Kolmas vuosi ammattikorkeakoulussa. En mä vielä halua valmistua.
Vuosi 2012. Olen päässyt opiskelemaan haaveammattiani. Ammattikorkeakoulun alkaessa olo oli tietyllä tapaa turvallinen. Seuraavat kolme ja puoli vuotta elämästä tulisi rakentumaan pitkälti opintojen ympärille - valmistuminenkin tuntui niin kaukaiselta ajatukselta. "Siihen on vielä hullusti aikaa" muistan ajatelleeni. Kaikki tuntui uudelta ja jännittävältä - uusi koulu, uudet ystävät, uusi kaupunki, uudet työt ja uusi kaupunki. Koko elämä meni kerralla uusiksi.
Nyt istun tietokone sylissä sohvalla enkä voi olla ihmettelemättä mihin ne turvalliset vuodet oikein häviävät. Maanantaina alkaa viimeinen kokonainen vuosi koulunpenkillä ja totta puhuen ajatus hirvittää. Totuus alkaa iskeytyä päin kasvoja. Viimeinen kokonainen vuosi meidän huikealla luokalla, viimeinen kokonainen vuosi niitä samoja kuivia vitsejä, viimeinen kokonainen vuosi turvallista opiskelijaelämää. Syksystä on tulossa koulun osalta melkoisen työntäyteinen - kurssit ovat vaativia mm. neurologiaa, kuuden viikon harjoittelu jo parin kuukauden päästä, vok1 valmentaja- ja ohjaajakoulutus koulun ohella, olen mukana kehittämässä opiskelijaliikuntaa ja tietysti osuuskunnan muut, vielä tuntemattomat, projektit. Onneksi meitä on kaksi yhdessä painimassa samojen kurssien kanssa. Se helpottaa hirmuisesti.
Aina sanotaan, että muutos on hyvästä. Rehellisesti? Eipä juuri tunnu siltä. Olen viimeaikoina miettinyt paljon elämää opintojen jälkeen. Tulossa on ehkä elämäni suurin muutos kun opiskelijaelämä jää taakse. Mitä haluan tehdä? Missä ehkä haluan työskennellä? Tuntuu, että niin paljon kuin haluankin tehdä fysioterapeutin työtä, en kuitenkaan vielä ehkä ole valmis nine to five työhön. Kuukausi sitten päätin kuunnella sekavien ajatuksien takana kuiskivaa intohimon ääntä. Uskon siihen, että intohimo ohjaa ihmistä kohti onnellisuutta ja uskon myös siihen, että työn tulee herättää ihmisessä jonkinaseista tunnetta. Työn pitää tuntua tarkoitukselliselta.
Olen pyöritellyt ajatusta siitä, että valmistumisen jälkeen hakeutuisin hetkeksi personal training -alalle. En valmentamaan fitness urheilijoita, vaan tekemään töitä elämäntapamuuttujien kanssa. Haluan auttaa ihmisiä löytämään halun terveellisempiin elämäntapoihin ja hyvinvoivaan elämään. Taustalla on myös halu ottaa selvää kuinka pitkälle crossfit minua vie. Jos haluaa menestyä, vaaditaan valtavat määrät treeniä ja tällöin myös työ, jonka työaikoihin pystyy itse joissakin määrin vaikuttamaan. Kuulostaako aivan päättömältä? Ehkä, mutta välillä on oltava rohkea sen sijaan, että tekisi niin kuin aina on suunnitellut.
Hope. Grow. Reach out. Be brave and follow your heart.
Upeita kuvia.Mä olisin innoissani jos edessä olisi viimeinen opinto vuosi.Tosin itselläni paukkuu takana asuntolaina niin opiskelu ei sen takia innosta.
VastaaPoistaSelasin blogiasi läpi ja sun asukuvat on huikeita.
http://kaika85.blogspot.fi/
joo ymmärrän lainan hieman painavan niskaan :/ kiitos paljon, piristit mun päivää!
PoistaEi kuulosta ollenkaan hullulta. Ennemminkin kuulostaa just sun jutulta :)
VastaaPoistajep, mustaki tuntuis että se vois olla mun juttu!
PoistaValmistumisen ajattelu on kyllä jotenkin niin pelottavaa. Tosin se ei mun kohdalla oo mitenkää päi ajankohtanen vielä, opiskelin nimittäin ensin vuoden yliopistossa ja totesin, ettei ko. aine ehkä ookaan mua varten, hain uudestaan eri aineeseen ja nyt ensi viikolla alotan siis taas alusta yliopistossa uuden aineen parissa. Eli seuraavat viis vuotta vähintään menee vielä opintojen parissa :-D Mutta silti! Tai enemmän mua ehkä pelottaa se, etten valmistu ikinä. Nyt jo suunnillee stressaan jostai kandista jne hahah :D
VastaaPoistaMutta eipä nuo sun suunnitelmat mitenkää hullulta kuulosta. Ehdottomasti kannattaa tehdä niin kuin sydän sanoo, kokeilemallahan vaan voi löytää sen, mikä tuntuu itellee omimmalta. Ja tuo mitä oot ajatellu kuulostaa kyllä niin sulle tällä hetkellä sopivalta jutulta :)
hehe no sulla on aikaa vielä nautiskella opiskelijaelämästä! :D ja niimpä, pitää uskaltaa kuunnella sydäntä !
