2015/03/07
10X THIS WEEK
Harjoitteluohjaajani oli koko viikon sairaslomalla ja pääsin hieman turhankin hyvin taas ns. arjen makuun. Maanantaina taas paluu arkeen ja kiireen rytmittämään elämään.
Sain maanantaina siistin tuliaisen poikaystävältä Falunin MM-kilpailuista. Ennen reissuun lähtöä huikkasin "tuo mulle Anders Fannemelin nimikirjoitus!" ja mitä vielä, maanantaina sain oikeasti kisaliivin kyseisen norjalaisen nimmarilla! Happy me :D
Tehtiin tiistaina kyykkytreeni ja ei ole varmaan ikinä ollut jalat niin jumissa. Vielä eilen tuntui ettei ne ole aivan palautuneet...
Käytiin torstaina poikaystävän kanssa vapaaillan kunniaksi treffeillä - ruokaa pidemmän kaavan mukaan kunnon ravintolassa ja illan päätteeksi vielä leffaan. Olipa ihana arjen luksushetki.
Varattiin Ellin kanssa lennot ja majoitus toukokuun viimeiselle viikonlopulle Köpenhaminaan! En malta odottaa tätä pikku reissua! Tästä kirjoittelen lisää myöhemmin ja kyselen varmasti vinkkejä kyseiseen kaupunkiin.
Teimme äsken 15.2 treenin ja kylläpä tuli pitkästää aikaa todella vahva pettymyksen tunne treeneissä. Ihan hyvä sinällään, sillä viimeaikoina treeni onkin kulkenut päivästä toiseen eikä suurempia mutkia ole matkaan sattunut. Henkisen kasvun paikka siis.
Mun mielestä fazerin uusi popcorn suklaa on älyttömän hyvää! Nimim. parhaillaan juuri kahvin kanssa...
Tänään aamulla herätessäni olin aivan superkujalla. En tajunnut yhtään miksi kello soi saati mikä viikonpäivä. Tätä tiedusteltuani sitten ääneen poikaystävä valaisi minua kertomalla tänään olevan lauantai ja kellon soivan siksi, että molemmat ovat lähdössä treeneihin. :D
Haaveilen blogin siirtämisestä omaan osoitteeseen. Ehkäpä tässä kevään aikana vielä!
Lähden kohta katsomaan Salpausselän kisoja, ihan hauskaa jopa kun ymmärrän mäkihypystä nykyään jopa jotain. Plus tiedän hyppääjistä enemmän kuin Janne Ahosen nimeltä. Ehkäpä törmäillään siellä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
LAURA H.
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.
Hei vähän hienoo saada tommonen tuliainen !!! Kyllä kelpais <3
VastaaPoistahehee jep !! :D <3
PoistaMoikka! Käytätkö itse palkkaria? Jos niin mitä?
VastaaPoistaJa minkälaista palkkaria suosittelisit crossfittia harrastavalle? Itselläni on fitnessgurulta mutta aloin miettiä onko huono että siinä on niin paljon protskua ja hiilarit minimoitu?
Heippan! Vielä odottelen vastausta :D
Poistamoikka! hei vitsi, että on vastaus kestänyt, pahoittelut! käytän joo foodinin heraa, äsken oli kokeilussa myös northforcen strength -palkkari. kyllä mä crossfittiin ottaisin palkkarin jossa myös hiilareita! kroppa tarvitsee hiilareita crossfit -tyyppisistä treeneistä palautumiseen, missään nimessä tässä lajissa ei saa vierastaa hiilareita :)
Poista