2014/03/28
ALL OF ME
/ Everyday life photos from past few months.
Kiitollisuuspäiväkirja on minulle tapa keskittyä jokaisena päivänä positiivisiin hetkiin. Hetkiin, jotka saavat minut hymyilemään. Yhtäkkiä huomaan, että niitä on päivittäin enemmän kuin olisin nopeasti voinut kuvitellakaan. Pieni pysähtymishetki ennen nukkumaan menoa on helpottanut stressinhallinnassa ja koen vaikeatkin päivät loppujenlopuksi pienten ilon hetkien täyteiseksi. Suosittelen kokeilemaan, saatat yllättyä positiivisesti.
Jos joku olisi viime keväänä tähän aikaan kysynyt missä olisin vuoden päästä, en olisi osannut kertoa. Tuntuu kaukaiselta muistella sitä Lauraa, joka vuosi sitten otti elämänsä isoimman riskin ja päästi irti parisuhteesta, joka ei tuntunut enää omalta. Voi kun joku olisi kertonut tuolle tytölle aiemmin, että se tulee olemaan hänen elämänsä paras päätös. Kulunut vuosi on ollut yksi elämäni parhaimmista - olen ymmärtänyt vihdoin miltä tuntuu olla onnellinen, miltä tuntuu rakastaa ja miltä tuntuu kuulua johonkin. Nukahdan joka ilta hymy huulillani ja nipistän itseäni salaa varmistaakseni, että olen todellakin hereillä ja elän elämää, jonka olin kuvitellut olevan mahdollista vain elokuvissa.
Tällä hetkellä kiitollisuuspäiväkirjani sivut täyttyvät kouluun, treeneihin ja lähipiiriin liittyvistä positiivista jutuista. Osuuskuntaporukasta on vuoden varrella muovautunut tiivis perhe ja kauhulla jo välillä miettii - mitäs sitten kun me valmistutaan? Ja entäpä treenit, noh treenaan ensimmäistä kertaa elämässäni tavoitteellisesti ja yksi päivä koin ensimmäistä kertaa niin vahvan onnistumisen fiiliksen treeneissä, että jouduin salaa hieman peittelemään onnen kyyneliä pojilta. Juuri nuo onnistumisen hetket saavat jatkamaan eteenpäin. Vaikka olenkin välillä on niin väsynyt, että nukahdan samantien koulusta kotiin päästyä, en vaihtaisi hetkeäkään pois.
En tiedä, ehkä se on tämä biisi joka sai herkistymään ja pohtimaan syvällisiä tai sitten se oli vain halu avata fiiliksiä vähän pintaa syvemmälle. Syvällisemmät tekstit ja pohdinnat ovat jääneet viimeaikoina hieman syrjään blogin puolella, ehkä tietoisestakin valinnasta. Olen yrittänyt löytää tasapainon niiden asioiden välille, jotka koen kuuluvan blogiin ja niiden, jotka haluan jättää lähipiirini ja yksityiselämäni suojiin. Haluan kuitenkin, ettei blogini muutu liian pinnalliseksi ja persoonattomaksi. Täällä olen edelleen minä, helposti liikuttuva, avaimia hukkaava ja elämää rakastava tyttönen, joka ei vain saa tällä hetkellä tarpeekseen john legendin all of me biisistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
LAURA H.
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.
Olipa hyvä postaus Laura, ja ihana kun olet onnesi löytänyt.Kaikkea hyvää tulevaan,iloa ja rakkautta joka päivään,viikkoon,kuukauteen ja tuleviin vuosiin <3
VastaaPoistaTää oli kyllä tosi kivaa vaihtelua - tosi kivoja kuvia ja erilaista tekstiä. :) On niin mukava lukee sun blogia, kun postauksia tulee niin usein. Ainoaa miinusta voisin antaa kommentteihin vastailusta - aika monesta lähiajan kommentista vastaus puuttuu. Toki ymmärrän, ettei aina ole aikaa ja näin, mutta mainitsinpa kumminkin. :D
VastaaPoistakiva kuulla karita! :-) joo tänään on menossa missio vastaile kommentteihin, muokkaa kuvia jne kaikkea mahdollista blogiin liittyvää!
VastaaPoistakiitos! :-)
VastaaPoistaHei ihan pakko kysyä kun sulla oli instassa kuva tosta palkkarista et mistä löysit tota cookies & cream makua? :) Täällä kun tuppaa oleen jokapaikassa vaan mansikkaa ja suklaata tosta hera80 :(
VastaaPoistaprismasta! kannattaa käydä tommosissa isommissa marketeissa kattelees noita uutuusmakuja, toinen on valkosuklaa-lime! :3
VastaaPoistaOlipa ihana postaus! :> Ihanaa kuulla aina, jos jollakulla menee hyvin. <3 Kuvat ovat tosi kauniita ja niistä tuli hyvä mieli!
VastaaPoistavalitin tossa pari postausta takaperin, että kun et enää hymyile ja oon jotenkin ylimielisen olonen, mut täs postauksessa oli kyllä sitä jotain minkä takia oon lukenut sun blogia niin kauan ja aion lukee jatkossakin :-) <3 tsemppiä sulle hurjasti, toivottavasti toi hyvä meno pysyy päällä!
VastaaPoistavoi kiitos, ihana kuulla! joo, minä se täällä edelleen olen ^_^ ihanaa kevään jatkoa sinne myös!
VastaaPoistakiitos! :-) toivotaan, että tää hyvä draivi jatkuu, ihan riittämiin ollut monttuja elämässä vähäks aikaa tässä!
VastaaPoistaEn yleensä kehtaa/viitsi/uskalla kommentoida blogeissa, vaikka niitä paljon luenkin, mutta poikkeushan vahvistaa säännön! Mahtava teksti. Aina ei varmasti ole helppoa avata elämäänsä ja nimenomaan vetää sitä tiettyä rajaa siihen mikä on yksityistä ja mikä ei, mutta pakko myöntää että tekstisi sai mut liikuttumaan. Joskus on vain ajateltava itseään ja hypättävä seikkailuun elämän vietäväksi! Ihailtavaa toimintaa. Anna palaa nainen, pystyt mihin vaan!! Ja jatka näitä kirjoituksia joskus toistekki. Virtuaalinen yläfemma !
VastaaPoistayläfemma takaisin! mahtavaa että siellä ruudun toisella puolella tommosta jengiä 8) ja toi on niin totta mitä sanoit, välillä pitää vain ottaa se leap of fate ja hypätä tuntemattomaan!
VastaaPoistaOi miten ihanasti kirjotettu postaus, tuli jotenki tosi hyvä fiilis tätä lukiessa! :-) ja kun en ehtinyt viime postaukseen kommentoida, niin tästä blogbookista sellasta palautetta, että kuvakoko vois olla isompi! Sun kuvat on niin hienoja ja hyvälaatusia niin ois kivempi katella näitä yhtä isoina kuin aikasemminkin :-)
VastaaPoistajoo yritän koko ajan saada läpi isompaa kuvakokoa ! varmaan tulossa huhtikuun aikana sellainen muutos että tuosta vasemmasta sivusta jää tuo palkki, jossa näkyy aina mun profiili uuden postauksen kohdalla ja näin vapautettaisiin tilaa isommille kuville. miltäs kuulostaisi? :-) itsekin kaipailen kyllä isompia kuvia, pääsisivät paremmin oikeuksiinsa!
VastaaPoista