By Laura Hämäläinen

2014/10/08

I LOVE ME -messulippuja jaossa!

IMG_4583

Tämän syksyn arvontojen määrä alkaa kohta lähennellä varmaan jo koko blogin olemassa oloajan arvontojen määrää, heh. Oon ihan fiiliksissä, että voin konkreettisesti antaa teille jotakin ja tällä kertaa jaossa olisi kahden lipun paketti (eli voit ottaa vaikkapa äidin mukaan, niinkuin itse ajattelin!) I love me -messuille Helsingin messukeskukseen 17.-19.10.2014. Itse en ole vielä kertaakaan ollut kyseisillä messuilla ja en malta odottaa, että pääsen kiertämään kaikkia huikeita näytteilleasettajia. Erityisesti minua kiinnostaa Luonnollisesti 2014 -osasto! 

Blogini on muovautumassa hyvää vauhtia kohti hyvinvointiblogia ja kuten ehkä muistattekin, blogini on ehdolla vuoden inspiroivimmaksi hyvinvointiblogiksi TÄÄLLÄ. Nyt haluaisin kuulla teitä lukijoita, jotta blogini kehityskäyrä jatkaisi nousuaan ylöspäin. Kommentoimalla postaustoiveita, rakentavaa kritiikkiä tai muuta blogini sisältöön liittyvää olet mukana messulippujen arvonnassa! Aikaa osallistua on 11.10. eli lauantain loppuun asti, jotta ehdin laittaa liput ajoissa voittajalle postiin. 

Edellisten arvontojen voittajat on myös nyt selvillä! Little Miracles tuotepaketin voitti nimimerkillä Anni ja Nutribullet + BerryFect voittajaksi selviytyi Laura (heh onnea kaima!) Voittajille on laitettu sähköpostia ja kiitokset vielä kaikille osallistujille! 
SHARE:

47 kommenttia

  1. Mul ei oo mitään miinuksia sun blogista!
    Sun postauksen aina pursuu iloo ja motivaatioo. Tykkään lukee sun selkeetä tekstii ja sun matkaa kohti uusi kisoi ja mahollisuuksii on mahtavaa seuraa!
    Postaustoiveena olis joku venyttelypostaus ja et tekisit niiku koko kropan kotitreenin ja sit vaik salille liikkeitä eri lihasryhmille (postauksia erikseen esim. jalat, keskikroppa, kädet/olkapäät/selkä)

    Mut jatka samaa mallii Laura, hyvä tulee ja tuut pääsee kisois viel korkeelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainii s.posti jäi...
      ellinnoora.toyryla@hotmail.fi

      Poista
  2. Mä saan sun postauksista niin paljon motivaatiota omiin treeneihin ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen, kiitos tästä♥
    Ehdottaisin että tekisit jonkun kehonhuoltopostauksen, mistä venyttelyliikkeistä tykkäät eniten, joku helppo (mutta tehokas) kotitreeni, postaus joka käsittelee sun omaa urheilutaustaa ja kehitystä tähän päivään asti.....

    Kiitos sulle Laura näin mahtavasta ja motivoivasta blogista, sä oot niin ansainnut voiton tossa id:n kisassa.

    VastaaPoista
  3. Toivoisin erilaisia terveysruokaohjeita !
    Tiiakemppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Reseptit ovat aina tervetulleita ^_^ Kaikenkaikkiaan tykkään blogistasi kokonaisuutena, kaikkea on sopivasti :P

    Pauliina.K
    pauliina.kaario@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tapasi kirjoittaa on taitava, osaat välittää sanoman lukijalle joskus hyvinkin liikuttavalla tavalla..
    Nykyinen hyvinvointiin painottuva tapasi on oikein hyvä,jatka samalla linjalla! Postaukset omista treeneistä ovat mukavia :)

    VastaaPoista
  6. Sun blogi on tosi kiva ja inspiroiva! En oikein keksi toivoa nyt lisää mitään, mutta crossfit-jutut kiinnostaa (aloitin itse juuri ;)) joten niitä toivon jatkossakin paljon! :)

    VastaaPoista
  7. Voi herra mun vereni mulla kesti kauan keksiä minkäännäköistä kehitysehdotusta, mutta tulihan se sieltä! Videopostaukset olis mun mielestä ihan mahtavia (tosin varmasti tän skin perfection-haasteen myötä sultakin tullaan näkemään videoita? ;)) semmoiset, missä vastailet vaikka kysymyksiin tai muuten näitä hyvinvointihommia puit kameralle? :)

    VastaaPoista
  8. Oon vasta vähän aikaa sitten löytänyt sun blogiin, joten en osaa vielä antaa hirveästi palautetta, mutta sun treenijutut on tosi mielenkiintoista luettavaa, joten lisää niitä! :) Etenkin kehonhuolto ois nyt kova sana. Ja pakko kehua, että sun blogi näyttää aivan ihanalta: tää simppeli ulkoasu todellakin toimii, ja kuvat on upeita ♥

    erika.f @ hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Mä oon tätä sun blogias tässä lueskellut jo jonkin aikaa, ja jotenkin saan kaikista noista niin paljon jotain käsittämätöntä energiaa ja semmosen fiiliksen, että kyllä minäkin pystyn !! En osaa selittää sitä, mut oon kyllä tyytyväinen blogiisi !
    Postaustoiveina haluaisin joitakin erilaisia liikkeitä (aloitin taas salikäynnit eikä ne oikein etene, niin niistä vois olla mulle hyötyä).

    Erittäin hyvää jatkoa sulle, ja aion kyllä jatkossakin blogiasi lukea yhtä innokkaasti ! :)

    VastaaPoista
  10. oon vasta hetken seurannut sun blogia mut tykkään kovasti! ulkoasu on simppeli ja raikas, postaukset iloisia ja motivoivia :) samanlaista settiä kiitos siis, ei moitteita !! :)
    armi-00@hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. Urheiluun ja ruokailuun liittyviä postauksia on aina mukava lukea :)

    VastaaPoista
  12. Tykkään sun blogista tosi paljon! :) Resepti- sekä kotitreenipostauksia lukisin mielelläni enemmän! pikkumeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Olisi hauskaa jos joskus menisit esim. InBody -mittaukseen ja kertoisit vähän sen tuloksista, oot varmaan aika huippukunnossa! Ja mukana arvonnassa :) henna-penttila@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kiva että oot löytänyt oman juttus bloggaamisessa! Vielä enemmän tykkäisin kummiskin niistä perinteisistä lifestyle-kuulumispostauksista! :-) jos nyt ei ihan koko ajan niin ainakin sillointällöin! essi.pullinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Ainoona miinuksena voin sanoa sen kuinka välillä tunnen itteni laiskaksi liikkujaksi kun luen postauksia :D haha :D aamupala vinkit oli tosi kivoja joista muutaman otinki käyttöön! Enemmän toivoisin vinkkejä siihen miten esim kuntosaliharjoittelun voi aloittaa yms. :)
    +mukana arvonnassa :):) rimbee@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Löysin sun blogis uudestaan kuukausien takaa, kun molemmat ollaan ehdokkaina inspiroivimmiksi hyvinvointiblogeiksi. Ja onneksi löysin, paljon tsemppiä sullekin gaalaan! :)
    cheatclean@outlook.com

    VastaaPoista
  17. Kaikki ruokavalio-, treeni- ja hyvänolon postaukset ihania! Jatkossa voisit antaa lisää vinkkejä muille jotka haluaa pysyä tai päästä kuntoon. Ihan paras blogis!
    roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Sun blogisi on todella inspiroiva joka motivoi ehdottomasti omissakin treenaamisissa :)

    Jatka samaan malliin, kaikki treenijutut/vinkit/ohjelmat sekä simppelit ravintopostaukset ovat kivoja.

    ninaisotalo@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Sun blogi on mielenkiintoinen ja inspiroiva! :) Tää on myös todella selkeä ja raikas. Toiveena olisi joku terveellinen mielellään vegaaninen resepti. :)
    sannaemilia.nummelin@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Lukisin mielellään enemmän vaikkapa ruokaohjeita ja treenijutut on kyllä kans aina plussaa!:)
    valtonen.anna at gmail.com
    - Anna

    VastaaPoista
  21. Osaatko sinä pysähtyä postaus oli mielenkiintoinen ja sellaisia lukisin mielellään lisää.

    Osallistun arvontaan kati.ketonen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Blogisi on super inspiroiva, kiitos siitä! Jos jotain lisäisin, niin toivoisin lisää reseptejä ja ruokajuttuja. :)

    weerabettina@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Sun blogi on ihana! Treenijutut on lähimpänä sydäntä, joten niitä ei voi olla liikaa :)

    tuuli.virolainen@gmail.com

    http://annatuulenkuljettaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  24. Postaukset on mielestäni parempia kuin ennen, osaat kirjottaa paremmin ja teksti herättää ajatuksia sekä tunteita. Tektsti on myös todella motivoivaa! Hyvä Laura!

    terkuin, Rillu! riina92@msn.com

    VastaaPoista
  25. Blogisi on mukavan sporttinen ripauksella tyttömäisistä ja arkipäivää. Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi enkä ole löytänyt mitään negatiivista, ainakaan niin että muistaisin. Aikoisin ottaa äitini mukaan messuille! Meillä on jo paikalliselta bussiturmasta kyyti hankittu, liput vaan puuttuvat :D katja.kivela93@gmail.com

    VastaaPoista
  26. "Terveellisempiä" herkkureseptejä lisää :)
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Oon lukenut sun blogia jo kauan ja tykkään tosi paljon bloggaustyylistäsi :-) postauksia on helppo lukea ja muutenkin postaukset on tosi hyviä. En keksi mitää parannettavaa :-D

    emma.pesu@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. En ole vielä kauaa blogiasi lukenut, mutta oon ahminut jo kasan vanhoja postauksia :) Tykkään sun kirjoitustyylistä! Haluaisin ehkä enemmän nähdä päivän asuja, koska sun tyyli näyttää tosi kivalle. Tai muita "hömppäpostauksia", ne olis kivaa vastapainoa treenijutuille.
    Kivaa syksyä :)

    heini.emmi@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Sun blogia on tullut seurattua jo pitkän aikaa ja voin sanoa, että se muutos mitä tässä blogissa näiden vuosien varrella on tapahtunu on aivan valtava ja nimenomaan positiivinen muutos. Sun postauksista huokuu ilo ja hyvä olo ja näistä saa itekin motivaatioa ja iloa omaan treenaamiseen. Yleensä en pahemmin jaksa lukea edes mitään treeniblogeja, mutta sun blogi on poikkeus ja ainoa treenaamiseen liittyvä blogi, jota luen eikä enempää luultavimmin mun lukulistalle tästä kategoriasta edes tule :-)

    pauliina.sarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Parhaita juttuja ovat treenivinkit, treenivaatevinkit ja samaten ravintojutut kaikessa yksinkertaisuudessaan
    wonderwhy(at)netti.fi

    VastaaPoista
  31. Saan sun blogista mielettömästi inspiraariota panostaa enemmän omaankin hyvinvointiin! Ruoka- ja reseptipostauksia kaipailisin hieman enemmän :)

    pinja.kuivalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Eksyin tänne ensi kertaa puoli tuntia sitten, ja oon ahminut jo monta postausta, totaalisen koukussa siis! :)

    viivi.leppala@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihana ja innostava blogi. :) Löydän kadoksissa olevan motivaation uudestaan lukemalla postauksia. Jotain terveellisiä reseptejä olis kiva lukea!
    paula.wrang@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Oon lukenu sun blogias jo jonkin aikaa ja pakko sanoo et oon tyytyväinen! Itteeni kiinnostais lukee esim. jotain sun ruokapäiväkirjaa, ruokapostauksia ylipäätänsä ja treenipostauksia ei voi koskaan olla liikaa. :-)
    Kivaa syksyä sinne!

    veera.lahtinen@windowslive.com

    VastaaPoista
  35. Alkuun sanottava että tämä on yks niistä blogeista, jotka käyn tsekkaamassa päivittäin uuden postauksen toivossa. Liikunta ja hyvinvointi on minulle tärkeitä, joten blogisi on oikea napakymppi! Kaikenlaiset resepti -ja liikuntavinkit uppoaa aina! Samoin kaikki jutut yleisesti hyvinvoinnista. Postaustoiveena olisi kiva kuulla sinun urheilutaustasta ja matkastasi siihen, missä olet nyt. Jatka samaan malliin ja tsemppiä loppu vuoden treeneihin :-)

    lotta.janhunen@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Tykkäsin aivan älyttömästi viime kehonhuolto postauksestasi, koska se antoi ihanasti inspistä viimeinkin alottaa säännöllisesti venyttelemään! Kaikki liikunta vinkit on toivottuja ja tervetulleita postauksia.

    merituuliku@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Blogisi on jo valmiiksi niin hyvä, että sait ääneni blog awardseihin :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Kaikki kehonhuoltoon liittyvät postaukset kiinnostaa erityisesti, monia hyviä vinkkejä olen jo sinulta saanut!
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  39. Treenivinkkejä vähän tällaiselle laiskemmallekin kuntoilijalle =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Olisi kiva kuulla sun mielipiteitä pitkän matkan juoksusta ? Onko liian yksipuolista yms? (: kaisa.vainio97@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukavia juttuja blogissasi. Messut kiinnostaa ja terveys osio eniten.
    ansuliini1982(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Juuri löydetty blogi! Äänestin siltikin. Messut olis ihanat.

    katri.vaatainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Stressinhallinta vinkit kehiin! Lippuarvonnassa mukana, jjepatti@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ei mitään moitittavaa, ihana ulkoasu, selkeät tekstit ja hyvä juttu että kirjoitat aina selkeästi esim. Mikä kamera yms. Jatka samaa rataa ! Toivottavasti nähdään messuilla :)
    Jenzkudam@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Treenivinkit, kehonhuolto ja motivointi, niistä plussaa! :)
    wafer(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  46. Kun löysin sun blogin, innostuin itse treenaamisesta. Ja ennen en todellakaan ollut mikään treenihirmu! Paljon oon saanu inspiraatiota blogistasi, ja toivon ettet koskaan lopettaisi kirjottamista. Muita postaustoiveita en keksi kuin enemmän ruokavinkkejä, niitä tarvii aina! :)
    asm07@suomi24.fi

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig