By Laura Hämäläinen

2016/04/21

UNIRYTMISTÄ


Olen rutiineita rakastava tyyppi. Pidän siitä, että arkeni toimii tutulla kaavalla - pääsen samoihin aikoihin nukkumaan ja herään seuraavana aamuna tuttuun aikaan pirteänä. Treenit ajoittuvat tuttuun kaavaan ja kroppa toimii hyvin. Joidenkin mielestä voi kuulostaa tylsältä ajatus siitä, että on viimeistään kymmeneltä nukkumassa, mutta itselleni se on hyvinvoinnin yksi kulmakivistä - säännöllinen unirytmi.

IMG_9964

Lomailu on ihanaa, mutta kärsin aina pienenkin aikaeron aiheuttamasta rytmin muutoksesta. Jopa tunnin kesäaikaan siirtyminen tuntuu omassa kropassa ja suorituskyvyssä. Ja nyt reissussa ollessa aikaero oli kaksi tuntia juuri siihen huonompaan suuntaan. Lomalla nukkumaan meno venyi liiankin helposti klo 23-24 väliin, mikä tarkoitti suomessa 01-02 kellonaikoja. Tulee normaalisti krapula jo pelkästä ajatuksesta jos pitäisi nyt valvoa kahteen yhtäkkiä puhumattakaan arki-illasta. Nyt onkin sitten kotiinpaluun yhteydessä nukkuminen ollut hankalampaa ja olo treeneissä aavistuksen vetämätön.

Unikulman uniluennolla ollessani puhuttiin myös kehomme vuorokausirytmistä. Keskimäärin kehomme kestää 15 minuutin muutoksen unirytmissä ilman vaikutuksia esimerkiksi suorituskykyyn. Tietysti meissä on eroja ja toiset kestävät helpommin suurempia muutoksia kuten kesäaikaan siirtymistä. Itse kuulun niihin jotka toimivat parhaiten rytmillä, jossa heitot pysyvät puolen tunnin sisällä.

Herään aamuvuoroon kuudelta ja iltaviikoilla aamureeneihin puoli seitsemältä vaikka menenkin vasta kahdeksaksi treeneihin. Päivisin otan aina itselleni vähintään 30min lepohetken lounaan jälkeen, jotta kroppa ja mieli ehtii levätä ja palautua ennen päivätreeniä / töitä. Tähän lepohetkeen ei kuulu puhelinta, musiikkia tai tietokonetta vaan pyrin rentoutumaan omassa sängyssä ja usein nukahdan hetkeksi. Jos koen olevani todella uupunut, pyrin löytämään tilaa 90 minuutin pituisille päiväunille jolloin ehdin käymään läpi kokonaisen unisyklin ja keho ehtii oikeasti palautumaan jo päivällä.

IMG_9962

Valo ohjaa vuorokausirytmiämme ja vuorokausirytmimme on yhteydessä kaikkiin toimintoihimme ruuansulatuksesta hormonituotantoon. Nukahtamiseen et aina pysty itse vaikuttamaan, mutta säännöllisellä heräämisajalla voit alkaa rytmittämään rytmiäsi tasaisemmaksi. Kesäisin kannattaa harkita pimennysverhon käyttöä nukahtamisen helpottamiseksi ja talvisin taas kirkasvalolamppuja pimeyttä helpottamaan.


Säännöllisen unirytmin tuomia vaikutuksia:

- Nukahdat helpommin ja unenlaatusi on parempaa 
- Tunnet olosi virkeämmäksi päivän mittaan 
- Nukahtaminen helpottuu rytmin tasaantuessa 
- Suorituskykysi paranee niin töissä kuin treeneissäkin
- Kehon hormonituotanto tasoittuu ja stressitasot laskevat
- Palautuminen tehostuu yllämainituista syistä



Onko teillä millainen unirytmi? Kestättekö muutoksia vai vaikuttaako ne teilläkin yhtä voimakkaasti? 


Lähteet: 
Unikulma - Urheilijan uni luento
SHARE:

4 kommenttia

  1. Moi!

    Itellä on kyllä niin vakiintunut unirytmi kun vaan voi olla! Pystyn nukkumaan 22-8 välisen ajan. Eli käytännössä menen nukkumaan 22-23 ja unta riittää 7-8 välille asti. Joskus nukun lyhyet päiväunet, joista herään ihan automaattisesti n. 15min jälkeen.
    Mun mielestä on mahtavaa kun on niin vakiintunut rytmi! Iltaisin tietää että saa unen päästä kiinni ja sitä kautta on taas virkeänä aamulla. Ainoa ongelma on siinä, että mulla on niin vahva sisäinen kello ja vuorokausirytmi, etten todellakaan pysty nukkumaan muulloin kun tuohon aikaan, eli kun teen satunnaisia yövuoroja, oon koko seuraavan päivän zombi, koska saan nukuttua sen 2-3h ja herään aamukasilta. Toisaalta sit saan illalla unta helposti, eikä rytmit mee "pilalle" vaikka joskus valvoisikin pidempään. Ahdistavaa on ehkä silloin kun on toisten ihmisten kanssa yötä muualla kun kotona ja on ainoa joka herää luonnostaan aikaisin aamulla. Rakastan aikaisia, reippaita ja virkeitä aamuja, joten muistan muutamankin aamun kun olen maannut hiljaa hereillä sängyssä ja ootanut muiden heräämistä...

    Kiitos että sain avauta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mutta mahtia, että sulla on toimiva oma rytmi! ;-) ja ihanaa, että kommentoit!

      ja joo itsekin välillä tuntuu, että muiden rytmin mukaan meneminen esimerkiksi mökkeillessä on vähän sopeutumista vaativaa kun ei kehtaa ihan olla puol 10 menossa nukkumaan ja sitten ensimmäisenä aamulla hereillä.. :D

      Poista
  2. Univaje ja unirytmin menetys on ihan viheliäistä. 30 v jatkunut 3-vuorotyö on mulla saanut rytmin aivan sekaisin,kuten tiedät. Reagoin myös kesäaikaan siirtymisestä huonommalla unella. "Unikoulu" voisi olla paikallaan minulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskon, hitsi nostan kyllä hattua 3-vuorotyötä tekeville ihmisille!

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig