By Laura Hämäläinen

2014/10/23

REHELLISYYDESTÄ

Olen viimeaikoina valehdellut paljon. En puhu nyt ystäville tai poikaystävälle valehtelusta vaan itseni huijaamisesta ja tositilanteen kaunistelusta. Olen tiedostanut kropassani väsymyksen merkkejä, mutta olen vain ajatellut lepoviikon korjaavan tilanteen. En ole ymmärtänyt 40 tuntisen harkkaviikon, pienen stressin ja kiireen aiheuttamaa kokonaiskuormaa kropalle kaikkien treenien lisäksi. Nyt kun kroppa ei tuntunutkaan hyvältä palauttavan viikon jälkeen, oli aika avata silmät - hei, hetkonen eihän tämän tältä pidä tuntua.

IMG_5041

IMG_5043

Treenaaminen on osa minua, osa identiteettiäni ja sitä kuka minä olen. Etenkin viimeaikoina suuri intohimoni crossfittia kohtaan ja palava halu kehittyä ovat joissakin määrin ehkä ajaneet järjen ohitse. Jos siis rehellisiä ollaan, niin kyllä portaiden nousu tuntuu raskaalta ja kroppa tuntuu lähinnä siltä, että jyrä olisi ajanut sen yli. En ole enää vain perusjäykkä vaan kankea. Ajattelin ensin erilaisten voimatreenien jäykistäneen, mutta kun eilen hölköttelylenkki tuntui tukkoiselta niin ehkäpä ongelma on sittenkin palautumisessa. Kuinka kroppa voi palautua fyysisestä treeneistä, kun arjen kokonaiskuorma on henkisesti todella hektistä ja raskasta?

IMG_5053

IMG_5033

Kun mietitään palautumisen ja treenaamisen optimointia, pitää aina muistaa ottaa huomioon myös muut elämän osa-alueet. Opinnot, tulevat tentit, taustalla kummitteleva opinnäytetyö, erilainen harjoittelupaikka, työt.. Kaikki kuormittavat omalla tavallaan sinun jaksamistasi ja sitä kautta vaikuttavat myös fyysiseen palautumiseen. Omaa henkistä jaksamistani ovat lisäksi viimeaikoina kuormittaneet nopeat ja suuret muutokset kilpailuaikataulujen suhteen. Tarkoitus olisi nostaa opiskelijoiden mestaruuskisoissa ensi kuussa, mutta tällä hetkellä tuntuu että kilpailutavoitteet jäävät alkuperäisen suunnitelman mukaan ensi kesään ja crossfit kisoihin. On tärkeää olla riittävän rohkea ja myöntää mielummin liian ajoissa, että nyt mennään liian kovaa liian vauhdilla. Itsensä huijaamisella ei pääse kovinkaan pitkälle - oikeastaan sillä ajaa vain itsensä lopulta ylikuntoon ja ylikunnosta toipuminen voi viedä pahimmillaan jopa vuoden.

IMG_5047

IMG_5046

Kiitän tavallaan itseäni siitä, että olen kerran kokenut miltä tuntuu kun kroppa vetää liinat kiinni. Tällöinkin kyse oli kohdallani nimenomaan henkisestä, ei niinkään fyysisestä ylilyönnistä. Henkinen väsymys näkyi kyllä silloinkin fyysisinä oireina - kilpirauhanen tulehtui, hiukset ohentuivat ja kärsin uniongelmista. Nyt olen onneksi ajoissa hereillä eikä esimerkiksi uneni ole kärsinyt rasituksesta vielä lainkaan. Aion laittaa nyt pariksi viikoksi henkisen jaksamisen etusijalle ja tehdä asioita fiiliksen mukaan sekä keventää treeniä pois hermostoa kuormittavalta maksimivoiman alueelta. Lisäksi panostan pitkiin yöuniin ja laatuaikaan ystävien kanssa. Voimatreeneihin palaan vasta sitten kun rehellisesti tekee taas mieli nostella tankoja ja kun voin rehellisesti sanoa rappusten nousun tuntuvan kevyeltä ja hölkkälenkin tuntuvan miellyttävältä. Ja voi pojat, kylläpä tuntuu hyvältä myöntää oma väsymys ääneen, aivan kuin olisi kivi vierähtänyt sydämeltä. 

IMG_5056

Väsymyksen myöntäminen on vaikeaa. Haluamme koko ajan tehdä enemmän, olla enemmän ja tuntuu, että jos myöntää ettei jaksa on jotenkin huonompi kuin ne kaikki muut duracel puput ympärillämme. Usko pois, eivät hekään aina jaksa. Haluan inspiroida ihmisiä liikkumaan, mutta haluan ennenkaikkea inspiroida ihmisiä kuuntelemaan omaa kehoaan. Ei oteta turhaa stressiä syömisestä eikä varsinkaan treeneistä. Silloin kun väsyttää, se on elimistömme ja kehomme keino viestiä meille olevan aika hieman hiljentää ja levätä. Pitäisi vain olla rohkea ja tehdä välillä suuriakin päätöksiä. Kaikkia työtarjouksia ei tarvitse ottaa vastaan, tentin voi ehkä siirtää tulevaan uusintapäivään ja aina voi palata alkuperäiseen suunnitelmaan jos uusi ei tunnukaan omalta. Täytyy vain olla rehellinen itselleen. 

Ihanaa torstai-illan jatkoa ja muistakaa levätä riittävästi <3 Minä en treenannut tänään, leivoin juuri #thegoodmorning proteiiniomenapiirakkaa ja aion pian hautautua poikaystävän kainaloon katsomaan kun koko suomi leipoo. Ei yhtään hullumpi ilta - normaalisti pääsisin tähän aikaan vasta voimistelusta kotiin. 


// Postauksen kuvat fiilistelyjä viime viikonlopun iloveme -messuilta. Olin ensimmäistä kertaa kyseisillä messuilla ja tykkäsin kovasti erityisesti luonnollisesti -osastosta! Kävimme äidin kanssa kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luentoja, maistelimme erilaisia raakaherkkuja ja smoothieita. Kaikenkaikkiaan aivan ihana päivä ja myöhemmin ajattelin kirjoitella omaa postausta varsinkin siitä mitä tarttui mukaan Four Sigma Foodsin ständiltä :)
SHARE:

12 kommenttia

  1. Aivan mahtava postaus taas kerran! Saan näistä mielettömästi motivaatiota keskittyä omaan hyvinvointiin :)

    VastaaPoista
  2. Mä en osaa oikein kommentoida mitään, haluaisin vaan painaa tykkäysnappia :) Alipalautuminen on tosi monelle ongelma, hienoa, että siitä kirjoitetaan avoimesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiedän tunteen! peukku riittää aivan mainiosti :D

      Poista
  3. pakko korjata tuohon ylikunnosta toipumiseen, että se voi viedä useita vuosia.. nimimerkillä 2 vuotta ylikunnosta jo kärsinyt :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis oot oikeessa, voi viedä todella pitkään jos pääsee pahaksi!

      Poista
  4. Aivan älyttömän hyvä teksti! :) Itekin oon vähän sellanen "kaikki tai ei mitään" -ihminen, eli vedän aina täysillä. Nyt syksyn tullen olen kuitenkin innostunut kamalasti kehonhuollosta ja joogasta yms., ja huomaan heti kroppanikin toimivan paremmin. Mutta täytyy, kyllä myöntää, että saattaa itsellänikin siitä huolimatta ylikunto kummitella nurkan takana, koska jaksan vetää treenit aina täysillä, mutta sitten persasiat (portaiden nousu, ylämäkeen kävely...) hengästyttää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oman kehon kuuntelu on supertärkeää, siinä oot aivan oikeessa! pitää muistaa erottaa ylirasitus ja ylikunto toisistaan, ylikunto on pitkän ylirasitustilan aiheuttama pitkäaikainen "ongelma" ja ylirasitus menee ohi lepäämällä kuten itsellä meni parissa viikossa :)

