By Laura Hämäläinen

2015/09/30

KOHTI ENSIMMÄISIÄ CROSSFIT KILPAILUJA

Yhteistyössä Fitnessguru

IMG_8573

UNBROKEN -karsinta on ohitse ja olin lopulta karsinnassa sijalla 20/84 (40 parasta pääsivät kisaan) ja olen tähän ihan tyytyväinen. Kilpailuun tavoitteeksi olen varovaisesti asettanut top15 -sijoituksen, mutta katsotaan miten käy! Pääasiassa lähdemme kuitenkin vain hakemaan kokemusta ja pitämään hauskaa! 

Treenit muuttuvat nyt aika merkittävästikin seuraavaksi kolmeksi viikoksi - treenaan kahdesti päivässä hieman lyhyempiä treenejä mahdollisimman monipuolisesti. Jonkun sortin metcon kuntokin pitäisi kaivaa esiin, onneks tehtiin kesän lopussa pitkähkö metcon -kausi joten se ei ole aivan totaalisesti kadoksissa tällä hetkellä (:D). Tällä viikolla vielä muutamia raskaampia voimajuttuja ja kilpailujen lähentyessä pikkuhiljaa raskaat, keskushermostoa kuormittavat voimatreenit jäävät pois. 

Ennen karsintaa omat fiilikset vaihteli varmaan miljoonaan kertaan siitä koenko olevani valmis lähtemään kilpailemaan vaiko en. Mietin hetken jopa etten ottaisi kisapaikkaa vastaan vaikka sen karsinnasta saisinkin. Lopulta kuitenkin tulin siihen tulokseen, että yhdet kisat tänä vuonna on varmasti fiksu juttu kokemuksen kannalta - tässä ehtii sitten koko seuraavan vuoden rakentamaan sitä pohjaa taas rauhassa. Tänä vuonna en aio siis karsia ns. sm -kilpailuihin eli winter wareihin vaan hyödynnän talven vankan voima- ja peruskestävyyspohjan rakentamiseen. Uskon, että pitkällä tähtäimellä tämä on fiksu ratkaisu. 

IMG_8597

IMG_8578

Sain fitnessgurulta tuotteita testiin ja herkkävatsaisena ne ovat sopineet hyvin vatsalleni! Vielä en ole aivan kaikkia ehtinyt maistelemaan joten tarkempaa fiilistelyä näistä luvassa myöhemmin :-) Kuvissa näkyvä vadelma proteiini shake on ollut näppärä pelastus kiireisinä päivinä töihin kun evässmoothien tekeminen on jäänyt jostakin syystä! 

Palaillaan ! Muistakaa seurailla snapchatissa: laurahoooo! 
SHARE:

4 kommenttia

  1. Hei kovasti tsemppiä kisaasi ja kaikkea hyvää muutenkin alkavaan syksyyn !

    VastaaPoista
  2. Jos karsintoihin osallistuu ja sieltä pääsee ihan oikeisiin kisoihin kisaamaan muiden karsijoiden joukosta niin osoittaahan se jo sen, että sussa on potentiaalia! Ihmeessä silloin kisaamaan ja kokemusta hankkimaan! Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, on kyllä siistiä päästä vähän kisailemaan ja hakemaan kokemusta! :-)

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig