By Laura Hämäläinen

2015/05/29

SUHTEENI RUOKAAN

Ruoka ja erilaiset ruokavaliot ovat pinnalla. Onko väärin käyttää maitoa, pitäisikö olla ilman gluteenia, kannattaako hiilareita vältellä, onko se kova rasva sittenkään niin pahasta tai mitenkäs ne kananmunat sitten? Se on loputon suo jos sille tielle lähtee ja tiedän itsekin osaltani kuuluvani tämän hetken "trendeihin" sillä suosin pääosin maidotonta ja täysin gluteenitonta ruokavaliota. 

Mikä on siis suhteeni ruokaan? 
  2

Gluteenittomuus ja maidottomuus. Kaksi vuotta sitten keväällä kehoni ei voinut hyvin. Hiukseni käytännössä tippuivat päästä ja jouduin käyttämään hiustenpidennyksiä pönkittääkseni maan uumeniin vajonnutta itsetuntoani. Tutkimuksissa selvisi elimistössäni olevan tulehdustilan aiheuttavan hiusteni huonon kunnon ja sain ohjeeksi kokeilla kuukauden ajan gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota. Olin noihin aikoihin melkoinen rahkahirmu ja muistan, kuinka alussa kamppailin ruokavalion kanssa - mitä ihmettä sitten söisin jos en rahkaa?! 

Opin kuitenkin nopeasti helpot välipalat, katsomaan kaupassa mikä oli sopivaa ja mikä ei, eikä se ruoka sen kalliimmaksi tai mauttomammaksi muuttunut. Olo sen sijaan parani huomattavasti. Hiukseni alkoivat elpyä ja turvotus sekä limaisuus hävisivät. Olin todella onnellinen luopuessani hiusten pidennyksistä, muistan tuon päivän vieläkin. 

Nykyään en ole maidon kanssa niin ehdoton. Rakastan herkutella fetalla sekä turkkilaisella jogurtilla eikä mikään kesäisin voita kylmää jäätelöä auringon paisteessa. Tiedän, että vatsani hieman ilmoittelee näistä valinnoista, mutta sallin itselleni omia lempiherkkujani koska en halua asettua ruokavalion muodostamaan tiukkaan muottiin.

Gluteenin suhteen olen edelleen ehdottomasti sitä mieltä ettei se sovi elimistölleni. Testasin syksyllä syödä gluteenipitoista ruokaa ja päädyin päivystykseen järkyttävien vatsakipujen vuoksi ja silloin päätin ettei tarvitse enää toiste kokeilla, heh. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen tietää kokeilemalla mikä sopii itselle ja mikä ei. Toisen kokema ei välttämättä ole toiselle sama.

Hiilihydraatit. 2000-luvun alkupuolen kirosana joiden puolesta puhujana itse toimin. Hyvänlaatuiset hiilihydraatit antavat meille tarvitsemaamme energiaa niin arkeen kuin ennen kaikkea treeneihinkin. Erityisesti CrossFit -maailmassa on mielestäni jopa vaarallista käydä leikkaamaan hiilihydraattien määrää merkittävästi, koska sillä on selkeä vaikutus mm. palautumiseemme. Syön siis usein bataattia, riisiä, riisikakkuja, puuroa, smoothieita, hedelmiä ja marjoja! 

Sokeri. Se ikuinen kiusankappale, joka on myöskin ollut tapetilla viimeaikoina. Blogit ovat täynnä sokerittomia ihmisiä, sokerittomia kakkuja ja muffinsseja ja totta, suurissa määrin se ei tee elimistöllemme yhtään hyvää. Suhtaudun itse kuitenkin suhteellisen rennosti nykyään tuohon valkoiseen viholliseemme. En elä sokerittomasti, vaikka tiedän kokemuksesta voivani niin kyllä paremmin. Rakastan kuitenkin liikaa suklaata ja myöskin jäätelöä ollakseni sokeriton ihminen :-D Se ei tarkoita, että joka päivä herkuttelisin tai kyllästäisin kehoani sokerilla, mutta silloin tällöin pienet herkkuöverit ovat paikallaan - ainakin minulle.
  1

Syön tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, mutta samalla myös järkevämmin kuin koskaan. Aamiaisen lisäksi syön kolme lämmintä ateriaa sekä yleensä vielä pienen puuron iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Päivittäinen kalorisaantini on +3000kcal eikä minua haittaa yhtään vaikka painoni onkin noussut viimeisen vuoden aikana +6kg - tästä suuri osa tosin on kertynyttä lihasmassaa. En ole koskaan punninnut syömisiäni vaan olen arvioiden laskenut nykyisen energiansaantini suhteessa kulutukseeni. En stressaa syömisistäni vaikka olenkin tarkka. Perjantait ovat perinteisesti pizzapäiviä ja samalla voi herkutella vaikkapa lempi suklaalla, arkisin lempiruokaani on hyvin maustetut bataattiranskalaiset, jauheliha sekä höyrytetyt vihannekset.

Tavallaan ruoka on itselleni polttoainetta - tiedän, että jos ravitsemus ei ole kunnossa, en saa täysiä tehoja irti treeneistä eikä kehittyminen ole tällöin optimaalista. Toisaalta, rakastan hyvää ruokaa enkä koe joutuvani luopumaan mistään vaikka vältänkin lautasellani joitakin raaka-aineita.  

Haluan ennen kaikkea voida hyvin ja olen oppinut siihen ainoastaan kuuntelemalla kroppaani, syömällä riittävästi ja riittävän usein sekä tekemään itse hyvää, terveellistä perusruokaa. Arkeeni mahtuu herkutteluhetkiä, välillä päivittäin, välillä harvemmin ja mielestäni jokainen ansaitsee välillä palan lempisuklaata kahvikupin äärellä. Syömisen pitäisi tuottaa meissä hyvää oloa, ei lisää stressiä.

Mitä ajatuksia teillä tämän hetken ruokakeskustelusta? Rennolla meiningillä vai tiukalla dieetillä?
SHARE:

4 kommenttia

  1. Mulla on rento meininki ruuan suhteen - syön arkena puhtaasti ja raskaita ruokia välttäen, mutta viikonloppuna pidän yhden herkkupäivän, jolloin syön karkkia/jäätelöä/pizzaa tms. Se tekee tosi hyvää mielelle, että päästää säännöllisin väliajoin irti normaalista rutiinista. Arkena syön kans paljon bataattia, puuroa, pähkinöitä, jonkun verran leipää, kasviksia, lihaa ja sit papuja ja kikherneitä. Niillä pysyy mieli virkeänä! Oon kans 100% sitä mieltä, että kaikkien on kokeiltava se oma tyyli jolla vatsa pysyy kunnossa ja energiat riittää arkipäivän puuhiin. Itse kans urheilen säännöllisesti niin pakko syödä kunnolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa kyllä katsku fiksulta! välillä on kiva herkutella ja nauttia, ei pidä liian tiukkapipoita olla vaikka olisikin treenitavoitteet korkeallakin!

      Poista
  2. kiva lukea kerrankin järkevä "ruokavaliopostaus" missä puhut terveellisyydestä mutta myös siitä että herkuttelu on ihan okei silloin tällöin! :) myös tuo yksilöllisyyskommentti on hirmu hyvä, koska tuntuu että monesti ajatellaan että no minäkin koska muutkin eikä muisteta miettiä mikä itselle sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä, ja nykyään tuntuu että kaikki ovat sokerittomia ja gluteenittomia ja maidottomia ja melkein välillä ahdistaaa itsekin sanoa noudattavansa gluteenitonta kun melkein leimataan vain massan mukana menijäksi vaikka taustalla on ihan oikeat syyt siihen valintaan, muukin kuin sen "muodikkuus". ja mitäpä olisi elämä ilman fazerin popcorn suklaata.. :D

      Poista

Canon EOS 600D
EFS 18-50mm f/3.5
Canon Lens EF 50mm f/1.8.
Canon Speedelite 430EX II lisäsalama
Kuvanmuokkaus Photoscape

© LAURA H.

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig