Mitää erikoisempia tavotteita ei asetettu ja lajit tehtiin muiden treenien seassa. Kokonaisuudessaan olen ihan tyytyväinen ja lopullinen sijoitukseni oli suomessa 36. / n. 500 naisurheilijaa. Ensi vuodelle onkin sitten tähtäimessä aivan erilaiset tavoitteet Openiin joten tässä on nyt vuosi aikaa tehdä hyvää työtä niiden tavotteiden eteen.
Laji 16.1
Tämä oli toinen suosikkilajeistani sillä pitkät, vauhdinjakoa vaativat lajit ovat minulle vahvempia kuin nopeat sprinttien tyyliset. Lajissa piti suorittaa 20 minuutin aikana mahdollisimman paljon askelkyykkykävelyä, tangon yli burpeita, uudelleen askelkyykkyä ja rinta tankoon leuanvetoja. Jälkikäteen hieman harmitti etten tehnyt pidempää loppukiriä sillä aloin kiristää vauhtia reilummin vasta kun oli jäljellä n. 3 minuuttia ja jäin muutaman toiston päähän kahdeksasta kokonaisesta kierroksesta. Tulokseni oli 197 toistoa ja otti kyllä aivoon kun jäi 3 toistoa alle 200 rajan.
Tulos: 197 toistoa, sijoitus Suomessa 32.
Laji 16.2
Noniin, tässä lajissa oli suoritettavana 25 varpaat tankoon liikettä, 50 tuplanaruhyppyä ja loppuun vielä rinnallevetoja nousevalla painolla ja vähenevällä toistomäärällä. Kierros piti saada valmiiksi 4 minuutin sisällä jolloin sai "luvan" siirtyä seuraavalle kierrokselle. Paperilta luettuna pidin lajista - olen suht hyvä toes to bareissa sekä naruissa eikä rinnallevedon painokaan ollut mikään mahdoton.
Lähdin ensimmäiselle kierrokselle liian kovaa, tein t2b kahdessa pätkässä, narut putkeen ja rinnallevedot yksi kerrallaan reippasti. Aikani oli ensimmäiseltä kierrokselta aavistuksen alle 3 minuuttia ja sitten törmäsinkin seinään. T2B alkoivat sakkaamaan ja kompastuin naruihin naurettavan liian monta kertaa, huonoimmillani taisin hyppiä naruja 3-5 toiston pätkissä. Lopulta sain kokoon toiselta kierrokselta 11/13 rinnallevetoa ja lähdin kotiin itkemään todella pettyneenä. Tavoitteeni oli päästä kolmannen kierroksen rinnallevetoihin.
Tämä laji tuotti kyllä sellaisen pettymyksen etten ole vastaavaa lajin parissa vielä kokenutkaan ja pohdin hetken, että mitä järkeä tässä koko touhussa oikein on. Pari tuntia siinä sitten ryvin shittymäisissä fiiliksissä ja päädyin kuitenkin illalla vielä boxille kyykkäämään itselleni paremman mielen (:D).
Tulos: 175 toistoa, sijoitus suomessa 60.
Laji 16.3
Noniin, sieltähän niitä muscle uppeja sitten tuli - tällä kertaa vielä tangolla eikä renkaissa. 7 minuutin aikana tuli suorittaa mahdollisimman paljon tempauksia 10 x 25kg ja 3 bar muscle uppia. Koko alkuvuonna olin ehkä kerran treenannut tanko muscle uppeja ja edellisellä viikolla tehnyt testinä vain yhden toiston - lähinnä kokeillut meneekö niitä vielä. Noh, alkulämmittelyssä en saanut yhtäkään ja fiilis oli oikein luottavainen lähteä kohti lajia :D ... Lopulta sain kokoon kaksi kokonaista kierrosta ja yhden muscle upin. Pakko oli olla tyytyväinen kun kyse on aivan ultimaattisesta heikkoudesta ja sain kokoon kuitenkin yhteensä 7 (hyvin rumaa) muscle uppia.
Lajista seuraavana päivänä sitten hinkattiin mun kippiä paremmaksi ja sehän loksahtikin sitten suuren askeleen eteenpäin... Melkein teki mieli uusia laji, mutta revennyt käsi esti sitten tuo aikomukset ja toisaalta ihan hyvä - alunperinkin ideana oli tehdä lajit vain kerran läpi.
Tulos: 37 toistoa, sijoitus Suomessa 107.
Laji 16.4
Tämä laji oli ehdoton suosikkini. 55 maastavetoa 70kg, 55 wall ball heittoa, 55 kaloria soutua ja 55 käsilläseisontapunnerrusta - mahdollisimman paljon toistoja 13 minuutin aikana. Kolme ensimmäistä liikettä ovat minulle vahvoja ja sainkin soudun valmiiksi ajassa 8:50. Minulle jäi siis n. 4 minuuttia aikaa suorittaa käsilläseisontapunnerruksia ja sain niitä lopulta kasaan 36 kpl. Olin suoritukseen todella tyytyväinen sillä hspu on ollut minulle todella haastava liike ja aiemmin olen hyytynyt siihen aivan todella helposti. Oli siis ilo huomata kehitystä tuossa ja tykkäsin lajin tekemisestä aivan sairaan paljon. Hyvä sijoitus antoi myös uskoa siihen, että suunta omassa kehityksessä on oikea.
Tulos: 201 toistoa, sijoitus Suomessa 12.
Laji 16.5
En tykkää thrustereista enkä varsinkaan burpeista ja tässähän niitä sitten riittikin. 21-18-15-12-9-6-3 toistoa molempia, 30kg thrustereissa ja burpeet tangon yli kasvot tankoa kohti. Thrusterit nyt ei mitään kovin painavia ollut, mutta burpeissa vaan kesti ja kesti ja huh, tuntu ettei ne lopu koskaan. Olo oli suhteellisen jäätävä lajin jälkeen enkä varmaan tällä kunnolla kovin paljoa kovempaa olisi päässyt. Olin tähänkin lajiin tyytyväinen ja oli huippu tehdä laji isolla porukalla.
Tulos: 13:14, sijoitus Suomessa 38.
Ennenkaikkea sain Openeista hyvää ajatusta siitä missä omat vahvuudet ja heikkoudet ovat ja tämä kausi onkin pitkälle työtä näiden välisten kuilun pienentämiseksi. Parhaan ja huonoimman sijoituksen (12. ja 107.) välissä on aivan liian suuri rako ja nyt on vain tehtävä töitä oman suorituskapasiteetin tasoittamiseksi.
Seuraava konkreettinen tavoite on elokuun puolessa välissä järjestettävä Karjalan Kovin ja sitä ennen olisi varmaankin opeteltava ystävystymään myös juoksemisen kanssa ihan tosissaan. Karsinnat kisaan tehdään keskikesän tuntumassa ja silloin sitten taas testataan omaa tasoa kun kisapaikka pitäisi pystyä lunastamaan.
Olipa kiva lukea näistä tälleen tarkasti ja selkeästi ja saada tuo sun oma sijoitus tuonne myös niin sai jotain konkreettista näihin tuloksiin! Ihan sun teksteistä ja instasta yms on saanut kyllä sellaisen kuvan, että oot kehittynyt tosi paljon ja ei muuta ku samaan malliin vaan jatkossakin!
VastaaPoistajes hyvä jos tykkäsit! kyllä tässä kovaa vauhtia mennään oikeaan suuntaan onneksi 8) vaikka onhan tuolla noita selkeitä monttuja vielä paikattavana.. :D
PoistaKiinnostava postaus! Itsellänikin haaveena joskus osallistua tohon openiin, tosin ei vielä, sillä tammikuussa aloitin vasta tän ihanan lajin!
VastaaPoistaoon muuten tulossa sinun seminaariin Hämeenlinnan crossfit -salille vappuaattona, en malta odottaa :)