2016/04/18
LATAUTUNUT FIILIS
Lomat tuntuvat joka kerta erilaiselta. Viime kesänä se oli niin pätkissä, että todellista lomafiilistä ei oikein päässyt syntymään ja talvella reissu Ajmaniin oli enemmänkin treenileiri kuin rentoutumisloma. Nyt viikon aikana pääpaino oli tosiaankin siinä rentoutumisessa ja kiireettömyydessä ja voin sanoa, että fiilis on aika uskomaton tällä hetkellä.
En muista koska olisin pitänyt samanlaista psyykkistä etäisyyttä töihin, opiskeluun tai treeneihin - varsinkaan kaikkiin samanaikaisesti. Viikkoon mahtui yksi hikitreeni, patikointia ja varmasti kilometri tolkulla kävelyä, mutta muuten otettiin iisisti. Osittain flunssan vuoksi, osittain vain siksi että kerrankin oli lupa laiskotella.
Olen treenannut koko alkuvuoden käytännössä 10-11 treeniä viikossa, työmääräkin on vähän noussut boxin aukioloaikojen pidentämisen myötä ja ei voi kehua, että oltaisiin ehditty pariskuntana viettämään aivan liikaa yhteistä aikaa. Nyt onkin sitten aivan todella latautunut fiilis.
Vaikka en olekaan mistään motivaatio-ongelmista treenien suhteen koskaan kärsinytkään, teki pieni etäisyys todella hyvää. Tavoitteet ovat entistä kirkkaampana mielessä ja ennen kaikkea olo on todella palautunut.
Muistakaa tekin välillä ottaa vähän etäisyyttä kaikkeen vaikka arjessa ei olisikaan mitään valittamista. Olkoon se sitten vaikka kasvohoito tai saunahetki äidin kanssa.
Nyt lentokoneeseen ja suunta kohti koti Suomea!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
LAURA H.
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.
Hei ompas ihanaa että teillä ollut onnistunut loma! Kyllä se irtiotto aina silloin tällöin tekee ihmeitä. Kuvat reissustanne ovat hienoja ja täynnä hyvää lomafiilistä. Tervetuloa takaisin Suomeen !:)
VastaaPoista