      Poista
  5. Minäkin haluan sanoa mielipiteeni ylikunnosta, jonka miellän samaksi kuin uupumisen. Minunkin mielestäni kroppa ja pää ovat yhtä, joten ylikunto ja uupuminen ovat yhtä ja samaa tai vähintäänkin kulkevat käsikädessä - elämä on kokonaisuus. Ylikunto diagnoosina tosin kuulostaa paremmalta, se kertoo vahvan ja energisen ihmisen tilasta. Uupumiseen liitetään usein jonkinasteinen heikkous, vaikka lähtökohdat ovat samat: kroppaa ja henkistä jaksamista on kuormitettu liikaa. Molemmissa lopputulos ja oireisto on sama.

    Itse sain diagnoosiksi uupumisen. Kaikki oireet ylikuormituksesta olivat näkyvissä useita vuosia, en kuunnellut, mistäänhän ei voinut luopua: treenaamisesta, työstä, opiskelusta, rakentamisesta, perheestä, täydellisyyden tavoittelusta... Lopputuloksena eräänä kauniina kesäpäivänä kroppani vain sanoi itsensä irti. Pelkäsin parhainpanakin päivänä kuolevani ja huonoina taas toivoin, että ruumillinen tuska ja henkinen pelko olisivat hellittäneet. Enempää ei niistä, mutta somaattiset oireet antoivat tosiaan kuvan kuolemansairaudesta.

    Mikä tämän tarinan pointti on. En tiedä. Ehkä haluan omalla osallani rohkaista tahdin keventämiseen ja itsensä kuunteluun, ettei tarvitse kokeilla pohjamutien kautta. Itse olen neljättä vuotta työkyvytön, fyysinen kuntoni ei ole palautunut ennalleen ja henkisetkin voimavarat ehtyvät nopeasti. Kroppani reagoi herkästi liikaan suorittamiseen, muutamakin hektisempi päivä vie yöunet ja ruokahalun sekä tuo rytmihäiriöt, vatsaoireet, pahoinvoinnin, paniikkikohtaukset, ärtymyksen, nivelkivut jne.

    Yli kolme vuotta, enkä usko palautuvani ennalleen. Ehkä parempi niin. Suorittaminen tähän tilanteeseen vei, joten on aika opetella olemaan vaatimatta ja lopettaa itseruoskinta. Perfektionistille on haasteellista tehdä asioita puolhuolimattomasti tai jättää kesken. Yhä vieläkin valehtelen ja kiellän totuuden itseltäni sekä häpeän - heikot uupuvat. Minun pitäisi pystyä, kun muutkin näyttävät jaksavan. Tästä syystä nimimerkillä.

    Kuunnelkaa ihmiset itseänne ja olkaa armollisia. Minä en sitä osannut, enkä osaa vieläkään, mutta harjoittelen. Pahimmassa tapauksessa toipuminen kestää loppuiän, mutta minä poltinkin kynttilää molemmista päistä reilu kymmenen vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei mahtavaa, että kommentoit ja kerroit oman tarinasi! siinä todellakin pointtina "muistakaa kuunnella omaa kehoanne ja sen tuntemuksia" - toivottavasti kommentit lukeneet avasivat silmiään, minä ainakin avasin!

      tiedän tuon perfectionisti tunteen, itse olen aivan samanlainen ja on fiilis, että kyllä pitää jaksaa ja viimeisenä myönnän etten jaksaisi. nyt olen onneksi muiden kehoituksesta ja esimerkistä uskaltanut myöntää että okei, aina ei jaksakkaan ja nyt haluan kannustaa myös muita siihen!

      Poista
  6. Tosi hyvä teksti! Valitsin tän muuten mun viikon valinnaksi omassa blogissani :)

    VastaaPoista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig