By Laura Hämäläinen

2014/12/01

VUOROVAIKUTUKSESTA

Olen persoona, joka rakastaa vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Tykkään kertoa päivieni suuret ja pienetkin asiat niin äidille, poikaystävälle, parhaille kavereille kuin siskolle ja veljelle. Soitan vanhemmilleni lähes päivittäin ja yritän pitää heidät kartalla elämäni tapahtumista. Poikaystävä tietää päiväni menot about minuutilleen ja sisko ja velikin on hyvin perillä siitä milloin on tullut tehtyä treeneissä uusi ennätys tai kun koulujutut ottavat päähän. Tämän hetkinen työni on ihmisläheistä ja toimin viikottain todella monien eri ihmisten kanssa. Lisäksi opiskelen ammattiin, joka perustuu ihmisten kanssa työskentelyyn ja vuorovaikutukseen. Koen silti erään palan puuttuvan. Blogissani tapahtuva vuorovaikutus on jostain syystä hiljentynyt.

IMG_5711

Aihe on ollut esillä useammissa blogeissa lähiaikoina ja syystäkin. Tuntuu, että kauttaaltaan blogeissa on käynyt jonkinlainen kommenttien katoaminen. Ehkäpä tähän on syynä lisääntynyt seuraaminen mobiililaitteilla tai blogitarjonnan monipuolistuminen. Tilastoista näkee, että ihmiset lukevat tekstejä ja kävijämäärät eivät ole romahtaneet - vain vuorovaikutus puuttuu. Myönnän itsekin olevani hieman laiska kommentoimaan, mutta olen yrittänyt skarpata sillä bloggaajana ymmärrän miltä tuntuu, kun pistää tuntien työpanoksen ja "palkinnoksi" saa vain fiiliksen ettei ketään oikeastaan edes kiinnostanut.
 
IMG_5698

Minusta olisi kiva kuulla ihan rehellisesti, mitä teille siellä oikein kuuluu? Mitä olette syksyllä tehneet ja joko alkaa joululoma häämöttää? Olen aidosti kiinnostunut lukijoistani, sillä loppujen lopuksi yksikään blogi ei ole mitään ilman teitä lukijoita. Haluan pitää blogini mahdollisimman itseni näköisenä ja kuitenkin mielenkiintoisena ja ajatuksia herättävänä. Kai hiljaisuuden voi käsittää osaltaan myös tyytyväisyydeksi - ei ota päähän, mutta ei tule sitä wow efektiäkään?  

IMG_5713

Mitä minulle sitten kuuluu? Noh, raskas syksy alkaa hiljalleen olla lopuillaan ja pahimmat koulurutistukset alkaa olla ohi. Vielä olisi kaksi tenttiä ja muutama kirjallinen tehtävä tekemättä ennen joululomaa. Aika kreisiä, ensimmäinen pitkä, kunnon loma kahteen vuoteen. Syksy on ollut täynnä pientä ylä- ja alamäkeä - ylirasitustila avasi silmiä treenin suhteen, opintojen intensiivisyys sai ajattelemaan ajankäyttöä ja viimeiset pari viikkoa on tehty hommia niin työ kuin koulujuttujen eteen. Mennyt syksy on ollut aikaa, jolloin olen tajunnut kuinka pohjimmiltaan onnellinen olen. Synkkä sää, raskaat viikot eikä pimeys ole horjuttaneet pohjalla vallitsevaa onnellisuutta siitä kuinka olen onnistunut vihdoin löytämään ympärilleni ne ihmisen joiden kanssa haluan elää ja tehdä töitä. Ja nyt. Nyt on teidän vuoronne.
SHARE:

36 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. kiitos !! kerrankin saatiin aikaiseksi nappailla muitakin kun treenikuvia :-D