PoistaAattelin nyt kommentoida tähän uusimpaan postaukseen vaikka tää nyt ei liitykkään just tän postauksen aiheeseen, mutta aattelin että ei sillä varmaan niin väliä mihin kommentoi riippuen aiheesta :D
VastaaPoistakysymykseni koskee asiaa ruoka ja ruuan liika ahmiminen. Olen 17 vuotias tyttö suht normaali kokoinen (painoa en tiedä), ja ruuasta on tullut minulle vähän pakonomainen juttu, ei siis että pakotan itseni syömään, minulla ei ole anoreksiaa, vaan tungen ruokaa kokoajan suuhuni koska hoen vain itselleni että ruoka on hyvää ja yksinkertaisesti minun tekee kokoajan mieli syödä vaikka oloni on kylläinen ja olen juuri syönyt. Ja aina kun minulla on tylsää, minun tekee mieli syödä jos en muuta tekemistä keksi. Olen huomannut, että mahani on pyöristynyt hiukan kun olen nyt noin kuukauden ajan syönyt ja syönyt, Mitä mun pitäisi tehdä? Kun siis ateria kokoni ovat suht suuret ja koulussa minun lautaskokoja aina ihmetellään kun syön suuria määriä ja kun tulen kotiin (noin pari tuntia koulun ruokailusta) ja menen heti jääkaapille ja teen itselleni ainakin pari leipää vaikka minulla ei olisi yhtään nälkä vaan minun tekee taas mieli syödä. Eli ensimmäinen kysymys, miten saisin annoskoot pienemmiksi? pitäisikö vain ottaa vähemmän ruokaa, sillä olen huomannut että söin suht ´´normi´´kokoisen annoksen kuin suuremman annoksen niin tulen täydeksi molemmista. ja toinen kysymys että miten saisin vähennettyä ruoka halua, eli että söisin muutaman tunnin välein, enkä koko ajan söisi jotain pientä? ja kun jos en keksi mitään ruokaaruokaa niin otan muropaketin käteen ja syön sieltä pari kourallista muroja tai otan pari karkkia suuhun tai jotain. Minua häiritsee (huolestuttaa) se, että minun tekee kokoajan mieli syödä... ja mahani on jo hieman pyöreä...
Heippa! hyvä että tuot asian rohkesti esille, silloin on helpompi lähteä pienin askelin tekemään muutoksia. olet oikeassa siinä, että lautaskokojen pienentäminen alkuun olisi tärkeä ensi askel. onko sinulla mitään harrastuksia? usein jos ihminen kokee olonsa tylsistyneeksi, voi ruoka olla se mihin tylsyyttä yritetään ns. hukuttaa. ehkäpä jokin uusi harrastus toisi päiviin lisää sisältöä ja näin ollen veisi myös ajatuksia pois syömisestä?
Poistasäännöllinen ruokailurytmi on äärimmäisen tärkeää, voisit ajatella syöväsi tarkasti kolmen tunnin välein. aseta vaikkapa puhelimeen herätys tms jokin muu jota sinun on helppo noudattaa. tarkista, että ateriat koostuvat laadukkaista raaka-aineista eli jättäisin ne murot ja karkit pois. proteiinin lähde, vihanneksia ja laadukas hiilihydraatin lähde. juothan tarpeeksi vettä? 1,5-2l vähintään päivässä.
napostelusta tulee helposti tapa ja vaatii hetken ennen kuin siitä pääsee eroon. kun huomaat, että sinun tekee mieli mennä jääkaapille - pysähdy hetkeksi. kuuntele kehoasi ja yritä löytää se kaikista taaimmainen tunne syömishalun takana. itsetutkiskelu tekee hyvää, itse huomasin haluavani herkkuja aina kun tunsin oloni turhautuneeksi, väsyneeksi tai muuten henkisesti uupuneeksi. ehkäpä löydät jotakin samankaltaista omista tunteistasi? niiden tunnistaminen on tärkeä askel, koska sen avulla voit lähteä kehittämään myös omaa ajatusmaailmaasi ja löytämään aukkojen tilalle muutakin kuin napostelun. :)
hirmusti tsemppiä ja saat koska vain laittaa spostiakin jos haluat!
Olipa ihana postaus ja kiva kun otit esille. Itelläkin niin sekava vuosi tulossa ja oon ihan pihalla, et mitä teen vuoden kun kandi ja vaihtokevät on ohi ja oon stressannu tyyliin koko ikäni et mitä haluan tehä tulevaisuudes ja koulun jälkee. Opiskelijaelämä on nimenomaan sitä turvallista ja vapaata aikaa.
VastaaPoistaMut täs kesän aikana on kyllä pikkusen haaveet alkanu konkretisoitua ja odotan nimenomaan sitä muutosta, mikä on edessä. Se tulevaisuus vaan alkaa yhtäkkiä hahmottua, kun on sen aika. Oon huomannu ainakin et väkisin se ei tuu. Pitää vaan kokeilla ja kokea eri asioita.. :)
Mut nään sut kyllä aika täydellisesti pt'nä ja just nimenomaan edistämässä ihmisten hyvinvointia elämäntapojen muodossa. Se on aika rankkaa duunia, mut mitä ny suhun oon tutustunut, niin en epäile yhtään etteikö susta olis siihen. <3