REHELLISYYDESTÄ

Olen viimeaikoina valehdellut paljon. En puhu nyt ystäville tai poikaystävälle valehtelusta vaan itseni huijaamisesta ja tositilanteen kaunistelusta. Olen tiedostanut kropassani väsymyksen merkkejä, mutta olen vain ajatellut lepoviikon korjaavan tilanteen. En ole ymmärtänyt 40 tuntisen harkkaviikon, pienen stressin ja kiireen aiheuttamaa kokonaiskuormaa kropalle kaikkien treenien lisäksi. Nyt kun kroppa ei tuntunutkaan hyvältä palauttavan viikon jälkeen, oli aika avata silmät - hei, hetkonen eihän tämän tältä pidä tuntua.





Treenaaminen on osa minua, osa identiteettiäni ja sitä kuka minä olen. Etenkin viimeaikoina suuri intohimoni crossfittia kohtaan ja palava halu kehittyä ovat joissakin määrin ehkä ajaneet järjen ohitse. Jos siis rehellisiä ollaan, niin kyllä portaiden nousu tuntuu raskaalta ja kroppa tuntuu lähinnä siltä, että jyrä olisi ajanut sen yli. En ole enää vain perusjäykkä vaan kankea. Ajattelin ensin erilaisten voimatreenien jäykistäneen, mutta kun eilen hölköttelylenkki tuntui tukkoiselta niin ehkäpä ongelma on sittenkin palautumisessa. Kuinka kroppa voi palautua fyysisestä treeneistä, kun arjen kokonaiskuorma on henkisesti todella hektistä ja raskasta?





Kun mietitään palautumisen ja treenaamisen optimointia, pitää aina muistaa ottaa huomioon myös muut elämän osa-alueet. Opinnot, tulevat tentit, taustalla kummitteleva opinnäytetyö, erilainen harjoittelupaikka, työt.. Kaikki kuormittavat omalla tavallaan sinun jaksamistasi ja sitä kautta vaikuttavat myös fyysiseen palautumiseen. Omaa henkistä jaksamistani ovat lisäksi viimeaikoina kuormittaneet nopeat ja suuret muutokset kilpailuaikataulujen suhteen. Tarkoitus olisi nostaa opiskelijoiden mestaruuskisoissa ensi kuussa, mutta tällä hetkellä tuntuu että kilpailutavoitteet jäävät alkuperäisen suunnitelman mukaan ensi kesään ja crossfit kisoihin. On tärkeää olla riittävän rohkea ja myöntää mielummin liian ajoissa, että nyt mennään liian kovaa liian vauhdilla. Itsensä huijaamisella ei pääse kovinkaan pitkälle - oikeastaan sillä ajaa vain itsensä lopulta ylikuntoon ja ylikunnosta toipuminen voi viedä pahimmillaan jopa vuoden.





Kiitän tavallaan itseäni siitä, että olen kerran kokenut miltä tuntuu kun kroppa vetää liinat kiinni. Tällöinkin kyse oli kohdallani nimenomaan henkisestä, ei niinkään fyysisestä ylilyönnistä. Henkinen väsymys näkyi kyllä silloinkin fyysisinä oireina - kilpirauhanen tulehtui, hiukset ohentuivat ja kärsin uniongelmista. Nyt olen onneksi ajoissa hereillä eikä esimerkiksi uneni ole kärsinyt rasituksesta vielä lainkaan. Aion laittaa nyt pariksi viikoksi henkisen jaksamisen etusijalle ja tehdä asioita fiiliksen mukaan sekä keventää treeniä pois hermostoa kuormittavalta maksimivoiman alueelta. Lisäksi panostan pitkiin yöuniin ja laatuaikaan ystävien kanssa. Voimatreeneihin palaan vasta sitten kun rehellisesti tekee taas mieli nostella tankoja ja kun voin rehellisesti sanoa rappusten nousun tuntuvan kevyeltä ja hölkkälenkin tuntuvan miellyttävältä. Ja voi pojat, kylläpä tuntuu hyvältä myöntää oma väsymys ääneen, aivan kuin olisi kivi vierähtänyt sydämeltä. 



Väsymyksen myöntäminen on vaikeaa. Haluamme koko ajan tehdä enemmän, olla enemmän ja tuntuu, että jos myöntää ettei jaksa on jotenkin huonompi kuin ne kaikki muut duracel puput ympärillämme. Usko pois, eivät hekään aina jaksa. Haluan inspiroida ihmisiä liikkumaan, mutta haluan ennenkaikkea inspiroida ihmisiä kuuntelemaan omaa kehoaan. Ei oteta turhaa stressiä syömisestä eikä varsinkaan treeneistä. Silloin kun väsyttää, se on elimistömme ja kehomme keino viestiä meille olevan aika hieman hiljentää ja levätä. Pitäisi vain olla rohkea ja tehdä välillä suuriakin päätöksiä. Kaikkia työtarjouksia ei tarvitse ottaa vastaan, tentin voi ehkä siirtää tulevaan uusintapäivään ja aina voi palata alkuperäiseen suunnitelmaan jos uusi ei tunnukaan omalta. Täytyy vain olla rehellinen itselleen. 

Ihanaa torstai-illan jatkoa ja muistakaa levätä riittävästi <3 Minä en treenannut tänään, leivoin juuri #thegoodmorning proteiiniomenapiirakkaa ja aion pian hautautua poikaystävän kainaloon katsomaan kun koko suomi leipoo. Ei yhtään hullumpi ilta - normaalisti pääsisin tähän aikaan vasta voimistelusta kotiin. 


// Postauksen kuvat fiilistelyjä viime viikonlopun iloveme -messuilta. Olin ensimmäistä kertaa kyseisillä messuilla ja tykkäsin kovasti erityisesti luonnollisesti -osastosta! Kävimme äidin kanssa kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luentoja, maistelimme erilaisia raakaherkkuja ja smoothieita. Kaikenkaikkiaan aivan ihana päivä ja myöhemmin ajattelin kirjoitella omaa postausta varsinkin siitä mitä tarttui mukaan Four Sigma Foodsin ständiltä :)