      Poista
  2. Empä olekkaan ennen kommentoinut blogiasi mutta nyt aion ryhdistäytyä, olet nimitäin yksi suosikeistani! :) Tällä hetkellä vähän ärsyttää koska perjantain tentti meni huonosti eikä täällä Etelä-Suomessa ole edes lunta, on vaan pimeää. Onneks edessä siintää monia kivoja juttuja, kuten Pariisin reissu ja loma kotiseudulla Pohjois-Suomessa. :) Kivaa joulun odotusta sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojoo tää pimeys vaikuttaa kyllä varmasti tosi moniin meistä :| ehkäpä se lumi saadaan vielä jouluksi maahan ! ja hei, huippua että pääset reissaamaan - pieni irtiotto tekee aina hyvää ja pariisi on itselläkin bucket listillä heh. ihanat joulunodotukset sinne myös! :)

      Poista
  3. Luen blogiasi säännöllisesti,ja nyt kommentteja kehiin: upea blogi,tai valtasi crossfitin matkalla on kiva seurata,kehitys ollut melkoinen ! Töitä painaen on syksy mennyt,keväällä loma häämöttää:) Ihanaa joulun aikaa,miten muuten vietät sen? Toivotaan lunta tähän pimeyteen !:) t: jossu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva, että lomaa kuitenkin tiedossa! jaksaa painaa kun tietää että jossain kohtia helpottaa :-) joulu menee perinteisesti vanhempien luona ja katsellaan varmaankin taas jotain luontodokkarisarjaa putkeen joulupäivä + syödään liikaa suklaata koko perheen voimin :D

      Poista
  4. Kiva kun pitkä ja tiivis syksyn opiskelu kohta ohitse ja loma alkaa:) Jouluna kiireetöntä yhdessäoloa ja akkujen latausta ja tietty ihanien herkkujen nauttimista. Sitä odotellessa <3

    VastaaPoista
  5. Tää aihe on ollu nyt niin monessa blogissa jo esillä, ja ihan aiheestakin kyllä, että pakko itsekin nyt ryhdistäytyä! Vaikken oikeestaan ikinä oo ollu sellasta kommentoija-tyyppiä. :D mutta kivoja kuvia taas kerran! Ja pakko sanoa että sun treeni- ja hyvinvointipostaukset on ihan parhaita! Jatka samalla tavalla vaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo itsekin olen nyt tämän teksti "buumin" myötä ryhdistäytynyt :-) ja hei, kiitos super paljon palautteesta!

      Poista
  6. Kiva kun herättelet lukijoita kommentoimaan! Löysin sun blogin sattumalta joskus kesällä instagramin kautta. Sulla on jotenkin niin aito meno että sitä jää mielellään seuraamaan ja entisenä lahtelaisena on myös ihana kun näkee tuttuja paikkoja kuvien välityksellä :D Nytkin olen vanhemmillani kylässä, ja oli sun vinkistä käytävä muotsikan myyjäisissä! Mutta tosiaan mulle kuuluu pitkästä aikaa hyvää! Tein tossa alkusyksystä peliliikkeen ja muutin ihan vieraalle paikkakunnalle poikaystävän kanssa. Alkuun oli tosi hankalaa mutta nyt vihdoin parin viime viikon aikana on alkanut kunnolla tapahtumaan. Mä sain sopivan työpaikan ja mikä parasta just sen opiskelupaikan josta oon salaa haaveillut! Ensi vuotta ja uusia opintoja oottelenkin jo malttamattomana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, ihan mahtavaa että oot uskaltanut "hypätä tuntemattomaan" ja seurata sydäntä! huippujuttu toi koulupaikka, se ei ole nykypäivänä enää mikään itsestään selvyys kun hakijamäärät on niin mielettömiä. hei kiva jos joku oikeasti nappasi vinkistä ja kävi siellä myyjäisissä, musta tosi jotenkin ihana fiilis siellä. ihanaa joulun odotusta hei sinne :-)

      Poista
  7. Syksy on tuntunut hieman raskaalta täälläkin, arki on pyörinyt koulun, töiden ja treenaamisen parissa. Syksy on jotenkin aina niin väsyttävää aikaa, ja tänä vuonna pakkaa sekoitti vielä kesällä tapahtunut omilleen muuttaminen mikä varmasti verotti myös jaksamista jonkin verran. Mutta onneksi arki ei oo kuitenkaan ihan ylivoimaisen raskaalta tuntunut, ja pohjimmiltaan fiilikset on ihan hyvät (: Innolla odottelen joululoman alkamista, ja eipä pieni lumikerroskaan olisi pahitteeksi! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniin, hyvä että pohjalla kuitenkin hyvät fiilikset :-) ! joo täällä kans lunta odotellessa, ehkäpä se sieltä tulee... :D

      Poista
  8. Tosi kivoja kuvia ja tosi kiva asu, varsinkin tuo kaulaliina on aivan ihana! Luen jokaisen postauksesi, mutta silti aika harvoin kommentoin. Luen blogeja usein puhelimella ja silloin kommentointi tuntuu jotenkin "työläämmältä". Kommentteja on kuitenkin ihana saada ja ne piristävät aina kivasti päivää, joten alan skarppaamaan kommentoinnin kanssa. Kivaa uutta viikkoa ja joulukuun alkua sinne!

    http://weerabettina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo toi puhelinjuttu on kyllä totta, harvoin itsekään kommentoin puhelimella :| mutta oot kyllä oikeessa siinä, että kommentteja on kyllä aina ihana saada :-) ihanat joulun odotukset sinne myös ! <3

      Poista
  9. Hei! Nyt pitää tulla kommentoimaan että tykkään sun blogista. Sattumalta löysin tänne syksyn aikana. Ei ole niin montaa blogia jossa kirjoitetaan crossfitista ja hetki aikaa lajia harrastaneena on kiva lukea siitä! Joten lisää postauksia crossfitistä :) Tai luetko sä joitain blogeja joissa kirjoitetaan crossfitistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiva kuulla! itse seuraan crossfit blogeja steffit sekä puolet jennin elämästä :-) mutta joo, mä lupaan - se aihe tulee olemaan täällä jatkossa entistä enemmän esillä ! :D

      Poista
  10. Moikka ! Mä tykkään sun blogista, ja kommentoiminen kyllä mun osaltani on jäänyt kovin vähäiseksi, pahoitteluni siitä. :( täällä myös odotellaan joululomaa ja ens vuoden vaihtoonlähtöä - Skotlanti täältä tullaan !! Muutama tentti pitäis vielä tosiaan jaksaa vetästä ja sitten minäkin aloitan lomailuni. :) Hieman raskas on täälläkin tämä syksy ollut valitettavasti, mutta toivotaan että nyt asiat valkenevat ja saataisiin kiva joulu ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. wow cool, skotlanti !! ja hei tsemppiä, kyllä asiat aina järjestyy :)

      Poista
  11. Myönnän, että myös mun kommentointi on viime aikoina jäänyt melko vähäiseksi, mutta nyt aion ehdottomasti alkaa kommentoimaan taas enemmän :) Mulle kuuluu ihan hyvää, abivuoden viimeinen jakso lähti juuri käyntiin ja pikku hiljaa aloittelen kevään kirjoituksiin lukemista. Ihan hullua ajatella, että kohta mä saan sen ylioppilashatun päähäni, tuntuu että vastahan mä menin lukioon :D Oon myös superinnoissani joulusta, mutta joululahjojen kanssa on ilmassa pientä paniikkia. Toivottavasti keksin pian jotain kivaa annettavaksi läheisilleni! Ihanaa joulukuuta sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, tiedän tunteen - siis vastahan mä menin amk:iin ja kaks kurssia tekemättä ?! :D etköhän sä jotain kivaa keksi, mulla tulossa yks postaus lahjavinkkijuttujaki hehe sieltä viimeistään vinkkiä ;) ja ihanaa joulukuuta sulle myös !

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus :) Itekin tulee ihan liian vähän kommentoitua blogeihin, vaikka niitä lukisikin ahkerasti. Täytyypä skarpata ;)

    VastaaPoista
  13. muistan ku pidin omaa blogia ja jos ei tullut kommenttia niin kyl se aina vähän kirpas, mut nyt just varmaan kommentointi on siirtynyt ig puolelle tai jäänyt vaan pois niinku sanoit noitten puhelimien takia! pitäis koittaa skarpata tän jutun kanssa! vaikken hirveesti ookkaan kommentoinut niin kaikki tekstit lukenut ja sun blogin kautta oon innostunut crossfitistä ja menossa sitä ens viikolla kokeilemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi mahtava kuulla, varo vaan - crossfit vie ihan mukana! missä päin asustelet / mihin oot menossa kokeilemaan? :-) ja joo, itsekään en about ikinä kommentoi jos puhelimella selaan.. :D

      Poista
  14. Onnistunut blogi sulla kaiken kaikkiaan, olen lukijasi ollut jo jonkin tovin. Täällä kipeänä makoilen ja koitan aikaa saada kulumaan :( Mutta muuten mulle kuuluu ihan kivaa, joululomaa jo odottelen:) Niin tekisi mieli reissuun täältä pimeyden keskeltä. Toivotaan että pian lumi antaisi vähän valoaan. Aika huippua että sulla enää niin vähän opiskelua jäljellä! Mitä meinaat koulun jälkeen ? Joko oot jouluostokset hankkinut ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, toivottavasti paranet nopeesti ! joo kyllä tässä ihan fiiliksissä mennään loppu suoraa kohta koulusta jepajee ! :D ja koulun jälkeen pläänit aika pitkälle selvillä jo ja yhen joululahjan oon ostanu hehe :D

      Poista
  15. Nyt on varmaan hyvä aika kertoa, että oot ihan mieletön ja oot toiminu tosi isona inspiraation lähteenä, kun viimeaikoina on ollu motivaatio treenaamisen suhteena aika kadoksissa. Kiitos sulle, et oikeesti tiedä kuinka paljon arvostan sua ja kuinka kiitollinen oon. Nyt urheilun alottamisen myötä osaan nauttia asioista paljon enemmän, kuunnella kroppaa ja tää on ensimmäinen vuosi moneen vuoteen, kun synkkyys ja koleus ei ees haittaa mua, koska treenata voi koska vaan ja siitä tulee niin hyvä mieli! Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi herranjestas, APUA kiitos !! siis tiedätkö, tää on syy miksi tätä hommaa teen. että saisi edes yhden ihmisen innostumaan ja löytämään treenaamisen tuoman hyvän olon, aah pelastit mun illan !! KIITOS ITSELLESI <3

      Poista
  16. Sulla on tosi kiva blogi, johon olen vasta hetki sitten löytänyt. Treeni- ja hyvinvointipostaukset on aina huippuja, ja sulla on jotenkin kivan aito meno ja hyvä tunnelma täällä. :) Mulle kuuluu hyvää, oon ihan innoissani joulusta! Glögiä kuluu litratolkulla ja kynttilät ja joululaulut saa symyn huulille. Kivaa joulunodotusta! :)

    http://annatuulenkuljettaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi glögiä pitäisi itekin käydä ostamassa... :) kiitti aidosta kommentista, oon ihan super ilonen ku jengi on jaksanut kirjotella näitä juttuja! kivat joulunodotukset sinne myös :)

      Poista
  17. Täällä pikkuhiljaa alkanut jo jouluvalmistelut, mutta jos lunta vaan olisi niin sekin olisi innostavampaa:) Luen blogiasi säännöllisesti, ja josko nyt kommentoisinkin jatkossa,koska sehän on yksi sen bloggaamisen ns.suola :) Koitahan jaksaa opiskelut tehdä loman häämöttäessä jo ! Ihanaa kun tulee harras ja kiireetön joulu, niin ainakin toivon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vietetään ehdottomasti kaikki rauhallinen ja rento joulu! :-)

      Poista
  18. Täytyypä nyt tämänkin kommentoida. Blogiasi on mukava lukea ja taipalettasi seurata. Jo aikaa sitten tämän löysin ja tajusin, että tuttu ohjaajahan se siinä. Ihan ensimmäisiä ohjauksiasi varmaankin olivat! Kehitykseksi on ollut huimaa, ja lisäksi kirjoitat kovin sujuvasti!

    Ihanaa joulun odotusaikaa sinulle! Ja tsemppiä treeniin ja opiskeluun!

    ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, kiitos! onhan tässä kolmen vuoden aikana toivottavasti vähän mennyt eteenpäin :D

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig