By Laura Hämäläinen

2014/06/19

TORSTAI-ILLAN HUUMAA

IMG_1969 IMG_1966
Photos by Jarkko Tuominen

Joskus on vain niitä päiviä kun treeneissä kulkee ihan sama mitä tekisit ja tänään oli yksi niistä päivistä. Todellista torstai-illan huumaa havaittavissa !! 

Olin töiden jälkeen aivan veto pois ja juhannusruokaostosten tekeminen prismassa tuntui maailman suurimmalta haasteelta (note: kärryllinen ruokaa kahdeksi päiväksi, luulis riittävän :-D). Tästä suorituksesta selvinneenä kömmin päikkäreille tunniksi ja ajatus treenistä aiheutti lähinnä epätoivon fiiliksiä. Piristyin kuitenkin luottotreeniboosterilla eli kookosöljykahvilla (nam) ja yhdellä täykkäreiden jaksolla - oli aika siis raahautua salille. Huuma alkoikin sitten siitä kun käsillä kävely vain kulki ja kulki - pystyin jopa hengittämään kesken kävelyn mikä oli ihan siis todella huikea suoritus meikäläiselle :-D Riemun hyppelehdinnät ja kiljahdukset aiheuttivat leveitä virneitä kanssatreenaajien kasvoille, heh.

Voimaosuudessa oli tänään 5x5 mavea. Aloitin 82,5 kilosta ja se tuntui kevyeltä. Jatkoin 85kg, sekin tuntui kevyeltä. 87,5kg, tuntui edelleenkin todella hyvältä (ässä vaiheessa tarkistin jo kerran painot, what onko tää nyt ihan todellista). Nostin vielä vähän ja tein kaksi vikaa vitosta 90kg:llä ja sekin tuntui hyvältä ! Kreisiä se fiilis oikeesti kun miettii, että kaksi viikkoa sitten sain 85kg:llä hikisen nelosen. Hermotus alkaa siis heräillä toivotulla tavalla ja tuskin menee kauaa kun paukkuu satanen rikki! 

Lopuksi tein vielä muutaman sarjan kippileukoja hymyssäsuin kun rytmi löytyi heti ja päätin koittaa löytää samaa rytmiä toes to bareihin, joissa olen aivan sysi ***** :-D Noh, vähän aikaa tangossa heiluttuani palapeli loksahti kohdilleen ja löysin hyvän rytmin myös toes to bareihin! Siinä vaiheessa totesin, että okei nyt voin kuolla onnellisena ja ottaa viikonlopun hyvillä mielin rennosti mökkitunnelmissa. 

Hehe, tästä postauksesta tuli ehkä vähän tämmönen fiilistely/hehkutuspostaus, mutta oli jotenkin pakko päästä purkamaan tätä hyvää fiilistä tännekin! Purin sitä mm. jo ruokaa tehdessämme tanssahtelemalla mun uuden lempparibiisin tahdissa, sorry naapurit! 

Huomenna lähdetään töiden jälkeen suoraan mökkeilemään, joten blogissa pieni juhannustauko! #photoaday postauksetkin jatkuvat juhannuksen jälkeen taas. Viettäkäähän mukava keskikesän juhla - ei anneta noiden sääjuttujen pilata fiilistä! Mä ainakin ajattelin syödä niin paljon ettei mitään järkeä.



SHARE:

17 kommenttia

  1. Eiks sulla oo mitää omaa juttua? Oon tässä huomannu et matkit todella paljon kaikkia bloggaajia ihan miten otat noita kuviakin. Etkä edes erotu mitenkään erityisesti kenestäkään. Sulaudut joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en nyt oikein tiedä mitä haet tällä kommentilla, itse en aikaaan lue kovin montaa kymmentä tämmöistä "sekasotkublogia" jossa on treenijuttuja asukuvien lisäksi, reseptejä ja ihan faktajuttujakin mm. mitä kirjottelin sokerista ja mitä tuun kirjottamaan esim. gluteenista ja siitä miksi valitsin olla ilman sitä. tää on se "mun juttu" ja aion siitä pitää kiinni.

      blogeja on nykyään niin paljon, että väkipakostakin tulee samantapaisia postauksia muiden bloggaajien kanssa - osan postauksien ideoista olen suoraan sanonutkin varastaneeni/matkineeni muilta mm. se päivä kanssani juttu, mutta niin ovat tehneet aika monet muutkin bloggaajat. ja loppujenlopuksi, eikös se ole kaiken taustalla bloggaamisessa, inspiroida muita ja inspiroitua muiden jutuista? :D

      Poista
    2. Mun on nyt aivan pakko jatkaa tähän hieman! Oon siinä mielessä sun kanssas täysin samaa mieltä, että miten nykyään blogimaailmassa muka vois olla täydellisen uniikki ja erilainen muihin verrattuna, kun blogeja pompsahtelee uusia enemmän kuin sieniä sateella. Ja siinäkin oot oikeessa, että sulla on kyllä harvinaisen laaja-alainen blogi just postausten aiheiden suhteen, ja jaksat kyllä hienosti panostaa kaikkiin osa-alueisiin :-)

      Valitettavasti munkin on pakko sanoa, että aika usein sun blogissa törmää niin päivänselvään matkimiseen suoraan muutamasta tunnetusta blogista että huhhuh, enkä mä siis ainakaan meinaa näitä massapostauksia, kuten just tää päivä kanssani tai #photoaday, vaan että ei jää kyllä kahta sanaa siitä onko kyseessä inspiroituminen vai vähän sellanen "aidanmatalimmastakohdasta"-inspiroituminen. Oon parikin kertaa huomannut, että kun esimerkiksi Jo's Secretiin on ilmestynyt joku vähän erilaisempi postaus, niin parin päivän sisään tismalleen samanlainen on ilmestynyt sunkin blogiin, kerran jopa tismalleen samalla otsikolla.

      Tottahan se on, että jokainen bloggaaja aivan varmasti joskus saa idean postaukseensa jostain muusta blogista, pitäisi varmaan olla täysin lukematta muita blogeja välttyäkseen tältä. Se mitä yritin tässä sanoa on se, että vaikka tuo ensimmäinen ano sanoi asiansa ehkä vähän kärkkäästi, niin meikäläinen ainakin ymmärsi pointin siinäkin. Enpä sinuna kuitenkaan tästä ihan kauheasti järkyttyisi, sulla on kuitenkin niin paljon ihan omaakin juttua, kuten just tuo sokerivieroitusjuttu! :-) kaikesta voi kuitenkin ottaa opiksi ja petrata jatkossa!

      Tsemppiä sulle, hyvää juhannusta ja onnea tuohon 100kg tavoitteluun! :-)

      Poista
    3. kiitos sun rakentavasti kasatusta kommentista emmi ! ja voi hyvinkin olla, että tommosia "tismalleen samalla otsikolla" juttuja on ollut, mutta itse en lähde mitenkään peruuttelemaan jo tehtyjä ratkaisuja täällä blogin puolella. tottakai kaikesta voi ottaa opiksi jatkossa ja niin varmasti teenkin, mutta on harmillista jos oon ainoa joka tuntee, että olisin löytänyt sen oman juttuni näiden 2053928 nykypäivän blogin joukossa.

      hauskat juhannukset sulle myös! :) toivottavasti ei sada lunta :D

      Poista
    4. selasin juuri blogia läpi "josta laura on niin paljon kopioinut kaikkea" enkä kyllä muutaman kuukauden sisään löytänyt muuta kuin tuon päivä kanssani postauksen joka on pyörinyt ympäriinsä monessa muussakin blogissa! :D

      musta ainakin tuntuu, että blogbookista palaamisen jälkeen olisit löytänyt sen balanssin sun blogissa, sen jutun mistä itse tykkäät kirjoittaa! se jotenkin huokuu näistä postauksista kun ei ole aina vain pelkkiä asukuvia, vaan myös laajasti hyvinvointiin liittyvä juttuja! musta ainakin sun blogi on parhaimmillaan tällä hetkellä mitä se vielä on koskaan ollut, keep going girl ja hyvää juhannusta! :)

      Poista
    5. samaa mieltä ^^ kanssa ! ehkä ennen oli enemmänkin havaittavissa sitä, että otit ideoita aika suoraankin muista blogeista (?) mutta ehkä se oli sitä aikaa kun vielä etsit sitä suuntaa blogillesi.

      mitä nyt ainakin kesäkuussa sun postauksia lukenut, niin monipuolisesti on ollut reseptiä, treenijuttua, asuja ja lukijoiden toiveesta ilmeisestikin ihan perus viikkokatsaus ja tottakai tuo kuvahaaste! odotan ainakin innolla mihin suuntaan blogisi lähtee kehittymään ja itse ainakin tykkään hirmuisesti sun aktiivisesta päivittelystä!

      Poista
  2. missä nää kuvat on otettu? :)

    VastaaPoista
  3. mä tykkään sun blogista ihan hulluna, jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
  4. Miks matkit niin paljon sara vannista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ole hyvä ja katso ylläolevat kommentit. :)

      Poista
    2. ei liity asiaan. oot niin ylimielinen ihminen että huhhu.

      Poista
    3. harmi, että sulla on tommonen ajatus ja fiilis tästä hommasta! tämänkin ruudun toiselle puolelle on kertynyt jo aika reilu määrä lukijoita ja on ihan täysin normaalia, että jokaista ihmistä ei varmastikaan pysty miellyttämään ja niin sen kuuluukin mennä. elämä olisi aika harmaata ja tasaista jos ihmiset eivät olisi erimieltä asioista :-)

      toivottavasti kuitenkin ymmärrät, että teen tätä hommaa koko sydämelläni siitä ilosta, jota tämä parhaimpina päivinä mulle tuottaa - lukija kommentoi inspiroituneensa liikkumaan ja pudottaneensa painoa tai kuinka kirjoittamani teksti piristi jonkun muun päivää. en tee tätä kopioidakseni tai matkiakseni muita, etkä sinäkään toivottavasti lue blogeja syyttääksesi niiden kirjoittajia ylimielisiksi tuntematta heitä kuitenkaan todellisuudessa lainkaan.

      toivotan sinulle kuitenkin hyvät kesänjatkot ja otan kommentistasi opiksi!

      Poista
  5. Mä Tykkään Laura sun blogistasi ihan sairaan paljon !😊 Ihanan monipuolinen,jatka samaan tapaan,pysyn lukijanasi !

    VastaaPoista
  6. Olet Laura kaukana ylimielisestä!:) Satun tietämään sut pitkältä ajanjaksolta. Tiedoksi vaan aiemmin kommentoineelle anolle...;)

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig