuviin valitsin hieman kehnosta  kenkävalinnasta johtuen vähän arkisempaa asua..) Kummittelemaan jäi kuitenkin mm. ihana maastonvihreä paita kultaisilla yksityiskohdilla ja vähintään yhtä ihana hopeinen paljettineule... 
SHARE:

2013/11/18

THE SUN ON MY HAIR

IMG_5651 IMG_5639
takki* oasap / neule ONLY / ruutupaita H&M / legginsit vero moda / huivi gina tricot

Ikinä ei voi olla liikaa takkeja, eihän? Noh, nyt on ainakin taas yksi lisää tulevan talven varalle. Alkaa minun pikkiriikkisen eteisen naulakkokin näyttää pikkuhiljaa siltä, että voisi muutaman uuden henkarin hommata... :-D

No mutta joo, käytiin nappailemassa nämä kuvat sunnuntaina semisti tuulisena päivänä eikä koko kuvailusta meinannut tulla yhtään mitään :-D Pelotti lähinnä, että koska a) naapurin autotalliteltta lähtee lentoon tai b) koska itse lähtee lentoon. Noh, oli siellä 50 kuvan joukossa kolme onnistunutta, jes! Pakko vielä antaa erikoismaininta tuon takin kunnon karvavuorelle - luulisi tarkenevan talvella sitten mäkikisojenkin katsomossa. :) 

Tämä viikko meneekin viimeistellessä meidän jääkiekkojunioriprojektia ja kieltämättä hieman alkaa jännittää ensi viikon alussa häämöttävät testauspäivät, jaiks. Jotenkin outoa ajatella, että kohta on joulukuu?! Hei apua joululahjaostokset...........

* takki saatu yhteistyössä oasap.comin kanssa
SHARE:

2013/11/08

SHOPPAILIJAN UNELMA

Usein päädyn iltaisin tylsyyksissäni selailemaan erilaisia nettikauppoja - ehdottomat suosikit ovat zalando.fi ja stadium.fi. Voisin tuhlata satoja euroja helposti varsinkin Niken vaatteisiin. Tälläkin hetkellä hakusessa on hupparia, treenivaatteita, nike free kengät.... Lista on loputon. :-D Nyt siis luvassa jotain, mikä on varmasti jokaiselle shoppailijalle mieleen... 

nelly

Sain viime viikolla mielenkiintoisen yhteistyötarjouksen, josta en voinut kieltäytyä! Mistä on siis kysymys? 
Ostohyvitys.fi on palvelu, jonka kautta saat rahaa takaisin ostoksistasi. Esimerkiksi jos tilaat 100€ nelly.comista, saat heti bonustilillesi 11,50€ rahaa takaisin. Ostohyvityksessä on mukana yli 400 nettikauppaa, mm. zalando, stadium, nelly.com, brandos... Jopa tuon komeamman osapuolen yksi lempikaupoista, blue tomato, löytyi listalta! Vaatekauppojen lisäksi hyvitystä voi kerätä myös esimerkiksi hotelleista, kosmetiikasta, lennoista tai elektroniikasta. Pakko myöntää, että itsekin olen aiemmin suoraansanottuna skipannut aiheeseen liittyvät blogitekstit ja nyt lähinnä mietin, että miksi ihmeessä? Näin opiskelijana pienikin säästö on aina kotiinpäin ja kympilläkin saa ostettua jo monta maitorahkaa :-D  


ZALANDO

Miten sitten käytät ostohyvitystä? Se on onneksi helppoa. Klikkaamalla TÄSTÄ pääset blogini kampanjasivulle. Rekisteröityminen on nopeaa - sinun tarvitsee vain täyttää sähköpostiosoitteesi ja keksiä itsellesi salasana. Tämän jälkeen palvelu on käytettävissäsi. Jos haluat tilata esimerkiksi mekon nelly.comista, surffaile itsesi ostohyvityksen sivujen "verkkosivut -välilehden" kautta haluamaasi verkkokauppaan klikkaamalla siirry kauppiaan sivulle (tämä on tärkeä vaihe!). Tämän jälkeen kaikki ostoksesi kerryttävät bonusta bonustilillesi.Tilauksen tekemisen jälkeen näät omalta Ostohyvitys-sivultasi hyvitystilanteesi ja 15 euron minimimaksurajan ylittyessä hyvitysrahat maksetaan haluamallesi tilille.



NIKE

Bonuksen kerryttämiseen ei ole olemassa minimirajaa eli ostoksesi voivat olla pienempiäkin. Lisäksi rekisteröitymällä palveluun TÄSTÄ LINKISTÄ saat ensimmäisen bonuksesi jälkeen Fazerin suklaalevyn kotiin toimitettuna hämärän syysillan piristykseksi. Kampanja voimassa vuoden loppuun, hyödynnnä tilaisuus vaikkapa joululahjoja ostellessasi! 

Nyt taidan itse suunnata kotiuttamaan kauan haaveissa olleet Nike free kengät... Mukavaa viikonloppua sweeties! 

* postaus toteutettu yhteistyössö ostoyvitys.fi palvelun kanssa.
SHARE:

2013/11/05

BLACK AND BEIGE

IMG_5231 IMG_5242 IMG_5217 IMG_5247
huivi persunmall* / housut vero moda* / kengät spirit store / takki ONLY / neule VILA / koru persunmall* / kello ur&penn / laukku oasap* 

Täällä taas, vihdoin ja viimein! Ihan ensimmäisenä haluan kiittää kaikista ihanista kommenteista joita jaksoitte kirjoitella pariin viime postaukseen, piristävät aivan älyttömästi mieltä tämän pimeyden ja muun hullunmyllyn keskellä <3 

Oli tarkoitus jo eilen istahtaa koneen ääreen, mutta päätettiinkin lähteä Rikun kanssa ulos syömään lieventämään maanantaimasennusta. Noh, mutta nyt vihdoin pääsen höpöttelemään kuulumisia teillekin. Tämä kellojen siirtämishomma on kyllä varmasti jokaisen bloggaajan painajainen, melkeimpä toivon ensilumia jo... Tämmönen aika ei ole se kaikista miellyttävin ihmiselle joka pelkää pimeää joissakin määrin :-D 

No mutta, niihin kuulumisiin. Viikonloppu oli pitkästä aikaa todellinen viikonloppu eikä vain kaksi randomia päivää viikon lopulla. Käytiin ulkona syömässä ja pitkästä aikaa myös hieman juhlimassa, sunnuntaina suunnattiinkin minun vanhempien luo syömään ja saunomaan. Parin päivän breikki koulujuttujen ajattelusta teki kyllä todella hyvää! Tämä viikko onkin sitten todellista hullun myllyä - pitkiä päiviä koulussa, huominen menee Trion terveyskioskilla ryhtiä kartoittaessa, torstaina ja perjantaina pitäisi laatia testipatteristoa jääkiekkojunioreille ja kaiken kukkuraksi tämän kruunaa kunno syysflunssa, että tattista vaan. Olkapäitäkin pitäisi ehtiä mennä näyttämään lääkärille... 

Nyt taidan kirjoitella muutaman postauksen ajastukseen, keittää kupillisen teetä ja kuunnella  tätä  biisiä uudelleen ja uudelleen samalla kun odottelen miehekettä kotiin. Meillä on illan ohjelmassa Arrowin 1. kauden päätösjakso, jänskää! 
SHARE:

2013/09/29

PERFECT BLAZER

IMG_4224 IMG_4229 11
bleiseri* oasap / farkut* vero moda / laukku* oasap / kengät converse / t-paita cheap monday

Vihdoin odotus palkittiin ja postissa saapui pehmoinen paketti, joka piti sisällään uuden rakkaus bleiserin! Törmäsin kyseiseen bleiseriin ensimmäisen kerran Hennan blogissa ja päätin tilata samanlaisen omaan vaatekaappiin. Mulla on entuudestaan yksi tommonen 'ryhdikkäämpi' bleiseri henkarissa roikkumassa, mutta se on malliltaan paljon lyhyempi ja omaan silmään tämä on kuitenkin ns. rennompi pituudensa ansiosta. Tuo on myös materiaaliltaan erittäin miellyttävä päällä, ainut miinus on hieman lyhyehköt hihat (mulla kokona L). Mun mielestä tää passaa täydellisesti niin rentojen printtipaitojen kuin siistimpien juhlapaitojenkin kanssa! Kerrospukeutuminen kuuluu ehdottomasti syksyyn ja siihenkin tämä on aivan omiaan. Huh, jopas tuli tekstiä mokomasta vaatekappaleesta.. :-D


Mitäs ruudun toisella puolella ollaan mieltä? Tykkäättekö enemmän rennoista vai näistä vähän ryhdikkäämmän näköisistä bleisereistä? 
SHARE:

2013/09/25

NOISY MAY GIRL

2
nahkahame Noisy May 39,90e / university toppi ONLY 24,95e / kaulakoru PIECES 12,95e / kengät CONVERSE 
IMG_2725(1) IMG_2785(1) IMG_2765(1)

Hellurei! Maanantaina olin Kouvolan suunnalla mukana Vero Modan opiskelijaillassa Iran ja Hennan kanssa. Oli ihanaa saada vähän vaihtelua näihin koulujuttujen täyteisiin arki-iltoihin ja oli mukava tavata teitä lukijoita sieltä ruudun toiselta puolelta. Kasattiin tyttöjen kanssa syksymallistosta omat lemppariasut ja mun oma näytti tältä! (ei kovin syksyinen, heh.. meinas olla vähän kylmähkö kuvaillessa) Rakastuin tohon kokonaisuuteen ja pakko ehkä kotiuttaa tuo vielä tässä - miltäs asu näyttää teidän silmään?

