2014/02/06
5pm on Thursday
/ sneak peak, more coming next Monday!
Juhuu, aika taas rientää ja kohta on yksi harkkaviikko taas pulkassa! Jotenkin loppuviikosta alkaa olla pää niin sanotusti hieman jumissa kun skarppaa menemään kahdeksan tuntia päivässä, huh. Eilen kävin vähän moikkailemassa Vero Modan tyttöjä yhteistyökuvioiden tiimoilta ja ensi viikolla luvassa vähän jotain kivaa pitkästä aikaa myös teille siellä ruutujen toisella puolella joten stay tuned ;-)
Viikonloppuna suunnataan fyssariporukalla Helsinkiin SFOT -tapahtumaan viettämään railakas viikonloppu (tai no, vesilinjalla biitsiä pelaillen salmisaaressa, jiihii)! Ihan siistiä, vaikkakin lauantaina saattaa olla hieman eri mieltä aamulla kun pitää nousta viiden aikoihin junalle... Meinasi käydä myös hassusti kun varattiin vahingossa hotelli maaliskuulle eikä helmikuulle, mutta noh sattuuhan näitä ja kiltti hotellitäti vaihtoi sitten meidän varauksen tälle lauantaille :-D
Nyt taidan vetäistä treenikamat niskaan ja suunnata salille. Päivän treeninä on mustelmatreeniksikin kutsuttu rinnallevetotreeni, sääret ja nivuset aina mustelmilla ja viime viikolla törppäsin itseäni nenään vauhtipunnerrusta tehdessä että morot vaa,n kyllä meikä sitten aina onnistuu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
LAURA H.
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.
ootko vaihtanu bannerii? :)
VastaaPoistaolen :-D
PoistaMiksiköhän....
Poistano siinäpä vasta onkin teille pähkinä purtavaksi, ehkä siksi että uusi banneri oli odotellut luonnoksissa jo viikon verran, ehkä siksi että loppui huumori tai ehkäpä vain siksi että teen blogilleni ja sen ulkoasulle ihan juuri mitä huvittaa :)
PoistaIhana tää uus banneri! Vooi.. ja sinä aina taas niin kauniina! Upea laura :-)
VastaaPoistavoi kiitos !! kyllä te aina jaksatte piristää päivää ja saatte näillä kommenteilla jatkamaan tähän hommaan panostusta :)
PoistaIhana uus banneri ! :)
VastaaPoistaToi banneri on kyllä tosi kiva! Ja joo, mulle tulee rv:stä joskus tohon lapaluun kohalle mustelmaa ja reidet ottaa joskus vähä osumaa. :D Se onkin noussut yheks lemppariliikkeeks treenatessa - kuhan tekniikan saa jotenki haltuun, niin on monipuolinen liike!
VastaaPoistaEdelliseen postaukseen liittyen, kauanko aina rullailet per asento ? :)
Kivaa viikonloppua sulle!
Karita
jep ! mut perjantaina tapahtui taas suuria oivaltamisen hetkiä tekniikan kanssa joten taas ollaan askel lähempänä täydellisempää tekniikkaa :3
Poistajoku 1-3min riippuen siitä kuinka jumilt tuntuu :)
Niin, ja kysehän oli siis mun solisluusta... :'D
PoistaKarita