By Laura Hämäläinen

2016/01/27

THROWBACK TO AJMAN

IMG_7719

Ulkona sataa vettä ja ties mitä loskaa joten pieni ajatusmatka vuoden alkuun näihin maisemiin ei tee yhtään huonoa. Hitsi miten ikävä onkin aurinkoa ja lämpöä jo. Positiivista kuitenkin: tänään kuulosti ihan keväältä kun linnut lauloi, joten voiton puolella ollaan jo! 

Käytiin alkuvuodesta kaverin kanssa Ajmanissa Arabiemiraateissa viettämässä treenilomaa ja hitsi miten teki hyvää. Viime vuosi oli ihan käsittämätöntä hässäkkää välillä kun yritti parhaansa mukaan yhdistää yrittämisen, AMKista valmistumisen ja treenaamisen. Tavallaan sen tajusi vasta kun sai koulun valmiiksi, että ei ihme jos välillä vähän väsytti. Boxi kasvaa kovaa vauhtia ja työmäärä lisääntyy jatkuvasti, luojan kiitos ei tarvitse enää yhdistää koulua tähän kaikkeen. 

IMG_7649

Treenattiin koko viikko CrossFit Sandwarriorsilla ja meitä oli siellä parhaillaan 11 suomalaista (:D) Ajman onkin tavallaan crossfit urheilijoiden aurinkoranta, ihan huiput puitteet treenata. Lämpökin tekee kyllä ihmeitä - palautuminen ja kaikki tuntui älyttömän paljon paremmalta verrattuna tähän pakkaseen. Nauroinkin yhdessä vaiheessa etten halua lähteä kotiin kun kaikki tuntuu sujuvan paljon paremmin siellä. Sain mm. ring muscle upit kulkemaan mikä oli kyllä ihan huikea juttu! 

IMG_7710
IMG_7638

Päivärytmi meni pitkälti samalla kaavalla joka päivä. Aamupalan jälkeen valmistauduttiin treeneihin, treenien jälkeen lounaalle, rannalle makaaman ja iltapäivällä vielä mahdollisesti uudestaan treenaamaan ennen päivällistä. Jotkut kaipaavat lomalta varmasti hieman erilaista ohjelmaa, mutta itselle tämä viikko oli kyllä täydellinen juuri oikeaan saumaan. Toivottavasti päästäisi poikaystävänkin kanssa sitten yhdessä reissuun vielä tämän vuoden puolella. 

IMG_7681

SHARE:

2015/07/15

COPENHAGEN PHOTODIARY 2

11

Ready for takeoff! / Shopping / Had a brunch at a local Sokos hotel
 6

 Me and my best friend / So cute little cafés everywhere! / Loved the buildings in Copenhagen

5

Visited CrossFit Central Copenhagen for couple of workouts / My fav shirt / Driving around exploring the city
  7

Visited Tivoli at my bday! / My bday cake @ 42raw / So beautiful
 9

The Dave Castro itself! / Selfie / Still alive with that bike.. :D 
  66

Jonne Koski taking the first place and heading to the CrossFit Games / Starbucks moment / Well, every girl has a crossfit crush...
SHARE:

2015/06/30

MAJOITUSVINKKI KÖPENHAMINAAN

Yritimme pysyä kohtuu budjetissa Köpiksen reissun kanssa ja varasimme lennot hyvissä ajoin Norwegianilta suht edulliseen hintaan n. 85€ meno-paluu. Hotellimajoituksen sijaan päädyimme tällä kertaa todella siistiin, vasta remontoituun hostelliin nimeltä Urban House. Ja kyllä kannatti!

Urban house sijaitsi aivan Central Copenhagen -rautatieaseman läheisydessä, Colbjørnsensgade 5-11
Copenhagen V, 1652. Kävelymatkaan menee about 5min eli ei juuri mitään. Lentokentältä pääsee myös kätevästi junalla suoraan tuohon rautatieasemalle.

9898

IMG_7562

Majoitus maksoi yöltä 28,91€/yö ja varauksesta täytyi maksaa ennakkoon vain n. 27e hostelsbookersin kautta, loput maksoimme paikan päällä. Yövyimme kuuden hengen naishuoneessa jossa oli kerrosängyt, ihanat valoisat ikkunat ja todella siisti kylpyhuone. Saatiin olla kaksi ensimmäistä yötä Ellin kanssa kahdestaan, perjantaina seuraksemme saapui muutamia mukavia brittityttöjä. Tavaroille oli lukolliset kaapit. 

IMG_7477
  IMG_7478

Alakerrassa oli suuri, vasta uusittu keittiö, jossa oli hyvät jääkaappitilat omien ruokaostoksen säilyttämiseen jos halusi esim. kokkailla itse aamupalaa. Lähellä n.10min kävelymatkan päässä myös esim. Lidl josta käytiin ostamassa munat ja pekonit aamupalalle. Pahoittelut, tajusin juuri että kuvasaldoni hostellilta on luokattoman surkea, mutta katso ihmeessä alla oleva video!

 
SHARE:

2015/06/25

COPENHAGEN PHOTO DIARY

IMG_7554
  IMG_7510
  IMG_7485
  IMG_7591
  IMG_7480
  IMG_7483
  IMG_7520
  IMG_7579

Tajusin juuri, että Köpiksen reissun kuvat ovat vielä koneen uumenissa joten tässäpä ensimmäinen pala reissukuvia! Vitsi miten nopeasti kesäkuu on vilissyt, kuukausi pian jo tästäkin reissusta ja heinäkuu aivan nurkan takana, huh. Eilen naureskelin kuinka kertaakaan ei ole vielä aurinkorasvaa tarvinut, on tämäkin kyllä kesä parhaimmillaan. 

No, ei anneta sään haitata - kesä on aina kuitenkin kesä! Nyt taidan jatkaa työhommia ennen aamupäivän toista mobility WODia, laters!
SHARE:

2015/06/11

GLUTEENITTOMAT RAVINTOLAVINKIT KÖPIKSEEN

IMG_7530
  IMG_7533

Palataampa hetkeksi keväiseen Köpenhaminaan ja tällä kertaa ravintolavinkkien merkeissä! Ensimmäistä kertaa reissussa niin, että oikeasti gluteenittomalla linjalla ja tämä kyllä kieltämättä aiheuttaa välillä pieniä tuskailuja kun tuntuu, että gluteenittomat vaihtoehdot ovat niukassa tai puuttuvat mm. kahviloista kokonaan.

Itsekin googlailtiin aina wifin löytyessä hieman vinkkjeä aiheeseen liittyen ja nyt ajattelin jakaa teille muutamat meidän reissun suosikkimestat!

IMG_7643
  IMG_7543
 
IMG_7527

Palaeo
32 Pilestræde, 112 København K
  
Pieni ja kodikas ravintola, jossa tarjoillaan Paleo -ruokavalioon soveltuvia annoksia, välipaloja, itse puristettuja mehuja, raakaleivonnaisia, kahveja, smoothieita.. Annokset rakentuvat puhtaiden raaka-aineiden ympärille ja tarjolla on mm. wrappeja, bataattimuusia, pihvejä. Annokset maksavat reilun kympin. Yksi omista suosikkipaikoista reissulta!

IMG_7651
  IMG_7656

42 Raw
42 Pilestræde, 1112, København K

42 Raw tarjoaa laajan valikoiman vegaanipohjaisia ruoka-annoksia sekä erilaisia gluteenittomai voilepiä, kakkuja ja jälkiruokia. Kaikki annokset valmistetaan siltä ajatuspohjalta, että kuumentaminen tuhoaa ravintoaineita eli jos haluat kokeilla laadukasta raakaruokaa tai noudatat tiukempaa vegaanista ruokavaliota, this is the place! Me pysähdyttiin nauttimaan ehdottomasti reissun parhaat kahvit kyseisessä paikassa ja maistettiin samalla paria erilaista raakakakkua mun synttäreiden kunniaksi!
 
IMG_7629
  IMG_7636

Rømersgade 18, 1362 København K 

Kauppahalli - ehdoton must go paikka Köpiksen reissulla! Toinen toistaan raikkaampia ja ihania kahviloita, ravintoloita, kojuja.. Tarjolla oli mm. gluteenittomia panineja, puurobaari jossa myös tarjolla gluteeniton vaihtoehto. Itse napattiin vain gelatot ja nautiskeltiin jätskeistä, mutta tarjolla myös kuulemma huippu pizzamestoja jos ei tarvitse gluteenista välittää eli myöskin niiden perään kannattaa poiketa! 
SHARE:

2015/05/26

KÖÖPENHAMINAAN MINILOMALLE

Vietän tänä vuonna kesäloman kahdessa pätkässä, toisen nyt ja toisen elokuussa (jolloin myös jännittävää tekemistä luvassa, jaiks!!) ja huomenna suuntaammekin Ellin kanssa kohti keväistä Kööpenhaminaa loppuviikoksi! Pieni irtiotto arjesta tekee enemmän kuin hyvää enkä malta odottaa lähtöä, sillä en ole koskaan käynyt Kööpenhaminassa ja kaikki aina vain tuntuu kehuvan kaupunkia :-D Pian nähdään oletteko oikeassa, hehe. 

Reissun kohokohtana tietysti perjantaista sunnuntaihin kilpailtavat CrossFit Regionals kilpailut joihin lähdemme kannustamaan suomalaisedustajia, mutta ehdimme onneksi tutustua muuhun kaupunkiin reissun alkupuolella. Olisiko teillä jakaa hyviä vinkkejä reissuun? Odottelen jo Saran postausta aiheesta, heh.  

Ajastin teille muutaman postauksen loppuviikolle, reissutunnelmiin palaillaan ensi viikolla! Nyt aion vain rentoutua, unohtaa sähköpostit ja kaikki muutkin työkuviot hetkeksi ja lomailla! 
  co
SHARE:

2015/05/19

VIIKONLOPPU LÅNGVIKISSÄ

Olin luvannut poikaystävälle alkuvuodesta syntymäpäivälahjaksi kylpyläviikonlopun ja vihdoin pääsimme lähtemään pienelle minilomalle Långvikiin. Pakko sanoa, että tuli kyllä omaltakin kohdalta täydelliseen saumaan tämä pieni viikonlopun get away. Oli ihanaa päästä rentoutumaan hetkeksi pois arjen kuvioista!

IMG_7398

Hotelli oli todella hieno ja tullessamme päätimme ottaa heti alkuun pientä välipalaa ravintolasta, sillä aamupalasta alkoi olla jo aikaa ja koska olimme hieman etuajassa paikalla niin emme vielä pääseet huoneeseen. 
 IMG_7400

Riku otti välipalaksi aivan uskomattoman hyvännäköisen päivän leivän, suosittelen sitä kyllä jos vain et ole gluteeniton ihminen. Näytti todella hyvältä ja maistuikin kuulemma vielä paremmalta.
 IMG_7407

Standard huonekin oli todella siisti ja tyylikäs ja meillä oli ikkunasta näköala edessä avautuvalle merelle (?). Seuraavalla kerralla ehdottomasti lenkkikamat mukaan ja ulos. Näytti siellä olevan mahdollisuus pelata myös tennistä ja biitsiäkin, nice! 
  IMG_7413

Hetken aikaa makoilimme huoneessa ja sitten päätimme lähteä kylpylän puolelle rentoutumaan. Pöytävaraus hotellin ravintolaan oli vasta illaksi joten meillä oli hyvin aikaa makoilla erilaisissa altaissa ja saunoissa. Oli äärimmäisen rentouttavaa olla ilman mitään tietotekniikkaa ja vain nauttia rauhassa olemisesta. Nukahdin melkein infrapunasaunaan ja kävimme varmaan viidesti kylmäaltaassa virkistäytymässä. Kaikenkaikkiaan kulutimme varmaan lähemmäs kolme tuntia altailla ja takaisin huoneeseen päästessämme alkoikin olla jo melkoinen nälkä...
 IMG_7420

Kävimme ennen illallista läheisellä kioskilla ostamassa naposteltavaa illaksi (note: ihan fiksua lähteä nälkäisenä kauppaan, oli illallisen jälkeen mahat niin täynnä ettei syöty yhtään mitään ennen nukkumaanmenoa..)  ja kahdeksan maissa menimme vihdoin täyttämään nälkäisiä vatsojamme ravintolan puolelle. Otimme alkupalaksi riimihärkää, pääruuaksi marmorifileetä ja ylikypsää vasikanposkea ja jälkkäriksi creme buleeta - kaikki ruuat olivat aivan uskomattoman hyviä! 

Kaikenkaikkiaan todella rentouttava ja ihana viikonloppu, nyt taas jaksaa painaa tämän viikon kiireet ennen ensi viikon Köpiksen reissua! 
SHARE:
© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig