By Laura Hämäläinen

2015/02/28

CROSSFIT OPEN 15.1

CrossFit Games season is on! 

CrossFit Open on maailmanlaajuinen tapahtuma johon voi osallistua kuka vain CrossFit -harrastaja. Viime vuonna osallistujia oli yli 200,000 ja tänä vuonna määrä on varmasti vieläkin suurempi. Viiden viikon ajan julkaistaan viikoittain Open -treeni, joka tehdään viikonlopun aikana boxeilla ympäri maailman - niin myös meillä Lahdessa. 

Ennen kaikkea Open on aikaa jolloin vahvistetaan boxin yhteishenkeä treenaamalla yhdessä, juhlitaan toisten onnistumisia ja ennen kaikkea ylitetään itseämme. Lahden boxilla vietämme aina lauantaisin Open -päivää, jolloin teemme yhdessä kunkin viikon treenin. Tänään iskimme yhdessä 15.1 treenin kimppuun ja hui kun oli tunnelmaa - ennätyksiä, onnistumisia ja onnen kyyneleitä. 

IMG_7084

Workout 15.1 
 
9 MIN AMRAP

15 toes to bar
10 deadlift 
5 snatch 

M 115lb / F 75lb. 

Workout 15.1a

1 rep max clean & jerk
6-minute time cap

Meidän kisaryhmällä on menossa (ja on ollut menossa loppu syksystä asti) peruskuntokausi eli hermotus ei ole herkässä eikä happi kulje, joten Openeista haetaan tänä vuonna lähinnä henkistä vahvuutta kuin huipputuloksia. Ja sitä tänään tuli. 

Ensimmäisessä osassa lähdin alusta asti pätkimään toes to barit viiden paloihin, mavet tein putkeen ja samoin tempaukset kaikki viisi putkeen. Näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut maastavedoissa pitää hieman kireämpää tahtia, olisin varmasti ehtinyt silloin kokonaiset neljä kierrosta. Toes to barit yllätti ja jouduin kolmannella kierroksella pätkimään jo kolmosiin, muutama no rep taisi myös tulla väliin. Tempauksen osalta pääsin kuitenkin tavoitteeni mukaan kaikki toistot putkeen ilman mokailuja. 

Toisessa osassa en oikein tiennyt mitä lähteä odottamaan, asetin kuitenkin tavoitteeksi viime syksyn pr tuloksen 65kg. Noh, eihän se alkuun kovin hyvältä näyttänyt. Ensimmäisen noston otin 60kg:lla ja sähläsin ensinnäkin polven maahan rinnallevedon ala-asennossa enkä saanut keskivartaloa kasaan työntöön riittävästi ja toisto jäi hieman eteen. Tässä vaiheessa ajattelin, että ei ***** tästä tule yhtään mitään. Muiden tuella kuitenkin kasasin itseni ja toisella yrittämällä 60kg tuli nätisti raakana rinnalle ja työntökin pysyi kasassa. Päätin lähteä hakemaan sitä 65kg nostoa jonka olin tavoitteeksi asettanut. 

Kun aikaa oli jäljellä noin 1,5 minuuttia päätin ottaa ensimmäisen yrityksen 65kg. En ymmärrä mitä tapahtui, en saanut vedettyä tankoa kuin aavistuksen polven yläpuolelle. Tässä vaiheessa melkein luovutin. Näin samaan aikaan kun Elli teki onnistuneen noston samaisella painolla ja tiesin, että pakko yrittää vielä kerran. Suljin silmät, hengitin syvään ja näin silmissäni onnistuneen toiston. Tiesin pystyväni siihen. 

Ja sieltä se sitten tuli, ja vieläpä ihan kohtuullisen nätisti! Kyllä tuli melkein onnen kyynel silmään ja kellon soidessa ajan loppumisen merkiksi oli pakko juosta halaamaan parhaimmista parhainta treenikamua. Kokonaisuutena tulokseni on vaatimaton, mutta itselle se tarkoitti tänään todella suurta henkistä voittoa. Ja sitähän näistä Openeista tänä vuonna lähdettiin hakemaan.
SHARE:

2015/02/27

KAHDEN RAAKA-AINEEN KEKSIT (G,M,S)

IMG_6790  
Syön valehtelematta joka aamu aamiaiseksi munakasta, smoothien ja juon kaveriksi kupillisen kahvia. Joku voisi väittää minun olevan kaavoihin kangistunut ja välillä onkin ihanaa keksiä aamupalalle jotakin aivan muuta. Ensimmäisen ikuisuuksiin olleen vapaa-aamuni kunniaksi nappasin eilen aamulla reseptin ihanan Vilman blogista ja herkuttelin blogihommia tehden superhelpoilla ja hyvillä kekseillä. En tiedä kumpi maistui paremmalta, keksit vai fakta, että minulla oli oikeasti vapaata treeneistä ja töistä. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Raaka-aineet:
2 hyvin kypsää banaania
1,5dl gluteenittomia kaurahiutaleita

Sekoita ainekset keskenään blenderissä ja laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voit halutessasi tuoda kekseihin twistiä vaikkapa kookoshiutaleilla tai kanelilla. 

Paista uunissa n. 10 minuuttia. Kun keksit ovat saaneet kauniisti väriä ne ovat valmiita. Ota keksit jäähtymään ja nauti!  
  IMG_6786
SHARE:

2015/02/26

WHAT'S UP NEXT ON MY BLOG?

unnamed2

Mobility video sarja 
Miten yhdistän opinnot, työt ja treenit? 
5 lihasta joiden huolto helposti unohtuu 
Millainen on hyvä valmentaja? 
Tehokkaammin vatsalihaksia 
Treenivaate inspiration 
Strategiat omien heikkouksien vahvistamiseen 
Treenin ohjelmointi ja jaksottaminen
Kilpailutavoitteet 2015 
Vinkit pakaran aktivointiin 
Näin parannat kyykkyäsi - 5x helpot vinkit 
Reseptejä helppoihin välipaloihin
Mitä keittiöstäni löytyy aina?
SHARE:

2015/02/21

LAUANTAI AAMUN AJATUKSIA

Hassua ajatella, että suoritan tällä hetkellä opintojen viimeistä kurssia ja maanantaina alkaa toiseksi viimeinen harjoittelujakso - viimeisen suoritan sitten kesällä. Pian valmistun ja toisin kuin syksyllä, tiedän tarkalleen mitä teen valmistumisen jälkeen. Hassua miten nopeasti tilanteet voikaan muuttua. Syksyllä en vielä tiennyt mitä haluan valmistumisen jälkeen ja kuinka voin yhdistää tavoitteellisen treenaamisen työntekoon. En oikein vieläkään milloin oikeasti sisäistän omistavani kolmanneksen CrossFit salista, ihan hullulta tuntuu vieläkin! 

Lähden kohti seuraavaa harjoittelua hieman ristiriitaisissa fiiliksissä. Toisaalta on mielenkiintoista päästä ortopediselle osastolle, koska vielä koulun aloittaessani se oli unelmakenttäni tulevaisuuden työelämässä. Nyt kuitenkin hirvittää pitkät päivät ja huoli siitä kuinka saan omat treenit sovitettua harjoittelun ja iltojen valmennushommien väliin. Motivoivaa on kuitenkin ajatus siitä, että loppusuoralla painetaan menemään ja harkan loppuessa ollaan jo huhtikuun puolella! 

Haluan myös nyt arjen tasaantuessa panostaa enemmän myös blogin päivittämiseen. Haaveilen siitä, että saisin postailtua arkipäivisin ja pitäisin viikonloput blogivapaata. Aloitamme huomenna yhden videosarjan kuvaamisen ja yritän muutenkin saada blogiin hieman monipuolisempaa materiaalia. Ennen kaikkea blogista pääset seuraamaan matkaani CrossFit urheilijana kohti kesän Karjalan Kovin kilpailuja ja vuoden päästä edessä häämöttäviä epävirallisia sm-kilpailuja. 

Olisi ihana kuulla mitä teille kuuluu? Onko edessä hiihtolomaa? Millaisia suunnitelmia keväälle?


IMG_6751
  IMG_6739
  IMG_6754
SHARE:

2015/02/20

WINTER WAR KISAKOOSTE



Tarkoitus oli lähteä katsomaan Winter War 2015 -kilpailuja ihan paikan päälle, mutta viikonloppu menikin valmennushommissa boxilla. Aavistuksen harmitti etten päässyt fiilistelemään kisoja ja kannustamaan tuttuja paikan päälle, mutta ensi vuonna sitten toivottavasti itsekin kilpailemassa! Tykkäsin kilpailulajien monipuolisuudesta ja siitä ettei lajit olleet liian voimapainotteisia, toivottavasti ensi vuonnakin yhtä monipuolisia haasteita tarjolla! Taso alkaa olla hirmuisen kova ja kilpailijat ovat vuosi vuodelta kovemmassa kunnossa ja uskon, että pikkuhiljaa joukosta alkaa erottumaan vielä enemmän ne ketkä jaksavat paiskia hommia läpi vuoden kohti omia tavotteitaan.

Katselin eilen vuoden takaisia videoita (voisin joskus vaikka postailla niitä tänne jos kiinnostaa nähdä ero vuoden takaisen ja nykyisen välillä? :D) ja järkytyin itsekin siitä kuinka paljon olen kehittynyt alle vuodessa. Alusta asti tiesin kuitenkin haluavani kilpailla. Tiesin haluavani ottaa selvää kuinka pitkälle voin lajissa päästä. Jos olisin silloin katsonut räpellystäni valmentajan silmin olisin ehkä saattanut kyseenalaistaa silloin asettamani tavoitteet, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat realistiselta. Kovalla työllä tiedän voivani päästä mukaan ensi vuoden SM-karkeloihin. Ja silloin se matka on vasta alussa.

IMG_4931
SHARE:

2015/02/18

INTERIOR INSPIRATION

11  22  33
 pictures from pinterest

Olen viime päivät pakoillut oppimispäiväkirjan kirjoittamista selailemalla Pinterestistä sisustusinspiraatiota. Tänä vuonna pääseekin jossain vaiheessa toivottavasti sisustamaan uutta kotia - en malta odottaa!
SHARE:

2015/02/16

TREENIPÄIVÄKIRJA VKO 7

IMG_7077

MA: taito/huolto
Tein hieman muscle up -progressiota ensin räkillä ja sitten renkailla, harjoittelin dippejä kipillä ja lopuksi kävelin vähän käsillä. Ehkä meni vähän höntyilyksi, mutta dipit tuntui kyllä ihan hyvältä. Illemmalla ohjailin wodilla nilkan mobbailua ja teki kyllä ihan hyvää itsellekin vähän huolellisemmin paneutua asiaan.. 

TI: aamu: soutuintervallit 7x750 "45sek palautuksella / ip: voimatreeni 
Ensimmäiset soutuintervallit öh kuukauteen, aavistuksen hirvitti, mutta kulki hyvin! Koko ajan soutuajat paranee, vaikka tuskimpa näistä mitään lempparitreenejä koskaan tulee...    
Iltapäivällä tein etukyykkyä 4x5 ja OHS 4x5 sekä apusarjoina takakyykkyä ja kulmasoutua 3x10. Perusvarmat sarjat, vähän jäi kaivelemaan kun Elli veti hirmutulokset ja tiedän, että olisi ehkä itselläkin ollut piirun verran varaa kasvattaa painoja. 

KE:  keskiviikon treenifiiliksiä voit lukea täältä 

TO: Lepo 
Rullailin ja mobbailin salilla, olkalihakset veti keskiviikon treenistä ihan tukkoon ja yritin niitä hieman jumppailla auki.

PE: clean ladder 3-3-3-3-3 + keskivartalo
Tehtiin ellin kanssa alkuun kolmen kierroksen alkulämppätreeni jossa oli kahvakuula rinnallevetoa, boxihyppyjä ja tuplanaruja. Tuntui, että oli pakko vähän herätellä kroppaa kunnolla, jalka oli melkoisen uneliaan tuntuinen siinä puoli ysiltä aamulla. Tein ladderin 60kiloon asti, 65kg:lla sain enää yhden toiston, toinen pääsi löysäksi ja jouduin tipauttamaan eteen. Jäi ihan hyvä fiilis ja oli kiva tehdä pitkästä aikaa raskaita rinnallevetoja. Tein loppuun 2x10 vatsat ja selät GHD:lla.

LA: 30min, 1min soutu, 1min box over burbee, 1min kahvakuulaheilautus, 1min abmat vatsat
Tehtiin la aamuun mukava, matalasykkeinen hikitreeni. Kroppa tuntui hemmetin hyvältä, tuntui että tekemistä olisi jaksanut jatkaa maailman ääriin asti :D
 
SU:  snatch complex: 1x snatch balance, 1x hip snatch, 1x hang snatch, 1x snatch 
Lyhyt ja kiva treeni ennen töitä, tein lopuksi complexin kahdesti 40kg:lla ja tuntui hyvältä. Pikkuhiljaa se tempauskin alkaa varmentumaan isommillakin painoilla. Olen asettanut seuraavaksi tavoitteeksi 60kg tempauksen ja tämä antoi kyllä toivoa siihen, että kehitys on oikean suuntaista. Tästä voit katsoa videolta 40kg hang snatch ja snatch. 
SHARE:

2015/02/12

EILISEN TREENI

2015-02-11 14.43.31

Eilen oli yläkropan voimatreeni, tässä vähän fiiliksiä! 

Floor bench press 4x5 
5x45kg, 5x50kg, 5x50kg, 4x50kg 
Tuntui todella hassulta tehdä penkkiä lattialla, meillä ei vielä ole boxilla penkkipenkkiä joten alku meni kyllä liikkeeseen totutellessa. Painoja pystyi käyttämään aika reippaasti kun liikerata jäi totuttua vajaammaksi. Aavistuksen jäin kaipaamaan enemmän tunnetta rintalihakseen, muuten ihan jees.  

Weighted dips 4x5 
6x5kg, 6x7,5kg, 5x10kg, 4x12,5kg 
Dipit ovat tuottaneet jäätäviä onnistumisen elämyksiä viimeaikoina! Voima alkaa tarttua ja teinkin omat ennätykset lisäpainoissa! JES. 

Handstand push ups 3x10 
Jos dipit tuntui hyvältä, tämä ei sitten niinkään... Ensimmäisen setin tein yhdellä ab matilla, kaksi viimeistä jouduin tekemään kahdella. Tuntui jotenkin megaraskailta. 

Bent row 3x10 4x5 @45kg 
Toisena apuliikkeenä oli kulmasoutua, keskityin tuntemaan liikkeen oikeissa lihaksissa enkä sitten lisännyt kuitenkaan enempää painoa.

Loppuun harjoittelin hieman bar muscle uppia kuminauhan kanssa ja se lähtikin rullaamaan ihan kivasti! Siitä löytyy videota instagramista @laurahoooo !! Illalla vähän rullailin ja venyttelin samalla kun valvoin open gymiä, alkaa pikkuhiljaa vuoden uurastus tuottaa tulosta tässäkin hommassa :D

Ihanan pirteää torstaita!

IMG_7221
SHARE:

2015/02/11

AIVAN TAVALLINEN PÄIVÄ KANSSANI

05:45 Kello soi. Painan torkkua automaattisesti ja käperryn vielä hetkeksi peiton alle. 
05:48 Kello soi uudelleen ja nousen hiljaa ylös sängystä. En halua herättää vieressä nukkuvaa poikaystävää. 
06:15 Istahdan aamupalan äärelle, aika perussettiä - munakasta ja eilen illalla valmiiksi tehty smoothie joka muistuttaa enemmän kylläkin tuorepuuroa. Päätän kauhoa sen lusikalla parempiin suihin. 
06:45 Saavun boxille, innokkaimmat treenaajat ovat jo valmiina odottelemassa ovien aukaisua.
07:00  Aloitellaan päivän ensimmäinen WOD,  vitsi mä tykkään mun duunista! Päivän treeninä on lajinomainen aerobinen harjoitus jossa soutua, kahvakuulaheilautusta ja box over burbeeta.
  IMG_6880

 08:07 Open gymille saapuu treenaja, annan vinkkejä treeniin, käyn läpi firman sähköpostit, laitan muutaman markkinointijutun vireille ja päätän keittää kahvia. Jotenkin tuntuu etten ole aivan herännyt vielä tähän päivään... 
08:30 Siivoilen hieman boxilla ja haen toisen kupin kahvia. Muistan, että kotiinkin pitää ostaa kahvia.
09:07 Aloitellaan Ellin kanssa päivän aamutreeni, soutuintervallit 7x750m 45s palautuksella aina vedon välissä. Olipa fiilistä soudella parhaan kamun kanssa ekat soututreenit boxilla, jeh! 

IMG_7119  
10:10 Fiilistellään Ellin kanssa aurinkoa boxin edellä ja haaveillaan kesätreeneistä aamuauringossa.... Hophop kevät, tule pian!! 
10:36 Istahdan koneelle hetkeksi ja saan sähköpostin, joka saa hyppimään riemusta! OMG. Hörpin samalla palkkaria jonka unohdin kotiin aiemmin ja takaraivossa kummittelee torstain tentti, pitäisi ehkä lukea...  
11:25 Lounaaksi kanaa, riisiä ja avocadoa :D Aika askeettista, mutta laiskuus iski. 
11:41 Avaan lasten selkäongelmia käsittelevän tenttimateriaalin ja alan lukemaan.. Väsymys hiipii hiljalleen ja hetken päästä luovutan 20 minuutin päikkäreille. 
12:16  Puhelin soi ja piristyn siinä samalla sen verran, että päätän keittää kupin vihreää teetä ja palata vielä hetkeksi tenttimateriaalin äärelle. Ehtisin vielä vajaan tunnin lukea...  

IMG_7128

13:25 Lähden boxille ja nautin kuinka aurinko lämmittää ikkunan läpi, vitsi tuntuu ihan keväältä! Tänään voimatreenissä pääliikkeinä etukyykkyjä ja valakyykkyä, apuliikkeissä takakyykky, vaakasoutu ja vatsat/selät. Tein 4x5 etukyykkyä 60kg ja 4x5 OHS 50kg, tuntui ihan ok mutta jotenkin en saanut kropasta irti sitä mitä olisi voinut. Tein loppuun 3x10 takakyykyt ja ring rowt sekä GHD -vatsat ja selät 2x10.
14:55 Saan treenin valmiiksi ja teen loppuun vielä kevyet palauttelut. Olen taas ottanut tavaksi kyykkäillä ilman vyötä, koska haluan vahvemman keskivartalon.. 
15:30 Lämmitän suihkun jälkeen hieman evästä, perussettiä - kanaa, riisiä ja vihanneksia. Hengailen takahuoneessa ja soitan poikaystävälle kertoakseni päivän tapahtumia.  
16:00 Illan ensimmäinen WOD alkaa ja paikalla on mukavasti jengiä. Odotan innolla viikonloppua kun intensiiviltä valmistuu jälleen uusia innokkaita treenaajia. 
17:25 Hoidellaan laskutuksia open gymin aikaan ja samalla katsellaan kun open gymiläiset treenaa. Elli veti mielettömiä tuloksia kyykyissä ja melkein harmittaa etten itse yrittänyt kovempaa päivällä, heh. 
17:42 Nappaan välipalaksi tuorepuuron jämät jääkaapista ja muutaman suklaan palasen, kauhea nälkä taas... 
18:00 On Ramppilaiset ovat valmiina ja aloitellaan lämmittelemällä eläinliikkeillä. Päivän tekniikkaosuudessa käydään maastaveto ja leuanveto sekä sen erilaiset progressiot. 

IMG_7175  
19:02 Laitellaan sali yökuntoon ja kysäisen matkalla ulos Jussilta "onko tämä nyt sitä elämää, treenaillaan pari kertaa päivässä omalla salilla, vähän valmennellaan ja fiilistellään?" Saan vastaukseksi "Jep, tää on just sitä." 
19:15 Pääsen lähtemään kotiin, soitan matkalla Ellille ja molemmat ovat aivan fiiliksissä, tänään oli hyvä treenipäivä! 
20:03 Makoilen edelleen sängyllä ja selaan puhelinta, piti alkaa tekemään ruokaa jo aikoja sitten... Ilmeisesti mulla kesti liian pitkään, poikaystävä alkaa tekemään ruokaa ja mulle lankeaa tiskivuoro. Noh, ihan hyvä, saan makoilla vielä hetken.... 
20:30 Syödään ja katsellaan salkkarit ja uusi päivä, tiskit odottelevat ja olo on kuin tiskirätillä. Ihan väsynyt, tekisi mieli mennä suoraan nukkumaan. 
20:41 Raahaudun tiskaamaan, olipas vaikea tehtävä. 
21:02 Kömmin sänkyyn ja selaan vielä instagramin feedin läpi. Jutellaan hetken aikaa päivän tapahtumista ja en ole aivan varma nukahdinko kesken lauseen. Hyvää yötä.
  IMG_7154
SHARE:

2015/02/10

9 RANDOM FACTS

IMG_6869

Inhoan salkkareita, silti katson ne aina poikaystävän kanssa. Mikä siinäkin oikein mahtaa olla.. 

Olen maailman huolimattomin tiskaamaan. Saan usein valituksia siitä, että tiskeissä on rasvatahroja mun ammattimaisen käsittelyn jälkeen. Seuraavassa asunnossa on kyllä tiskikone! 

Minun tämänhetkinen aivan ultimaattinen herkku on banaani maapähkinävoilla. Niiiiin hyvää. 

Yllätyin kuinka vähällä stressillä selvisin boxin avajaisia edeltäneistä viikoista. Yleensä olen ultimaattinen stressiheikki, mutta nyt onnistuin pysymään järkevänä ja rauhallisena ja nukuin kaikki yöt todella hyvin. 

En tykkää käyttää sähköisiä kalentereita tai treenijärjestelmiä. Minulla on edelleen vanha kunnon paperikalenteri ja kirjoitan treenit ylös jo hieman parhaat päivät nähneeseen vihkoon. Yritin yksi päivä alkaa syöttämään treenituloksia WODconnectiin, mutta palasin nopeasti takaisin vihkomeininkeihin. 

Jos joudun nukkumaan yksin, nukun aina kahdella peitolla. 

Unohdan liian usein napata d-vitamiinit. Kuulutan aina kaikille siitä kuinka tärkeää on muistaa varsinkin talvella nauttia riittävästi laadukasta d-vitamiinia ja itse unohdan harva se päivä. Vois yrittää skarpata! 

Kirjoittelen asioita post it -lapuille. Kauppalistoja, muistettavia asioita ja ihan vain pikku piristyksiä poikaystävälle jos lähden aamulla jo aikaisin boxille. 

Kehitin viikonlopun aikana itselleni pakkomielteen Winter Wareista saatuun urheilijan nimikylttiin. Näin jo kuinka voin sitten ripustaa sen boxin seinälle koristeeksi :-D First things first, pakko vissiin päästä sinne kisoihin siis vuoden päästä, hehhhh.

Ihanaa aurinkoista (kevät) päivää!
SHARE:

2015/02/09

KUULUMISIA

IMG_6583 
Viikonloppuna vedettiin läpi ensimmäinen Intensiivi On Ramp ja huh, olipa huikeita tyyppejä ja tosi kiva fiilis koko viikonlopun ajan! On ollut mahtavaa kun näkee jengin edistymistä jo lyhyessä ajassa kun tekniikat loksahtelevat kohdilleen :-) 

Tänään aamulla oli sarjassamme hienot hetket kun olin menossa boxille seitsemäksi ja auton takaovi päätti olla menemättä kiinni. Noh, siinä hetken sitten manasin, paukutin ovea ja päädyin sitten sitomaan sen vyöllä sisäkautta kiinni, jotta ehdin ajoissa :-D

Haluan oman pesukoneen. Pyykinpesu on ylitsepääsemättömän vaikeaa kun se pitää joko a) suorittaa poikaystävän luona tai b) varata pyykkitupa viikkotolkulla etukäteen kyseistä hommaa varten. :-D
 IMG_6589

Viikonloppuna kisailtiin Winter War 2015 -kilpailut ja damn, että harmitti kun en päässyt paikanpäälle katsomaan (!!) Ensi vuonna ollaan kisaamassa, vai mitä Elli? 

Tajusin äsken, että kahden viikon päästä alkaa taas pitkä harjoittelu. Siis whaat, vastahan se edellinen loppui....... 

Olen vihdoin päässyt takaisin normaaliin ateriarytmiin ja voi pojat miten hyvältä tuntuu kun saa säännöllisesti kunnon ruokaa! Ajattelin lähiaikoina tehdä ruokapäiväkirjan kuvineen tännekin :-)  
 IMG_6631

Odotan jo super innokkaasti kevättä. Aurinko alkaa lämmittää, lumet sulaa ja vitsi, kaikki vaan herää eloon! Ehkä blogikin sitä myöten herää taas uuteen elämään kun valon määrä lisääntyy, heh :-D !! 

Pienen inspiraatiopulan ollessa päällä, heitelkää hei postaustoiveita! 
SHARE:

2015/02/03

FRESH

Eilen oli ensimmäinen aamu yrittäjän arkea eikä yhtään hullumpaa tähän mennessä! Eilen aamulla käytiin yhdessä vetämässä ensimmäinen On Ramp -aloitus ja siinä sitten nautiskeltiin aamukahvit omalla salilla. Hassua.

Tavallaan luksusta saada arkirutiinit takaisin avajaishärdellin jälkeen. Tällä viikolla pääsen omiin treeneihin kiinni ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, saan kolme itse valmistettua ja laadukasta lämmintä ateriaa päivässä ja nukuin eilen jopa päiväunet. Luksusta suorastaan. Vaikka kaikki erikoinen ja jännitävä on mukavaa vaihtelua, olen loppujenlopuksi melkoinen rutiinien rakastaja, heh.

Nyt suuntana kuitenkin koulu ja tämän viikon ainoa koulupäivä!

IMG_6560
 
IMG_6568

Puhdistava vihersmoothie

1 avocado
n. 1½dl jäisiä banaanin paloja 
pala tuoretta inkivääriä
puolikkaan sitruunan mehu 
1 tl macaa 
1 rkl Cocovi vihermix -jauhetta 
loraus maustamatonta mantelimaitoa
kylmää vettä  
SHARE:
© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig