By Laura Hämäläinen

2014/11/03

TRAINING WITH THE CHAMP

" Jos olympiamitalit jaettaisiin sen mukaan kuka treenaa kovimpaan, olisi joka toisella suomalaisella mitali kaulassa." 
- Mikko salo

IMG_5087

Lokakuun 25.päivä suuntasin auton aamusta kohti Espoota ja Crossfit 8000 salia. Edessä olisi huikea päivä Mikko Salon training campilla. Jos nimi ei soita kelloja, kerrotakoon että Mikko voitti CrossfitGames kilpailut vuonna 2009 eli Suomen tasolla voisi melkein puhua legendasta. Eikä meininkiä yhtään laimentanut se, että mukana oli myös tämän vuoden crossfit Euroopan mestari Jonne Koski, heh. Lähdin hakemaan training campilta ennenkaikkea ideoita ja apua omien treenien ohjelmointiin, sillä koin olevani pahasti hukassa omien treenien ja pienen ylirasitustilan kanssa. 

Crossfit tunnetaan lajina osin hieman liiankin pahamaineisesti sen intensiivisyydestä ja harjoittelun kovatehoisuudesta. Mikko korosti kuitenkin kovan vs. järkevän treenaamisen merkitystä ja sitä, kuinka crossfit vaatii lajina suurta työkapasiteettia eli aerobista kestävyyttä. Tämä pisti kyllä miettimään omaa treenaamista aivan uudelleen ja sainkin Mikolta paljon jeesiä peruskuntokauden ohjelmointiin. Vihdoin sellainen fiilis, että treeni ohjelmoitu lajille sopivaksi ja maltilla tehdään nyt kunnolla peruskuntoa koska kisoihin ei ole vielä kiirettä - ensi kesänä aikasintaan. 

Päivän aikana keskustelimme monipuolisesti harjoittelun ohjelmoinnista, kisakunnon "piikkaamisesta" ja siitä kuinka harjoittelu muuttuu kisojen lähentyessä. Puhuimme paljon myös palautumisesta, palauttavista harjoitteista ja siitä kuinka kehittää kaiken taustalla olevaa aerobista kestävyyttä. Mikko korosti myös lepopäivien merkitystä ja sitä kuinka lepopäivinä levätään eikä käydä tekemässä "aktiivisen lepopäivän" kilsan uintia ja ties mitä härpäkkeitä. :D Good point. 

Päivään mahtui myös kaksi treeniä. Ensimmäinen oli ikäänkuin peruskuntolenkki crossfit liikkeitä hyödyntäen. Teimme matalalla intensiteetillä pitkän treenin joka sisälsi soutua, kahvakuulaheilautusta ja boxin yli burbeeta. Oli jotenkin valaisevaa "tajuta", että tosiaan - lajitreeniä voi tehdä myös rauhassa eikä aina kaasu pohjassa. Toinen treeni oli pienen rinnalleveto tekniikka hiomisen jälkeen viiden minuutin paritreeni, jossa tehtiin mahdollisimman monta kolmen sarjaa rinnallevetoa vuorotellen. Lisäksi hioimme kippitekniikkaa leuanvetoihin ja toes to bareihin - tässä koin monta ahaa elämystä ja poistuinkin training campilta aavistuksen parempana kippaajana! 

Kaikenkaikkiaan päivän anti itselleni oli ennenkaikkea järkyttävän suuri apu harjoituskausien ohjelmointiin. Kuten Mikkokin sanoi, välillä on mentävä hieman päin seinää jotta ymmärtää mikä ei ainakaan itselle sovi. Tästä viisastuneena suunnittelimme treeniporukallemme yhteisen, pitkäntähtäimen, peruskuntokauden ohjelmoinnin joka starttasi todella hyvillä fiiliksillä tänään! Parin viikon iisimpi jakso teki tehtävänsä ja nyt on taas kroppa ja mieli mukana treeneissä 100% - ihan huippufiilis!

IMG_5080

IMG_5085

IMG_5091
SHARE:

4 kommenttia

  1. Varmasti hyvää oppia tuolta sai jokainen evääksi !:) Ja mukava kuulla jos sulla taas hyvä fiilis ja treeni kulkee,kaikkea hyvää sulle tähän niin pimeään vuodenaikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja tsempit sulle myös kaamoksen keskelle! :)

      Poista
  2. Hei Laura! Kiitos kovasti blogista, eksyin tänne pari viikoa sitten ja luin puolet blogista kerralla. Sain tosi hyviä vinkkejä mm. palautumisesta. Ja sulla oli muuten parhaat vinkit tohon käsilläseisontaan mitä oon netistä löytänyt. Huikee suoritus kyllä sulta! Vaikka mun laji onkin tosi erityyppinen kun sun, treenataan siinäkin kovaa ja paljon. Lisäksi teen paljon lihaskuntoa ja aerobista. Siksi mua kiinnostais kovasti kuulla tarkemminkin tosta uudesta ohjelmasta. Niin, lepo ja ruokahan on kuin laittais rahaa pankkiin, sanoi äiti. Totta, aina ei vain malta neuvoa kuunnella. -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heips! voi, ompa kiva kuulla ! :3 joo kirjottelen varmasti lähiaikoina fiiiksiä uudesta ohjelmoinnista!

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig