Ystävänpäivän jälkiruuan valmistus oli minun vastuulla ja kokeiluun pääsi tällä kertaa vadelmaraakasuklaakakku. Raakaruualla tarkoitetaan mahdollisimman prosessoimatonta ruokaa, jota ei lämmitetä yli 45 asteen, koska liika kuumentaminen tuhoaa ruuan entsyymejä, vitamiineja ja hivenaineita. Ja tottakai tämä kakku on täysin maidoton ja gluteeniton.
Pohja:
3dl taateleita
3dl pähkinöitä (käytin cashew pähkinöitä, manteleita ja saksanpähkinöitä)
1dl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
Suklaakuorrute:
2dl raakakaakaojauhetta
1dl hunajaa
1dl sulaa cocovi kookosöljyä
3-4rkl lämmintä vettä
Lisäksi:
vadelmia
Jauha ainekset sekaisin tehosekoittimella tai yleiskoneella. Jos omistat pienehkön blenderin, suosittelen tekemään jauhamisen pienissä erissä ja sitten sekoittamaan aineksia kasaan vaikkapa puuhaarukalla. Painele taikina tiiviisti irtopohjavuoalle leivinpaperin päälle tai piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Lisää pohjan päälle keitetyt vadelmat (jos käytät ulkomaalaisia) tai tuoreet kotimaiset marjat. Jos käytät keitettyjä vadelmia, anna niiden jäähtyä ennen lisäämistä pohjan päälle.
Sekoita suklaakuorrutteen ainekset tasaiseksi seokseksi ja kaada kuorrute vadelmien päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa tai näin talvisaikaan vaikkapa parvekkeella. Koristele kakku esimerkiksi tuoreilla marjoilla, pähkinärouheella tai vaikkapa appelsiinin kuorella.
Nam! Tämä on pakko laittaa lähiaikoina testaukseen :)
VastaaPoistaOi,niin herkullisen näköistä,voisinkin lomalla sitä tehdä;)
VastaaPoistaNo nam! Tämä kuulostaa niin hyvältä ohjeelta että melkein pakko on testata, kiitos :) missä salilla sä muuten treenaat? Löysin blogiisi muutama päivä sitten ja tämä vaikuttaa niin mielenkiintoiselta ja hyvältä blogilta että jään seuraamaan :)
VastaaPoistaJonna1983.fitfashion.fi
treenaan lahden foreverillä, mut täl hetkellä arkisin kuusankoskella perus punttiksella koulun harkan takia :) ja hei, toivottavasti tykkäät jatkossakin seurailla!
PoistaAh tämä kakku vaikuttaa ihan täydelliseltä! Kiva että raakakakussa on kerrankin lyhyt ja suht simppeli raaka-ainelista, ehdotonta plussaa. Vadelma ja suklaa on ihan kingi yhdistelmäkin... Bongasin tämän Jonnan reviiriltä ja niinpä löysin muutenkin ihanan blogisi, jään ehdottomasti seurailemaan :)
VastaaPoista