Nyt sitten viettelen rauhallista keskiviikko iltaa syysflunssan taltuttamana.. Suunnitelmissa olisi kokkailla omatekoisia hamppareita tuon miehekkeen kanssa ja ottaa ihan rennosti. Muttajoo, nyt alkaa olla pää sen verran jumissa tän tekstin suhteen, että taidetaan suosiolla suunnata kaupan kautta kokkailemaan viiden tähden illallista. Heipsun sweeties, ihanaa keskiviikkoiltaa!


* postaus toteutettu yhteistyössä Kouvolan Veromodan kanssa
SHARE:

2013/09/21

INSPISTÄ SYYSPUKEUTUMISEEN w/ VEROMODA KOUVOLA


2
kaikki muut tuotteet paitsi kengät ja kello veromoda.com (huom. kaikkia kuvassa näkyviä tuotteita ei välttämättä ole kouvolan liikkeessä)


Noniin, Kouvola ja opiskelijat huomio! Kaipaatko inspistä syyspukeutumiseen? Uudistusta vaatekaappiin? Rentoa ja mukavaa tekemistä maanatai-illalle? Meillä, eli siis mulla, Iralla ja Hennalla, on tarjota jotain mistä juuri sinä voit hyötyä! Tule tutustumaan Kouvolan Veromodan syysmallistoon (on muuten pirun hyvä, oikeesti!) opiskelijamaanantaina 23.9. ja saat kaikista normaalihintaisista tuotteista -20% alennusta vilauttamalla opiskelijakorttia tai kertomalla missä koulussa opiskelet. Voit myös bongata meidät kolme liikkeestä hengailemasta klo 16-18 välisenä aikana - tuu ihmeessä kysymään vinkkiä syyspukeutumiseen, voidaan esitellä juuri meidän suosikkeja tämän syksyn mallistosta tai tule muuten vaan jutustelemaan mukavia! 



* postaus toteutettu yhteistyössä Kouvolan Veromodan kanssa
SHARE:

2013/09/09

COOPERATION w/ VEROMODA KOUVOLA

66 IMG_3846 IMG_3790 IMG_3831
farkut Noisy Mair VEROMODA (49,95e) / pipo VEROMODA (9,95e) / paita VILA / kengät GRACELAND

Mulla on ihan mahtavia uutisia heti näin viikon alkuun! Tänään aamulla hyppäsin aikaisin junaan ja suuntasin kohti Kouvolaa treffailemaan Iran ja Hennan kanssa Veromodan myymäläpäällikköä. Päästiin tutkailemaan syksyn mallistoa ja päästiin mallailemaan itsellemme täydellisesti istuvat housut. Itse äädyin tänä keväänä lanseeratun Noisy May farkkumerkin slim jeans hieman kulutettuun malliin Hennan kanssa, Ira valitsi itselleen wonder nw jegginsit. Pakko kyllä hehkuttaa - kerrankin löytyi näin pitkille jaloille riittävän kapeat farkut! Malli istuu tosi hyvin, materiaali on jämäkkää ja se pysyy myyjän mukaan hyvin kuosissa kovassakin käytössä. 

Oon aivan fiiliksissä tästä mahdollisuudesta tehdä jotain näin mahtavaa yhdessä huippujen tyttöjen kanssa. Veromodassa ihmisistä huokui oikein aito positiivisuus ja rento ilmapiiri. En ollut pitkään aikaan käynyt Kouvolan liikkeessä ja nyt tämän syksyn mallisto näyttää ihan tajuttoman kivalta! Nyt kuitenkin siihen parhaaseen osioon - nyt kaikki meidän blogien lukijat saavat Kouvolan veromodan farkkuleggins ja Noisy May farkkumallistosta alennusta -20% mainitsemalla blogin nimen eli The Moment! Alennuskampanja on voimassa tämän viikon lauantaihin eli 14.9. asti.  

IMG_3750 1 IMG_3743 2
SHARE:
© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig